EK: Rakentamisessa asuntojen ennätystuotanto on kääntymässä alaspäin.
EK:n tammikuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten suhdannetilanne on jatkunut varsin myönteisenä vuodenvaihteen tienoilla. Erot alojen välillä ovat kuitenkin suuria.
”Yrityksillä tuotanto ja myynti ovat jatkaneet kasvuaan, mutta työvoiman saatavuusongelmat ovat pahentuneet entisestään. Suhdannebarometrin vastaajista jo 35 prosenttia ilmoitti ongelmakseen ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden, rakentamisessa peräti 52 prosenttia. Yrityksissä riittää haasteita, sillä samaan aikaan kustannusten nousuvauhti on kiihtynyt voimakkaasti”, EK:n johtaja Sami Pakarinen toteaa.
Rakentamisen suhdanteet jäähtymässä – tilanne yhä keskimäärin normaalia parempi
Rakentamisessa sekä suhdannetilanne että -näkymät ovat heikentyneet. Samaan aikaan alan tuotanto- ja henkilöstöodotukset ovat kuitenkin yhä nousussa, jotka reagoivat suhdanteen muutokseen viipeellä. Alan suurin ongelma tuotannon kasvun kannalta on ammattitaitoisen työvoiman saatavuus. Tämä rakenteellinen ongelma on noussut nopeasti taas esiin koronakriisistä palautumisen yhteydessä.
- Tuotannon kasvu on hidastumassa, työvoimaa suunnitellaan lisättävän.
- Myymättömien huoneistojen määrä on pienentynyt.
- Kustannusten nousu heikentää kannattavuutta.
- Yleiset suhdanneodotukset laskivat tammikuussa takaisin miinukselle, saldoluku -6.
Lähde ja lisätietoja: EK