EK: Elinkeinoelämän luottamus nousi aavistuksen

Koronatilanne heijastuu viime kevään tapaan enemmän palvelualoille ja kauppaan, joissa myyntiodotukset ovat kääntyneet uudelleen laskuun. Kokonaisuutena elinkeinoelämän luottamus kuitenkin nousi maaliskuussa, sillä teollisuuden lisäksi nyt myös rakentaminen palautuu, sanoo EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen.

EK: luottamusindikaattori 3-2021 - Rakentamisen saldoluku -16

Rakentamisen luottamus kohenee

Rakennusyritysten luottamus koheni maaliskuussa. Luottamusindikaattorin saldoluku oli -16 pistettä, joka on seit-semän pistettä enemmän kuin edelliskuussa. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -7, joten luottamus pysyi yhä selvästi keskiarvon alapuolella.

Tilauskannan kuvattiin kasvaneen edelliskuukaudesta, mutta on selvästi alle tavanomaisen tason.

Henkilöstön määrän arvioidaan vähentyvän tulevien kuukausien aikana, kun tilannetta tarkastellaan kausitasoitetuilla luvuilla.

Suomen rakentamisen luottamusindikaattori oli helmikuussa EU-maiden toiseksi heikoin.

Lähde ja lisätietoja: Elinkeinoelämän keskusliitto EK