Itäviennissä bilateraalisesta kaupasta kilpailuun ja sotilaskyliä rakentamaan

Euroopassa alkoi odottamattomien ja ennustamattomien tapahtumien kulku vuosikymmenten 1980 ja 1990 vaihteessa. Tämä tapahtumien ketju muutti rakennus­viennin idänkaupan kokonaan uuteen suuntaan.

Ensiksi Saksat yhdistyivät, mitä pidettiin vielä muutama vuosi aiemmin mahdotto­mana. Sitten hajosi Neuvostoliitto, mikä oli vähintäänkin yhtä suuri yllätys. Tämä tarkoitti suomalaisessa idänkaupassa sitä, että vanha toimintamalli hävisi ja tilalle Venäjän kaupassa piti luoda uutta.

Suomen rakennusvienti sai odottamat­toman piristysruiskeen, kun Saksa päätti rakennuttaa Venäjälle niin sanottuja soti­laskyliä eli varuskuntia Saksasta Venä­jälle palaaville sotilaille. Samaan aikaan rakentaminen Suomessa oli syöksymäs­sä suureen lamaan, jossa asuntoraken­taminen lähes loppui ja hinnat romah­tivat. Saipun tilintarkastajaa siteeraten: ”Suurin rakennustyömaa Lappeenran­nassa oli toisen maailmansodan aikana Neuvostoliittoon jääneiden kaatuneiden sotilaiden muistomerkki”.

Samaan aikaan rakennusvienti öljymai­hin oli käytännössä loppunut, joten osaa­via vientirakentajia oli valmiina uusiin haasteisiin myös LVI-alalla.

Sotilaskyliä ympäri Venäjää

Sotilaskylien rakennuttamisesta vastasi tilaajaorganisaatio CWU, jossa valta oli saksalaisilla. Nämä maksoivat koko soti­laskylähankkeen kustannukset.

Kilpailu ison mittaluokan projekteista käytiin pääasiassa saksalaisten, itäval­talaisten, turkkilaisten ja suomalaisten pääurakoitsijoiden kesken.

Saimaan putkityöt kansainvälisti nimensä sotilaskylätyömaiden alkaessa ottaen nimen Saipu Oy. Saipu oli suurin yksittäinen LVI-töiden toteuttaja koko sotilaskylähankkeessa. Yritys toteutti kaiken kaikkiaan lähes 9 000 asunnon LVI-työt näihin kohteisiin. Saipu teki julkisten rakennusten kuten koulujen, lastentarhojen, kauppojen ja jopa sai­raaloiden LVI-työt samoissa kohteissa kuin asuntojen LVI-työt. Näiden julkis­ten rakennusten kokonaispinta-ala oli yli 200 000 neliötä.

Shajkovka

Ensimmäinen Saipun sotilaskyläprojekti oli Puolimatkan ja turkkilaisen rakennus­liikkeen Mesa Housingin yhdessä raken­tama Shajkovkan sotilaskylä Moskovasta 200 kilometriä etelään.

Aluksi Puolimatka oli sopinut Mesa Housingin kanssa, että turkkilaiset LVI-yri­tykset hoitavat LVI-työt. Emme halunneet päästää työtä näin helposti pois, ja kysyin Puolimatkan projektinjohtaja Markku Auviselta, paljonko turkkilaisen yhteistyökumppaninne teettämät LVI-työt tulevat maksamaan. Markku totesi, että hyvä kysymys, emme tiedä.

Sovimme tarjouksemme antamisesta ja samalla Markku totesi, että myös turk­kilaisten pitää antaa oma tarjouksensa.

Siinä tilanteessa oli pakko unohtaa vanhat Neuvostoliiton kaupassa toteute­tut hinnoitteluperusteet. Työvoiman hin­noittelu ja materiaalihankinnat mietittiin uudelleen. Saipulla oli asettaa kohtee­seen työmaapäällikkö Hannu Lahti, jolla oli hyvä kokemus toimimisesta ulkomai­sen työvoiman kanssa Libyassa.

Kun olimme lähettäneet tarjouksem­me sovitusti Puolimatkalle, aloimme kysellä, mikä on tilanne. Markku totesi, että turkkilaiset eivät ole saaneet vielä tarjouksia lasketuksi. Aikaa kului edelleen eikä tarjouksia kuulunut. Silloin Markku ilmoitti, että turkkilaisten aika kului umpeen ja Saipu voi valmistella urakan aloittamista.

