Mistä urakkapakosta irrottautumisessa on kyse ja mistä ei?

LVI-asennuksen työehtoneuvottelujen kuumimmaksi kysymykseksi on noussut työnantajien esittämä urakkatyöpakosta irrottautuminen. Kyse ei ole urakkatyön romuttamisesta tai siitä luopumisesta palkkausmuotona kuten työntekijäpuoli on pyrkinyt asian esittämään. Suorituspalkkaus jää edelleen yhdeksi vaihtoehdoksi muiden palkkaustapojen rinnalle, sitä kehitetään järjestelmänä ja sen käyttämisestä voidaan sopia työnantajan ja etumiehen välillä.

 

Nykyisten määräysten mukaan pienehkökin työ on suoritettava suorituspalkkauksella, ellei muusta ole sovittu. Mikäli suorituspalkkaustavasta ei päästä yksimielisyyteen, käytetään ns. suoraa urakkaa eli mittausta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että elleivät työnantaja ja työntekijät pysty sopimaan palkkausmuotoa, työntekijät päättävät sen eikä työnantajalla ole sanavaltaa asiassa. Tämä on vastoin työoikeuden perusperiaatteisiin kuuluvaa työnantajan työnjohto-oikeutta.

 

LVI-alan töistä noin 50 % tehdään urakalla ja suorituspalkkaustöistä arviolta puolet suoralla urakalla eli kiistakysymys koskee 20-25 % asentajista. Normiaikahinnoittelu toimii käytännössä myös suoran palkkion eli könttäurakan sopimuspohjana.

 

Muilla RT:n toimialoilla ei ole urakkapakkoa

 

Muilla rakentamisen sektoreilla sähköasennusta lukuun ottamatta ei vastaavaa määräystä ole ja myös sähköalalla neuvotellaan siitä luopumisesta.

 

Urakkatyössä sinällään on hyviä puolia: se on kannustava ja oikeudenmukainen palkkausmuoto ja periaatteessa nostaa tuottavuutta. Yrityksillä ja työntekijöillä on samat palkkausperusteet ja järjestelmä toimii yritysten tarjouslaskennan pohjana. Mutta urakkatyössä on myös paljon tuottavuutta ja kilpailua rajoittavia tekijöitä.

 

Nyt urakka on kokonaisuus, jota ei voi jakaa tarkoituksenmukaisiin osiin. Tämä jakamattomuuskielto ei kuitenkaan koske järjestäytymättömiä urakoitsijoita vaan he voivat pilkkoa kohteen sopivin kokonaisuuksin toteutettavaksi. Säännös jopa estää järjestäytyneitä työnantajia osallistumasta tarjouskilpailuihin, joissa tilaaja on erotellut työn osiin.

 

Parhaiten urakkatyö soveltuu uudiskerrostaloihin. Muissa kohteissa työntekijän ammattitaitoa ei välttämättä voida hyödyntää täysimääräisesti, koska työvauhti ja ansiot menevät laadun edelle. Tosiasia on, että urakkakunnat eivät huoli nuoria ja ikääntyneitä vauhtia jarruttamaan. Pitkään tehtynä urakkapalkkauksesta voi tulla myös työssäjaksamiskysymys.

 

Urakkapakko syrjäyttää omia työntekijöitä käyttävät

Työntekijäliitot vastustavat voimakkaasti ulkomaisen työvoiman käyttöä. Monet jäsenyrityksemme haluaisivat tehdä työt omalla väellä. Urakkatyöpakko kuitenkin antaa hintatason, josta ulkomaalaiset yritykset voivat lähteä polkemaan hintoja. Ja nappaamaan työn.

 

Työntekijöiden ja työnantajien yhteinen tavoite tulisi olla, että erilaisilla palkkausmalleilla voidaan nostaa työn tuottavuutta ja samalla ansiotasoa. Suorituspalkkausmääräykset ovat vuosien ja vuosikymmenien varrella kehittyneet omaksi taiteen lajikseen, jonka harva hallitsee. Hinnoittelumuutokset pyritään tekemään kustannusneutraalisti, mutta tosiasia on, että investoinnit uusien työmenetelmien käyttöönottoon ja hyviin työvälineisiin ovat koituneet käyttäjän, ei maksajan hyödyksi.

 

Kuhunkin työhön on yhdessä etsittävä siihen ja kilpailutilanteeseen parhaiten toimiva palkkaustapa, joka voi olla jokin urakkamuoto tai aikapalkka. Aika on ajanut ohi menettelystä, jossa työntekijät eivät suostu sopimaan palkkausmuodosta ja näin pakottavat käyttämään ainoata jäljelle jäävää vaihtoehtoa eli suoraa urakkaa.

 

Jari Syrjälä