Korjausrakentamisen kasvussa hiipumisen merkkejä

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri ennakoi taloyhtiöiden korjausrakentamiseen lievää kasvua vuodelle 2019. Kasvuodotuksia kuitenkin varjostaa se, että taloyhtiöt eivät ole saaneet enää urakkatarjouksia entiseen tapaan. Myös lainansaannin ja lainaehtojen heikentymisnäkymät kertovat siitä, että rahoitustekijät eivät ainakaan voimista korjausrakentamisen kasvua.

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometriin vastanneista taloyhtiöistä 30 prosenttia arvioi korjausrakentamisensa kasvavan tulevana vuonna. Vastaajista 28 prosenttia odottaa sen sijaan korjaamisen supistuvan kuluvaan vuoteen verrattuna.

Vuonna 2018 on korjattu kerrostaloissa eritoten putkistoja ja piharakenteita. Rivitaloyhtiöillä piharakenteet ja ulkovaippaan kohdistuvat korjaukset ovat tänä vuonna yleisimpiä.

Seuraavien viiden vuoden aikana taloyhtiöt suunnittelevat korjaavansa yleisimmin piharakenteita ja rakennusten ulkovaippoja sekä kerrostaloyhtiöissä putkistoja.

Viemäreiden sisäpuolinen korjaus yleisin valinta

Korjausrakentamisbarometrissa mukaan suosituin on viemäreiden sisäpuolinen korjaus eli pinnoitus tai sukkasujutus 35 prosentin osuudella. Toiseksi suosituin 34 prosentin osuudella oli perinteinen viemäriputkiston uusiminen nykyiseen paikkaan. Uuteen kohtaan viemäriputkistot asennettiin 14 prosentissa korjauskohteita. Joka kuudes taloyhtiö korjasi viemäriputkiston hybridimenetelmällä eli yhdistämällä joko perinteisen ja sisäpuolisen menetelmän, tai yhdistämällä sisäpuolisia menetelmiä keskenään.

Barometrissa kysyttiin myös viemärikorjausten jälkeen havaituista ongelmista viimeisten 10 vuoden aikana. Vastausten perusteella hankkeet ovat suurelta osin onnistuneita. Eniten ongelmia oli havaittu viemäreiden sisäpuolisissa pinnoituksissa kuten ruiskuvalussa ja harjaamalla levitetyssä pinnoitteessa. Pinnoituskorjausten jälkeen 16 prosentissa oli ilmennyt ongelmia. Sukkasujutetuissa (sukitus) putkistoissa vastaava prosenttiluku oli 9. Perinteisessä putkiremontissa, jossa putket uusitaan, ongelmia oli havaittu kuudessa prosentissa korjauskohteita.

Urakkatarjousten määrä hienoisessa laskussa

Taloyhtiöt ovat saaneet aiempaa hiukan vähemmän urakkatarjouksia. Hallitusten vastauksissa hieman runsas kolmannes taloyhtiöistä oli saanut ainoastaan kaksi tarjousta, kun vuosi sitten näiden osuus oli 29 prosenttia. Kolme tai useampia tarjouksia saaneiden osuus oli puolestaan laskenut. Näin oli sekä kerrostalo- että rivitaloyhtiöiden kohdalla. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella vähintään kolme tarjousta saaneiden yhtiöiden osuus pieneni enemmän kuin pääkaupunkiseudulla. Vain kaksi tarjousta saaneiden kasvu oli samanlainen pääkaupunkiseudulla ja sen ulkopuolella.

Taloyhtiöiden lainansaanti aiempaa tiukemmassa

Vastanneista taloyhtiöistä 11 prosenttia arvioi, että lainarahan saatavuus on heikentynyt. Ainoastaan kolme prosenttia kertoi saatavuuden parantuneen. Edelleen 86 prosenttia vastaajista kokee, että rahoituksen saaminen on pysynyt viimeisen puolen vuoden aikana ennallaan. Lainansaantia kuvaavat tulokset heikentyivät vuoden 2014 lukemien tasolle, jolloin lainansaanti oli merkittävästi hankalampaa kuin parina viime vuonna. Muutos oli samansuuntainen kaikkialla Suomessa, mutta erityisen paljon arvio heikentyi pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Etelä-Suomessa, Itä-Suomessa

Sähköautojen latauspisteitä suunnitteilla jo runsaalla viidenneksellä kerrostaloyhtiöistä

Sähköautojen latausjärjestelmiin liittyviä rakennusaikeista kertoi jo runsaat viidennes kerrostalovastaajista ja 17 prosenttia rivitalovastaajista. Lukemat olivat nousseet syksyn 2017 mittauksesta, jolloin asiaa ensimmäisen kerran tässä barometrissa tiedusteltiin.

Lähde: Kiinteistöliitto