Kohteen rakennustyöt teki turkkilainen työvoima. LVI-asennusten työvoimana käytimme sekä eestiläisiä että venäläisiä asentajia. Heille työskentelytapojen ja asennusmenetelmien oppiminen onnis­tui hyvin, kun siihen osattiin panostaa.

Saipulle kuului myös kaukolämpöver­koston rakentaminen läheiseen kylään rakennettavasta kattilalaitoksesta uuteen sotilaskylään. Kävimme Hannun kanssa aamupäivällä tarkistamassa, milloin kyt­kennät venäläisten rakentamaan kattilalaitokseen voidaan tehdä. Iltapäivällä työmaatoimistoomme tuli CWU:n saksa­lainen LVI-valvoja Schultz tuohtuneena ja totesi, että kohdetta ei voi ottaa käyttöön ajallaan. Olimme Hannun kanssa ihmeissämme, kunnes ”Pappa” Schultz totesi käyneensä kattilalaitoksella. Hän oli teh­nyt johtopäätöksen työtilanteesta niin, että kattilalaitoksen vanhoja asennuksia ollaan vasta purkamassa venäläisten toi­mesta. Siihen totesimme, että arvio on väärä, venäläinen asennusprikaati on juu­ri aloittanut putkistojen eristystyöt kat­tilalaitoksella ja ne valmistuvat ajallaan. Sitä, miten Schultz reagoi, ei voi kirjoit­taa tähän.

Kohteen toteutus onnistui hyvin, ja Saipu toteutti sen jälkeen vielä Puoli­matkan ja sen saksalaisen kumppanin kanssa Alakurtin ja Vsevolodskin soti­laskylien LVI-työt.

Durnewo

Shajkovkan jälkeen Puolimatka hävisi seuraavan 1 400 asunnon sotilaskylän kisan turkkilaiselle Baytur-rakennusliik­keelle. Baytur kuului suureen turkkilai­seen Cukurova-konserniin, joka omisti pankkeja, auto- ja työkonetehtaita sekä teleliikenneyhtiöitä. Durnewo sijaitsee lähellä Kurskin kaupunkia Ukrainan rajan tuntumassa alueella, jossa käytiin toisen maailmansodan suurin panssaritaistelu.

Tässä vaiheessa Saipu otti joidenkin puolimatkalaisten mielestä liian suuren riskin lähtiessään mukaan turkkilaisten aliurakoitsijaksi. Jopa niin suuren, että Saipun onnistumisesta saattoi luvata nauttia hatullisen paskaa.

Se, että Saipu pääsi tarjoamaan Bay­turille, johtui paljolti onnistuneesta toteutuksesta Shajkovkassa. Baytur sai Saipusta hyvät suositukset edellisestä projektista. Asiaa auttoi myös se, että Ali Sisimoglu tuli Saipun palvelukseen Shajkovkan turkkilaisen Mesa Housing-yhtiön palveluksesta. Koulutukseltaan Ali oli LVI-insinööri, ja hänestä oli iso apu kanssakäymisissä turkkilaisen yhti­ön kanssa.

Neuvottelukutsu Istanbuliin tuli lyhy­ellä varoitusajalla. Sopimusneuvottelut päättyivät kolmen päivän jälkeen esisopimukseen, joka vahvistettiin viikon pääs­tä Istanbulissa. Kaupalliset neuvotte­lut olivat asialliset, ja Bayturilla oli hyvä hintatietous LVI-töistä. Sopimus vahvis­tettiin valuutan ollessa Saksan markka. Vielä silloin elimme uskossa, että Suomen markkaa ei devalvoida. Kaksi päivää myöhemmin Suomen markka devalvoi­tiin 20 prosentilla.

Tämä urakka oli Saipun ensimmäinen projekti, joka täytti täysin kansainvälisen toiminnan kriteerit. Tilaaja oli ulkomaa­lainen, suunnittelu kuului urakkaamme, työ tehtiin ulkomailla, materiaalihankin­nat kuljetuksineen kuuluivat urakkaam­me, työntekijöiden ja toimihenkilöiden asunnot järjestimme itse, sopimuskieli oli englanti ja sopimusehdot kansainväliset.

