Suomen taloudella menee lukujen valossa hyvin, työehtoneuvotteluja silmällä pitäen liian hyvin. Ripeät bkt-kasvuluvut lietsovat katteetonta toiveajattelua ja kovenevaa neuvottelu-uhoa. Valtionvelka, kestävyysvaje tai pitkäaikaistyöttömyys eivät vähene syksyn ja talven tes-neuvotteluissa jakamalla lottovoitto ennen kuin kuponki on jätetty. Ei, vaikka bkt:n kasvu hetkellisesti yltäisi kolmeen prosenttiin tai ylikin. Paluuta menneiden vuosien kasvulukuihin ei kirkastuneista näkymistä huolimatta ole, eikä talouden elpymisen tarjoama spurtti pitkään lämmitä vanhan menon jatkuessa.
Rakennusten ja niitä käyttävien ihmisten pahoinvointi on herättänyt kiivasta keskustelua julkisuudessa viime vuosina. Maallikon on vaikea ymmärtää, miten monimutkainen vyyhti rakennusprosessi on ja mitkä kaikki elementit vaikuttavat rakennuksen sisäilman laatuun ja käyttäjien hyvinvointiin. On selvää, että ongelmia muodostuu kaikilla tasoilla aina hankesuunnittelusta käyttäjien virheisiin. Syyllisiä on turha etsiä, mutta ongelmista on syytä oppia.
LVI-Tekniset Urakoitsijat, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto ja Sähkötekniset työnantajat järjestivät toukokuussa teemaseminaarin ”Talotekniikka-aliurakoitsijasta päätoteuttajaksi”. Seminaarin yksi tavoite oli pohtia, miksi talotekniikka ei ole saanut sille volyymillisesti ja lopputuloksen kannalta kuuluvaa painoarvoa. Talotekniikan merkityksen kasvusta huolimatta ala on vajonnut suorasta sopimussuhteesta tai sivu-urakoitsija-asemasta aliurakoitsijaksi
Me suomalaiset olemme tottuneet raatamaan yksin. Pellot on raivattu ja töllit pystytetty ilman muiden apua. Myöhemmin on pyöräilty hiljaisena kohti tehtaan portteja. Vielä nykyäänkin lähijunat ja länsiväylä täyttyvät puhumattomista toimihenkilöistä. Ei ole toisten asioihin puututtu, eikä niistä kyselty. Sama meno tuntuu jatkuvan viranomaisten toiminnassa. Ainakin, jos tarkastelee viimeaikojen toimintaa kirjavaksi muuttuneen kvv- ja iv-työnjohtajien hyväksymisen tiimoilta.
