Rakennusalan ja rakennustuoteteollisuuden toimihenkilöille neuvottelutulos
PDF
Tulosta

AddThis Social Bookmark Button

Rakennusalan ja rakennustuoteteollisuuden toimihenkilöille neuvottelutulos

- talotekniikan neuvottelut edelleen kesken

2010-05-11


Rakennusteollisuus RT ry ja Toimihenkilöunioni TU ry ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen sekä Rakennusalan että Rakennusaine- ja betoniteollisuuden toimihenkilöitä koskevien työehtosopimusten uudistamisesta. Sopimukset koskevat noin 10.000 talonrakennus-, maarakennus-, asfaltti- ja vedeneristysalalla sekä rakennustuoteteollisuudessa työskentelevää toimihenkilöä.

 

Sopimukset ovat kolmevuotisia, kuitenkin niin, että palkat on sovittu ensi vuoden huhtikuun loppuun. Vuoden 2011 ja 2012 palkat on neuvoteltava kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä, muussa tapauksessa sopimuksen voimassaolo päättyy saman vuoden huhtikuun lopussa.

 

Palkkoja korotetaan molempien sopimuksien mukaan 1.6.2010 alkaen 20 eurolla, kuitenkin vähintään 0,7 %. Lisäksi palkkoja korotetaan 1.11.2010 alkaen 0,4 % yrityskohtaisella erällä, jonka kohdentumisesta voidaan sopia paikallisesti. Mikäli ei päästä sopimukseen, maksetaan kaikille 0,4 % yleiskorotus.

 

Molemmat sopimukset sisältävät viikon pituisen palkallisen isyysvapaan sekä korotukset luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen erilliskorvauksiin ja vuorotyölisiin. Takaisinottovelvollisuutta on irtisanomisen yhteydessä mahdollisuus sopimalla alueellisesti rajata. Liukuvan työajan järjestelmässä korotettiin enimmäiskertymää ja täsmennettiin liukumien käyttöä.

 

TALOTEKNIIKKA-ALA

Neuvottelut talotekniikka-alan toimihenkilöjen työehtosopimuksesta Toimihenkilöunionin kanssa ovat käynnissä. Toimihenkilöunionin esityksessä on samankaltaisia asioita, joista em. rakennusalan neuvottelutuloksessa on sovittu.

Talotekniikka-alalla jatketaan toistaiseksi entisillä palkoilla ja muilla työehdoilla.

Muutoksista tiedotetaan neuvottelutuloksen synnyttyä. Näin ollen yrityksissä ei tule ryhtyä mihinkään erityistoimenpiteisiin rakennusalan sopimuksen johdosta.

 

This page require Adobe Flash 9.0 (or higher) plug in.