LVI-suunnittelun Saipulle teki Quat­rocon Seppo Pursiaisen kantaessa päävastuun. Niin tässä kuin monessa muussakin kansainvälisessä toiminnassa luottamuksen hankkiminen on ensiarvoi­nen asia. Seppo hankki ammattitaidolla ja rauhallisella olemuksellaan sen, minkä Saipu hankki omalla työmaatoteutuksel­laan, jossa Hannu Lahden ammattitaidolla ja tavalla johtaa työmaata oli suuri merkitys.

Asennustöiden kanssa olimme jo edel­lisessä kohteessa tutustuneet turkkilai­seen rakennustapaan, ja niin työmme etenivät hyvin. Onnistuimme löytämään Venäjältä hyviä materiaaliratkaisuja, jotka samalla auttoivat tiukassa toteutusaika­taulussa. Töitä työmaalla tehtiin ”day and night” -periaatteella.

Rakennustapa antoi meille mahdol­lisuuden esivalmistelutöiden käyttöön. Hannu Lahti neuvotteli paikallisen put­kitehtaan kanssa kaupan, jossa tehdas valmisti meille kaikki asuinrakennusten patterilinjojen pystynousut alhaalta ylös sisältäen patterien kytkentäjohdot. Teke­miemme piirustusten mukaan venäläinen tehdas valmisti lämpölinjat ja työmaalla ne asennettiin holviin kiinnittäen ennen ulkoseinäelementtien asennusta. Kiin­nitysten lisäksi pystylinjoihin tehtiin 2–3 jatkohitsausta. Tämä oli onnistunut rat­kaisu taloudellisesti, teknisesti ja aika­taulullisesti.

Projektipäälliköiden ja työnjohtajien paneutuminen työhön, suunnitelmien omaksuminen, töiden ja materiaalihankintojen suunnittelu sekä ammattitaito ja työmoraali olivat tasolla, jota nykypäivä­nä harvoin kohtaa.

Kuvaavaa työmaan yhteydenpidon kannalta oli, että Hannu Lahti soitti Suomeen minulle kaksi kertaa. Toinen viesti oli työnjohtajamme menehtymi­nen sydänkohtaukseen. Toisessa Hannu ilmoitti, että CWU ei hyväksy työmaalle toimittamiamme kylpyammeita. Toimi­tettujen kylpyammeiden olisi pitänyt olla valurautaa. Työmaalla oli 1 500 kylpyam­metta, mutta teräsrakenteisia.

Asia ratkesi neuvottelemalla hyvässä yhteishengessä Bayturin kanssa. Baytur lupasi puhua ratkaisulle hyväksynnän CWU:lta. Ratkaisu tarkoitti meille, että teemme ammeiden eteen peltilevyt etu­levyistä, jolloin Baytur säästää muuratun etulevyrakenteen. Näin tapahtui, ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Onnistunut Durnewo-projekti poi­ki neuvottelu-urakan Bayturin kanssa uudesta sotilaskyläkohteesta Kaukasuk­sella Budjonovskin kaupungissa. Siellä käytimme armenialaista työvoimaa hyvin kokemuksin.

Tsernoretshe

Sotilaskyläprojekteista suurin oli Tsernoretshen työmaa lähellä Uralia Samaran kaupungin vieressä.

Kohteen pääurakoitsijaksi tuli turkki­lainen Tekfen, joka oli suuri paljolti isoi­hin teollisuuskohteisiin keskittynyt yhtiö.

Tämän sotilaskylän asuntomäärä oli 1 950 asuntoa. Julkisia rakennuksia oli muihin sotilaskyliin verrattuna kaksinker­tainen määrä. Olimme tarjonneet koh­teen, ja neuvottelut olivat asuntojen osal­ta jo loppusuoralla, kun ABB Installaatiot ilmoitti neuvottelevansa kohteen julkis­ten rakennusten urakoista. Ratkaisuun päästiin hyvässä ymmärryksessä siten, että Saipu tarjosi myös julkisten raken­nusten putkityöt ja ABB Installaatiot nii­den ilmanvaihtotyöt. Töitä riitti kaikille, kun kohde oli suuri ja aikataulu kireä.

Työnjohtomme oli vielä tammikuus­sa epäuskoinen kohteen valmistumises­ta ajoissa, kun kohteen piti olla valmis samana vuonna 1995. Olimme päässeet tekemään töitämme, mutta ei siten kuin aikataulun mukaan olisi ollut tarve.

