Kolmas kerta sinetöi yhteen menon

Kalevalaisissa sanonnoissa asiat tehdään usein kolme kertaa. Samaa huolellisuutta putki- ja ilmastointiurakoitsijat noudattivat saattaessaan yhteen kaksi alan yrityksiä edustanutta järjestöä. Harjoitus aloitettiin elinkeinopoliittisten liittojen yhdistämisyrityksillä, mutta maaliin pääsyn viivästyessä lopputuloksena syntyi yksi toimiala- ja työnantajaliitto.

Järjestöjen luvatussa maassa on vuo­sikymmenien aikana toiminut useita lämpö-, vesi-, ilmastointi-, öljypoltin- ja eristysurakoitsijoita edustanutta elinkeinopoliittista ja työnantajaliittoa. Kun teollisuuden ja kaupan liitot sekä henki­löjärjestöt lasketaan mukaan, LVI-alalla toimi parhaimmillaan tai pahimmillaan parikymmentä eri yhdistystä. Taloudel­lisesti ankeina aikoina tai toimintakäy­täntöjen muuttuessa tapahtui luontaista poistumaa lopettamisten tai yhdistymis­ten myötä.

Lukijalle on haasteellista napata kiin­ni alan edunvalvonnan ja edunvalvojien kehityksestä vuosikymmenien aikana tapahtuneiden nimenmuutosten, yhdis­tymisten ja muiden järjestelyjen johdos­ta. Selvyyden vuoksi totean, että jäljem­pänä kuvaan Putkijohtotyönantajainliiton ja sen seuraajaliittojen sekä Vesi- Lämpö- Ilmastointiurakoitsijaliitto VeLU:n kolmea yritystä lyöttäytyä yhteen.

Historian lyhyt oppimäärä

Suomen Putkijohtotyönantajainliitto, myöhemmin Putkijohtotyönantajainliit­to, perustettiin vuonna 1922, kun eräät merkittävät putkijohtoliikkeet luopui­vat Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliiton jäsenyydestä kokien jäsenyy­den sitovan heitä liiaksi metalliteollisuu­den harrastuspiireihin. Elinkeinoasioita varten perustettiin 1976 LVI-Urakoitsijaliitto, sillä Ilkka Tykän mukaan ”Etelä-rannasta oli tullut määräys, ettei työn-antajaliitto saa olla myös elinkeinoasioita hoitava järjestö”. LVI-Urakoitsijaliitto ja Ilmastointiurakoitsijayhdistys järjestäytyivät 1990 LVI-Erikoisurakoitsijoiksi ja 1993 Putkijohtotyönantajainliitto ja LVI-Erikoisurakoitsijat yhdistyivät LVI-Urakoitsijoiksi.

Vesi- ja Lämpöjohtourakoitsijaliitto, sittemmin Vesi-, Lämpö- Ilmastointiu­rakoitsijaliitto VeLU, perustettiin 1973 vastavoimaksi teollisuudelle, tukuille ja isoille urakoitsijoille. Tärkeä syy oli myös öljypoltinoikeudet, joiden koulutuksen järjestämisen jäsenilleen VeLU halusi toteuttaa omalla mallillaan. VeLU:n vah­vuus oli aluetoiminta, jolla ennen kännyköiden ja netin aikaa hoidettiin tiedo­tusta sekä osa koulutuksesta.

Velulaisten piirissä koettiin, että LVI-Urakoitsijaliitto ja Putkijohtotyönantajainliitto eivät ajaneet pienten ja keskisuurten urakoitsijoiden asioita riittävän ponnekkaasti. Kynnet jäivät kuitenkin lyhyiksi, monesti VeLU koettiin puntissa roikkuvana rakkikoirana ilman todellista vaikutusmahdollisuutta. Mielikuvaa ei lie­ventänyt kellokkaiden railakkaan repivä esiintyminen.

