EK: Elinkeinoelämän luottamus jatkaa alamaissa

Suomessa elinkeinoelämän luottamus on heikompaa kuin EU-maissa keskimäärin, selviää EK:n marraskuisesta luottamusindokaattorista.

EK:n luottamusindokaattori marraskuu 2020: rakentamisen saldoluku -16, tilauskanta -27

  • Marraskuussa vaakalento jatkui eivätkä merkit talouden palautumisesta ole vahvistumassa, päinvastoin. Ongelmat taloudessa ovat nyt laajemmalla kuin keväällä, sillä palveluiden lisäksi vaikeuksissa ovat nyt myös rakentaminen ja teollisuus. Koronaviruksen toisen aallon takia edessä on todennäköisesti hyvin vaikeat 3–4 kuukautta eikä ole tietoa, kuinka pitkään tästä talvesta toipuminen tulee taloudessa kestämään, sanoo EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen.

Rakentamisen luottamuksessa ei muutosta

Luottamusindikaattorin saldoluku oli -16 pistettä. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -6, joten luottamus pysyi selvästi keskiarvon alapuolella.

Tilauskannan kuvattiin kohentuneen vain hieman ja se on selvästi alle tavanomaisen tason. Henkilöstön määrän arvioidaan vähentyvän tulevien kuukausien aikana, kun tilannetta tarkastellaan kausitasoitetuilla luvuilla. Suomen rakentamisen luottamusindikaattori oli lokakuussa selvästi EU-maiden keskitason alapuolella.

Tutustu Luottamusindikaattoriin
Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto EK