Sitten tapahtui maaliskuussa se, mitä pelkäsimme. Tekfen tuotti rakennustyö­voimaa työmaalle niin, että kokonaisvah­vuus oli 4 500 rakennusmiestä. Asumisen Tekfen ratkaisi rakentamalla talven helli­tettyä kaksi isoa telttaa, joiden jokaisella sängyllä oli kaksi käyttäjää.

Saipulle tämä tarkoitti työvoiman lisää­mistä tälle työmaalle niin, että Venäjän työmaidemme henkilömäärä nousi sillä hetkellä 850 työntekijään.

Tekfen hoiti maksuliikenteen sovitusti, mutta jokaisen laskun hyväksyntään tar­vittavaan sertifikaattiin piti olla kuuden eri henkilön nimi. Projektipäällikkömme Ali Sicimoglulle oli tuttua, miten nimen­haku mies mieheltä parhaiten turkkilai­silta onnistuu.

Myös Tekfen osoittautui yhtiöksi, joka piti huolen maksuvelvoitteistaan. Turkkilaisessa yhtiössä ylinkään johto ei pelännyt työmaata, sillä viimeisen neljän kuukauden aikana hallituksen jäsen istui projektipäällikön huoneessa ja edesaut­toi työmaata. Siitä esimerkkinä hän pyysi Saipulta kaksi kultaista viikkoa töidem­me valmiiksi saattamisessa. Hän tunnus­ti tosiasiat eikä lähtenyt syyttelyn tielle, mikä on valitettavan yleistä. Tähän pyyn­töön oli vaikea sanoa ei, varsinkaan, kun Tekfen lupasi korvata sen, mitä pyysim­me. Niin myös tapahtui.

Työmaan miesvahvuudesta antaa hyvän kuvan IDO:n Esko Mäntyniemen kanssa tekemämme visiitti työmaalle. Kun aamuverryttelyjemme jälkeen läh­dimme Eskon kanssa toimistolta kohti työmaata, Esko ihmetteli, mikä ”hiekka­myrsky” näkyi edessä. Vastaus oli, että osa 4 500 työntekijästä lähti juuri käve­lemään lounaalle hiekkaisia työmaateitä.

Sotilaskylien tilinpäätös

Saipu teki kaiken kaikkiaan LVI-töitä kah­deksassa sotilaskylätyömaassa viidelle eri tilaajalle, joista yksi oli ulkomaisen kumppanin kanssa toimiva Puolimatka, kolme turkkilaista yhtiötä ja yksi saksa­lainen yhtiö.

Lisäksi sotilaskyläprojektiin kuului teol­lisuusrakennuskohteita, joista Pietarin lähelle rakennetun Sertolovon rakennustarvike- ja elementtitehtaan LVI-työt teimme YIT:lle.

Materiaalimäärää, minkä pelkästään Saipu vei Suomesta, voi hyvin kuvata wc-istuinten määrällä. Kun lähes 9 000 asunnon pytyt pistetään peräkkäin jonoon, olisi Lasse Vireniltä mennyt puoli tuntia juosta Münchenin vauhdilla pyttyjonon päästä päähän.

Suomalaisista LVI-alan yrityksistä soti­laskylätyömaissa olivat mukana Hantec ja sen jälkeläinen Tekmanni sekä Onninen ja ABB Installaatiot.

Kansainvälistyminen vaatii huomatta­vasti suurempia vakuusvastuita kuin koti­maan toiminnan urakkavakuudet. Suuren 1990-luvun laman aikana valtion vientitakuulaitos oli hyvä apu, kun tilaaja oli ulkomainen (ei-venäläinen) yhtiö. Pankkien ja muiden rahoituslaitosten suhtautuminen erityisesti rakennusalalla toimiviin oli nihkeää. Työaikaisen vakuu­den vaihtaminen 1990-luvun laman ja pankkikriisien keskellä takuuaikaiseen vakuuteen onnistui, kun pystyi vasta­maan, että tulevan vuoden tulos tulee olemaan kymmeniä miljoonia parempi kuin kysyvän rahoituslaitoksen.

Kansainvälisiin sotilaskyläprojektei­hin osallistuneille toimihenkilöille saadut kokemukset olivat arvokkaita kehittymis­mahdollisuuksia tulevaisuuteen.

Kuva: Tiina Javanainen, Purotie Design