Hanasaaren yllätys

Keskustelu urakoitsijaliittojen yhteis­työn uudelleen järjestelystä ja yhdis­tymisestä tiivistyi 1980-luvun lopulla. Porissa Esa Malm ja VeLU:n puheenjohtaja Erkki Mäkinen olivat pohtineet usean liiton järkevyyttä. Esa saikin ”Hil­jaasen Mäkisen” pään kääntymään aja­tukseen, että yhteen meno on ainoa järkevä vaihtoehto. Yhdistämistä var­ten asetettiin neuvottelukunta, jossa oli jäseniä LVI-Urakoitsijaliitosta, Ilmastointiurakoitsijayhdistyksestä ja Vesi- ja Lämpöurakoitsijaliitosta. Konsulttina toimi Unto Nylander.

Junttaus ennen VeLU:n 17.3.1990 Espoon Hanasaaressa pidettyä vuosi­kokousta oli voimakasta puolin ja toisin. LVI-Erikoisurakoitsijaliitto ja Ilmastointiurakoitsijayhdistys olivat tehneet lehti­sen ”Urakoitsija, teetkö historiaa Hana­saaressa 17.3.1990”, jossa perusteltiin uuden, yhdistyneen liiton tarpeellisuut­ta. Velulaiset puolestaan olivat jakaantu­neet kahteen leiriin: osa hallituksesta ja alueyhdistyksistä oli sitoutunut yhteen menoon, osa ei.

Yhdistymisasia kiinnosti: kokoukseen oli saapunut 86 henkilöä, jotka edusti­vat 79 yritystä. Kokoustilan ulkopuolella odotti yhteistyöneuvottelukunnan mui­den liittojen edustajia, eräiden muiste­lijoiden mukaan kuohuviinilasit käsis­sään. Hämmennys, jopa suuttumus, oli suuri, kun vuosikokous hylkäsi yhdisty­misen, käytännössä VeLU:n sääntöjen muuttamisen. Sen jälkeen LVI-Urakoit­sijaliiton ja Ilmastointiurakoitsijayhdistyksen jäsenyyden siirtoon suostumuk­sensa antaneista jäsenistä olisi tullut ”uuden” VeLU:n jäseniä.

Erkki Mäkinen sanoo, että yhdisty­mistä edistäneet velulaiset menivät kokoukseen luottavaisin mielin, ei ollut viitteitä, että vastassa oli hyökyaalto. Sen verran lopputulema Mäkistä harmitti, että hän erosi saman tien puheenjohta­jan tehtävästä ja kaikista muista luotta­mustehtävistä.

Välittömästi vuosikokouksen jälkeen pidetyssä VeLU:n hallituksen kokouk­sessa käytiin reipasta keskustelua sään­tömuutoksesta ja yhdistymisestä. Eri näkökantoja edustavat olivat yksimielisiä siitä, että jäsenillä ei ollut yhdistymisen pyrintöperästä riittävästi tietoa ja asiassa pidettiin turhaa kiirettä.

Kokouksen jälkeen VeLU:n jäsenille lähetetyssä tiedotteessa pidettiin vali­tettavana, että LVI-Urakoitsijaliitto ja Ilmastointiurakoitsijayhdistys eivät voi­neet liittyä VeLU:un sen voimassa olevin säännöin. Kynnyskysymyksiksi nousivat puheenjohtajiston mielestä ilmastoinnin yliedustus ja isojen yritysten toimipis­teiden äänioikeus. Ehdotuksen mukaan jokainen alueella oleva toimipiste olisi ollut täysivaltainen jäsen, ja sillä olisi ollut paikallisella tasolla äänivalta.

Askel taakse, hidas eteen

Moni myös liittojen ulkopuolinen hen­kilö piti mielettömänä tilannetta, jossa samalla alalla yritystoimintaa harjoittavat ja samojen sidosryhmien kanssa toimi­vat henkilöt eivät mahdu yhteen liittoon. Useiden vahvojen persoonien liitoissa oli pitkiä varpaita, joille joku aina koki astuttavan. Ulkopuolistenkaan sovitte­luyritykset eivät johtaneet myönteiseen lopputulokseen.

Pohjatyötä seuraavaan siirtoon tehtiin rauhassa. Alan aktiiveista Ilkka Tykkä ja Heikki Saari aloittivat tuoreina puheen­johtajina liittojensa johdossa vuonna 1993, Ilkka Putkijohtotyönantajien ja Heikki VeLU:n vetäjänä. Matkalla Onnisen isännöimään asiakastilaisuuteen Jyväs­kylän Suurajoihin kesällä 1993 verekset puheenjohtajat löivät kättä päälle, että he tekevät kaikkensa viedäkseen liitto­jen yhdistymistä eteenpäin. Sovun löyty­mistä edisti sopivasti konjakkipullo, joka tyhjeni matkan aikana. Junan kurvatessa Jyväskylään molemmilla oli tunne, että nyt löytyi ystävä.

