Korjausrakentamisbarometri: Kerrostaloissa korjataan eritoten putkistoja
Vuonna 2019 korjataan kerrostaloissa eritoten putkistoja ja piharakenteita sekä ulkovaipan osia, kertoo Kiinteistöliiton tuore korjausrakentamisbarometri. Lisäksi lähes neljäsosa taloyhtiöistä kaavailee sähköautojen latausjärjestelmiä.
Korjausrakentamisbarometriin vastanneista taloyhtiöistä 27 prosenttia arvioi korjausrakentamisensa kasvavan kuluvana vuonna. Vastaajista 33 prosenttia odottaa sen sijaan korjaamisen supistuvan yhtiössään viime vuoteen verrattuna. Kaikkialla maassa saldoluvut olivat miinuksella kuluvalle vuodelle.
- Tulevan vuoden ennakointi on aina ennen kuluvan kevään yhtiökokouksia sumun peitossa. Tässä vaiheessa taloyhtiöiden hallitukset eivät näytä odottavan kasvua vuodelle 2020, mutta näkymät kirkastunevat tulevan syksyn ja talven aikana, arvioi Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.
Urakkatarjousten määrä hienoisessa laskussa
Taloyhtiöt ovat saaneet hieman vuoden 2018 kevättä vähemmän urakkatarjouksia. Hallitusten vastauksissa 27 prosenttia taloyhtiöistä oli saanut yhden tai kaksi tarjousta, kun vuosi sitten keväällä näiden osuus oli 25 prosenttia. Kolme tai useampia tarjouksia saaneiden osuus oli puolestaan lievästi laskenut. Näin oli sekä kerrostalo- että rivitaloyhtiöiden kohdalla.
Taloyhtiöiden lainansaanti aiempaa tiukemmassa
Vastanneista taloyhtiöistä 16 prosenttia arvioi, että lainarahan saatavuus on heikentynyt. Neljä prosenttia kertoi saatavuuden parantuneen. Kuitenkin suuri enemmistö, 80 prosenttia vastaajista kokee, että rahoituksen saaminen on pysynyt viimeisen puolen vuoden aikana ennallaan.
Korjausrakentamisbarometri kevät 2019
Lisätietoja Kiinteistöliiton sivuilta.