KITA: ”Meillä tätä ei hyväksytä”

Rakennustyön turvallisuus on tilastojen valossa parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Sen voi todeta myös rakennustyömaalla liikkuessaan. Ulkopuolisten pääsy rakennustyömaalle on useimmiten onnistuttu estämään, työmailla on turvallisuussuunnitelmat ja sinne tulijat perehdytetään. Henkilösuojauskin on tiedostettu. Kypärää, huomioliivejä ja henkilökohtaisia suojavälineitä käytetään. Tämä on ilahduttavan usein todellisuutta isommilla työmailla, Juha-Ville Mäkinen toteaa uusimmassa KITA-lehdessä.

Tilanne muuttuu usein kun poiketaan pienemmillä työmailla. Kypärät ja henkilökohtaiset suojavälineet on laitettu sivuun tai niitä ei edes näy. Työmaan rajaus on epäselvä ja yleinen järjestys niin ja näin. Alkusammutuskalusto ja ensiaputarvikkeet ovat hyvässä järjestyksessä, mutta tavaran toimittajan varastossa. Vain tilaus puuttuu.

Mistä ero johtuu? Voisiko olla niin, että noudatamme työturvallisuuteen liittyviä säädöksiä ja määräyksiä vain jos on pakko? Tarvitaanko asioiden hyvään hoitamiseen pelko työmaalta ulos lentämisestä tai muista sanktioista? Se, että asiat hoidetaan hyvin vain jos on pakko, kertoo karua tarinaa meidän kaikkien asenteista. Tilanteenhan voi ymmärtää niin, että me yleisesti hyväksymme työturvallisuuden laiminlyönnit, jos kukaan ei ole valvomassa ja pakottamassa.

Mitä me sitten projektin hoitajina, valvojina, työn tilaajina tai asiakkaina oikeastaan hyväksymme? Vain sen, että yksittäinen aikuinen mies päättää ottaa riskin itseensä mahdollisesti kohdistuvasta tapaturmasta? Valitettavasti se ei riitä. Samalla hyväksymme sivullisten turvallisuuden vaarantamisen ja lisääntyneet kustannukset. Sivullisten turvallisuuden vaarantamista on vaikea vähätellä, ainakaan julkisesti. Voimme tietysti uskotella itsellemme, että mitään ei tapahdu tai että se ei ainakaan ole meidän vikamme.

Enemmän voisi ihmetellä sitä, miksi olemme valmiita maksamaan työturvallisuuden vähättelystä? Yksittäisen työtapaturman keskimääräiset kokonaiskustannukset olivat työterveyslaitoksen muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan 6 013 euroa. Työajan menetykset sekä työkyvyttömyyden ajalta että tapaturmiin liittyvien selvittelyjen muodossa aiheuttavat palkkakustannuksia. Häiriöt tuotannossa, rikkoontuneet tarvikkeet ja työvälineet aiheuttavat lisää kustannuksia, puhumattakaan vakuutushintojen noususta. Sitä, kuka kustannukset lopulta maksaa, ei varmaankaan tarvitse arvuutella.

Yksittäisen työntekijän päätös olla suojaamatta itseään koskee siis meitäkin, tai ainakin asiakastamme. Jonkun taskullahan tilanteen takia on käytävä. Tätä ei ole pakko hyväksyä. Jo se, että kaikki LVI-alan asentajat käyttäisivät aina tarvittaessa henkilökohtaisia suojavälineitä, vähentäisi työtapaturmien määrää merkittävästi. Tilastojen mukaan suurin osa niistä on sormiin sattuvia viiltoja, silmiin lentäviä roskia tai vääristä työasennoista johtuvia revähdyksiä. Riskejä, joilta useimmiten olisi helppo suojautua.

Jos tilanne paranee pakottamalla, niin sitten pitänee pakottaa. Meidän pitää projektin hoitajina, valvojina, työn tilaajina ja asiakkaina vaatia työturvallisuuden ehdotonta huomioimista omissa kohteissamme. Vain siten saadaan tilanne hyväksi kaikilla työmailla, eikä vain isoilla. Tärkein toimija työturvallisuuden parantamisessa on henkilö, jonka näet peilistä. Nyt siis harjoittelemaan sanoja: ”Meillä tätä ei hyväksytä.”

Juha-Ville Mäkinen työskentelee erityisasiantuntijana LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:ssä.

Lue juttu KITA-lehdestä

Tutustu KITA-lehteen