Helppoa ei yhdistymisen myyminen ollut kummallekaan puheenjohtajalle. Erityisesti Heikki Saari sai nuuskaa jäse­niltään yhteistyön ja yhteiselon perään­kuuluttamisesta. VeLU:n alueyhdistyksis­sä oli viidennen kolonnan miehiä, jotka pelasivat kaksilla korteilla: toisilla alueyh­distyksessä ja toisilla liittotasolla.

Osa vaikuttamista olivat työmarkki­na-asiat, joihin velulaisilla ei ollut nokan koputtamista ennen Talotekniikkaliiton jäsenyyttä. Pieniä yrittäjiä riepoi, että he joutuivat maksamaan monista työ­ehtosopimusten määrittämistä kohdis­ta ilman, että olisivat voineet vaikuttaa niiden määrittelyyn tai edes sanoa näke­myksensä soveltamispiiristä.

VeLU:ssa myös taloudelliset ja toimin­nalliset tekijät tulivat vastaan: jäsenet eivät olleet valmiita maksamaan kaik­kien liiton toimintaan kuuluvien asioi­den hoitamisesta ja aluetoiminnan jär­jestäminen talkoohengessä alkoi hiipua. Aatteen palo himmeni samanaikaisesti osallistumisaktiivisuuden ja jäsensidottu­neisuuden kanssa. Monilta osin toiminta ei enää vastannut ajan haasteeseen ja edunvalvonnan ydin oli kateissa. Lapin alueyhdistyksen puheenjohtajana toimi­nut Pentti Sieppi toteaakin jälkikäteen, että lopullinen yhdistyminen 2001 oli viimeinen mahdollisuus päästä oikeasti vaikuttamaan asioihin.

Itse asiassa vaikuttamismahdollisuus avautui jo 1997 perustetun Talotekniik­kaliiton jäsenyyden myötä. VeLU pää­si mukaan työmarkkinatoimintaan ja tes-neuvotteluihin sekä elinkeinopoliitti­seen vaikuttamiseen. Samalla tuli harjoiteltua ja harjoitettua yhteistyötä LVI-Ura­koitsijoiden kanssa.

Tavoitteista tulokseen

Kolmannen yrityksen lähtölaukauksen ampui LVI-Urakoitsijoiden puheenjohtaja Kauko Piiroinen syksyllä 1999 pohties­saan, olisiko aika vihdoin kypsä järkevän edunvalvontakuvion rakentamiselle eli kahden liiton yhdistämiselle. Tuumasta toimeen, helmikuussa 2000 alan konkarit Kauko Piiroinen, Ilkka Tykkä, Pertti Parvi­koski, Heikki Saari ja Timo Nurmi istahti­vat saman pöydän ääreen tuulettamaan ajatusta. Keskustelussa nostettiin esille yhden, vahvan koko alaa edustavan lii­ton edut, mutta myös pienten yritysten pelot isojen jyräämiksi tulemisesta. Olipa uhkana jopa ”uuden VeLU:n” perustami­nen, jos liitot pannaan yhteen.

Lopputulema oli, että mennyt on his­toriaa ja nyt pitää ajatella uudella taval­la. Asiassa päätettiin edetä ripeästi, mutta ilman tiukasti kiinni lyötyä aika­taulua. Toimiston tehtäväksi annettiin tehdä sääntöjen ja toimintojen vertai­lu. Tavoitteeksi asetettiin, että liittojen kevätkokouksille esitetään väliraportti ja myönteisessä tapauksessa jäsenkäsittely aloitetaan syyskokouksissa.

Liitot asettivat työryhmän, johon LVI-Urakoitsijoiden puolelta kuuluivat Kauko Piiroinen, Timo Saarikko ja Ilkka Tykkä. VeLU:n edustajat olivat aiemmin mainitut Parvikoski, Saari ja Nurmi.

