EK: Rakennusyritysten luottamus nousi elokuussa

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n suhdannebarometrin mukaan elinkeinoelämän luottamus laski selvästi elokuussa. Poikkeuksena rakentaminen, jossa luottamus nousi pitkästä aikaa.

  • Yritysten luottamus jatkoi odotetustikin laskuaan. Erityisesti kuluttajaa lähellä oleva vähittäiskauppa koki hyvin selvän pudotuksen edelliskuukaudesta. Myös palvelualoilla suhdanneodotukset synkkenivät selvästi. Sen sijaan rakentamisessa otettiin nyt vaihteeksi happea, kun luottamus tuli pitkästä aikaa hieman ylöspäin. Silti Suomessa rakentamisen luottamus on EU-maiden heikoimpien joukossa, sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen.

Rakentamisen luottamus nousi hieman

Rakennusyritysten luottamus nousi elokuussa. Luottamusindikaattorin saldoluku oli -16 pistettä, mikä on viisi pistettä enemmän kuin heinäkuussa. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -6.

Tilauskanta kääntyi kasvuun edelliskuukauden tasolta, mutta taso on yhä selvästi alle tavanomaisen tason. Henkilöstön määrän arvioidaan jatkavan laskuaan tulevien kuukausien aikana, kun tilannetta tarkastellaan kausitasoitetuilla luvuilla.

Suomen rakentamisen luottamusindikaattori oli heinäkuussa EU-maiden toiseksi heikoin.