Insinööritoimisto Stacon on Vuoden sähkösuunnittelija
Helsinkiläinen Insinööritoimisto Stacon Oy on valittu vuoden sähkösuunnittelijaksi. Valinta julkistettiin 29.8. Sähköisen talotekniikan rakennuttajaseminaarissa Suomalaisella Klubilla.
Tavoitteena hallittu kasvu
Insinööritoimisto Stacon perustettiin vuonna 1992 jatkamaan osaltaan konkurssiin menneen Kupari & Uustalo Oy / Sähkötekninen insinööritoimisto toimintaa. Yrityksen liikevaihto on ollut viime vuosina 1,2-1,3 miljoonaa euroa vuodessa ja sillä on 15 työntekijää. Stacon hankki muutama vuosi sitten Pohjois-Helsingin Pukinmäestä uudet tilat, joihin mahtuisi väkeä paljon nykyistä henkilöstöä enemmänkin.
- Isoihin toimeksiantoihin kykenevän ja silti ketterän toimiston optimaalinen koko on mielestäni 20-30 työntekijää. Tavoitteenamme on lähivuosina kasvattaa henkilömäärää lähemmäs kolmeakymmentä, suunnittelee toimitusjohtaja Kalevi Hämäläinen.
Hänen mukaansa sopivan tasainen kasvuvauhti olisi satatuhatta euroa vuodessa. Ulkopuolisella rahoituksella kasvua ei kuitenkaan lähdetä hakemaan.
Hyvä työnantaja panostaa osaamiseen
Osaava ja viihtyvä henkilöstö on suunnitteluyrityksen tärkein pääoma. Staconilla kannustetaan työntekijöitä osaamisen täydentämiseen antamalla mahdollisuus kouluttautua palkallisella työajalla. Insinööriopiskelijoille tarjotaan lopputyö- ja harjoittelupaikkoja.
Varatoimitusjohtaja Jonne Järvisen mukaan ainakin pääkaupunkiseudulla rakentamisessa on siirrytty viime vuosina sanelupolitiikasta kohti oikeaa yhteistoimintaa. Yrityksen slogan on ”kuuntele, sovi ja jousta”.
- Meidänkin suunnitelmissamme voi olla virheitä. Kiitämme aina urakoitsijoita tai laitetoimittajia, jos he pysäyttävät virheen etenemisen. Ongelmatilanteissa avoimuus ja rehellisyys on yleensä paras tapa saada hommat toimimaan, sanoo Järvinen.
Vuoden sähkösuunnittelijan valitsevat RAKLI ry ja Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry. Tunnustuksella nostetaan esille esimerkillisesti toimivia sähkösuunnitteluyrityksiä sekä sähkösuunnittelijoiden työn osaamisvaatimuksia.