Työryhmä oli linjauksissaan yksimieli­nen. Kauko Piiroinen tiivisti maaliskuisen kokouksen keskustelun hengen: ”Onko sillä väliä, onko yrityksellä yksi vai tuhat työntekijää tai liikevaihto tuhat markkaa vai tuhat miljoonaa, kunhan vain ajetaan niiden etua, jotka saavat alalta leipänsä kunniallisesti.”

Luonnos uuden liiton säännöiksi oli liit­tojen hallitusten käsittelyssä syyskuussa 2000. Yhdistymisneuvottelujen tilanne vietiin liittojen syyskokouksiin tiedok­siantona ja asian varsinainen käsittely päätettiin tehdä vuoden 2001 kevät- ja syyskokouksissa.

Usein järjestöfuusiot kariutuvat vii­meistään omaisuuskiistoihin. LVI-Urakoitsijoiden omaisuus koostui Koy Yrjönkatu 13:n osakkeista ja sijoituksista, tasearvoltaan noin 8,5 miljoonaa markkaa. VeLU:lla oli Kivijärven kansakoulukiinteistö sekä pankkisaamisia, joiden tasearvo oli 0,5 miljoonaa markkaa. Omai­suuskysymys kuitattiin Kauko Piiroisen toteamuksella, että liittojen omaisuus on kerätty alalta, ja se käytetään alan hyväksi.

Kummankin liiton sääntöjen mukaan yhdistyksen purkaminen tuli käsitellä kah­dessa peräkkäisessä liiton kokouksessa. Kun molempien liittojen kevätkokouksis­sa 2001 asia hyväksyttiin yksimielisesti, voitiin hyvillä mielin elokuussa Tampe­reella perustaa uusi liitto, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry. Samassa yhteydes­sä hyväksyttiin lopullisesti ”vanhojen” liit­tojen sääntöjen muutokset, ja ne jätettiin lepäämään henkilöjärjestöinä.

VeLU:n purkavaan kokoukseen saapui nimetön suruadressi.

Loppu hyvin, kaikki paremmin

Analysoitaessa aiempia yhdistymisyrityk­siä voitiin todeta, että jäsenillä ei ollut tietoa siitä, mitä oltiin puuhaamassa ja miksi. Epäselvyys ja epätietoisuus jättivät hankkeen torppaajille avoimen peliken­tän, jota nämä myös käyttivät siekaile­matta hyväkseen. Niinpä tämänkertaisen hankkeen kärjet olivat vahva ja toistu­va jäsenviestintä sekä avainhenkilöihin vaikuttaminen ja heidän ottamisensa mukaan prosessiin.

LVI-Teknisten Urakoitsijoiden perus­tamisen jälkeen pari entisten liittojen jäsentä jäi pois, mutta nekin liittyivät myöhemmin jäseniksi. Heikki Saari piti yhdistymisen jälkeen yhteyttä aiem­paan velulaiseen kenttään ja kentältä oltiin aktiivisesti yhteydessä Heikkiin. Hänen mukaansa palautteen ydin oli, että yhteen menoon liittyneet pelot eivät toteutuneet ja positiiviset odotukset jopa ylittyivät.

Ensimmäisestä yhdistämisyrityksestä ei ole jäänyt asiakirjoja eikä kukaan var­masti muista, milloin se oli. Kaikki kuiten­kin ovat sitä mieltä, että tällainen yritys oli ollut, todennäköisesti 1980-luvun alku­puolella hallintojen harjoituksena, joka ei johtanut sen kummempaan. Erkki Mäki­nen sanoo, että siitä viisastuneena asiat päätettiin tehdä Hanasaaren kokoukseen toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta toisin kävi.

Lähteet:
Yrjö Similä: Putkijohtotyönantajainliitto 1922–1947. Helsinki 1947.
Lauri Seppänen: Pitkä putki. LVI-alan työnantajatoimintaa 1922–2012. Saarijärvi 2012.
Liittojen pöytäkirjat ja toimintakertomukset.
Haastattelut: Esa Malm, Erkki Mäkinen, Pertti Parvikoski, Kauko Piiroinen, Heikki Saari, Pentti Sieppi ja Ilkka Tykkä.

Kuva: Tiina Javanainen, Purotie Design