EK: Elinkeinoelämän luottamus laski hieman – Rakentamisen luottamus heikkenee yhä
”Suomessa yritysten luottamus otti odotetustikin hieman takapakkia helmikuussa. Tulevat viikot ovat varmasti vaikeita koronan kiihtymisen takia, mutta sitä tärkeämpää on pyrkiä katsomaan pidemmälle yli kriisin. Rokotustahdissa onnistuminen on parasta lääkettä myös talouteen”, sanoo EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen.
Alamäki rakentamisessa jatkui
Rakennusyritysten luottamus heikkeni helmikuussa. Luottamusindikaattorin saldoluku oli -23 pistettä, joka on neljä pistettä vähemmän kuin edelliskuussa. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -7, joten luottamus pysyi selvästi keskiarvon alapuolella.
Tilauskannan kuvattiin ohentuneen entistä selvemmin alle tavanomaisen tason.
Henkilöstön määrän arvioidaan vähentyvän tulevien kuukausien aikana, kun tilannetta tarkastellaan kausitasoitetuilla luvuilla.
Suomen rakentamisen luottamusindikaattori oli tammi-kuussa selvästi EU-maiden keskitason alapuolella.
Lisätietoka EK:n sivuilta.