Koronakevään jälkeen katseet kohti syksyä

Juhannusviikolla saimme positiivisia uutisia syksyn tapahtumia sekä yritysten ja yrittäjien tulevia kohtaamisia ajatellen. Valtioneuvosto linjasi, että yli 500 henkilön sisätilatapahtumia voi elokuusta alkaen järjestää ja lokakuun alusta kaikki kokoontumisrajoitukset puretaan. Rajoitusten purusta huolimatta on sanomattakin selvää, että tapahtumissa huolehditaan tarkasti hygieniasta ja turvaväleistä.
Helsingin Messukeskus jatkaa nyt täydellä teholla FinnBuild-messujen suunnittelua ja valmistelua. Pandemian jälkeen on tärkeää saada talouden pyörät pyörimään, ja messuilla on luonnollisesti iso merkitys koko elinkeinoelämän elpymiselle. FinnBuild-messujen avulla rakennusala saa merkittävää näkyvyyttä ja tähän näkyvyyteen liittyy tärkeänä osana myös oma LVI-alamme.
Talotekniikka-Treffit on järjestetty perinteisesti FinnBuildin yhteydessä ja nyt näyttää vahvasti siltä, että koronakriisistä huolimatta kahdeksannetkin Treffit onnistuvat. Talotekniikka-Treffit on erinomainen kohtaamis- ja verkottumispaikka alan toimijoille. Tänä vuonna suuntaamme katseet mielenkiintoisten puheenvuorojen kautta talotekniikan tulevaisuuteen. Mikä mahtaa olla uusi normaali? Toivotan jo tässä vaiheessa kaikki jäsenemme ja alan toimijat lämpimästi tervetulleiksi seuraaville Talotekniikka-Treffeille!
Koronakevät jättää jälkensä meihin kaikkiin. Yhtäkkiä oltiin tilanteessa, jossa normaali kanssakäyminen ihmisten välillä katkesi kuin veitsellä leikaten. Etätyöstä tuntui tulevan uusi normaali. Rakennusalalla normaali urakointi tuntui jatkuvan suhteellisen vähin vaurioin, mutta talotekniikkapuolella esimerkiksi huoltotyöt kokivat dramaattisen pudotuksen. Liittotasolla jopa perinteiset työehtosopimusneuvottelut saatettiin keväällä loppuun kaikille tutuksi tulleella Teams-työkalulla. ”Digitaalisten” neuvottelujen dynamiikassa oli selkeitä eroja verrattuna perinteiseen neuvottelutapaan. Ratkaisuun kuitenkin päästiin uutta tapaa sopimuskumppanien välillä rakentavasti opetellen ja hyvässä hengessä.
Itselläni alkaa ensimmäinen puoli vuotta uudessa tehtävässä olla täynnä. Toimialalle sisään pääsemissä suurena apuna on ollut LVI-TU:n erittäin ammattitaitoinen toimistotiimi sekä liiton toiminnassa mukana olevat luottamushenkilöt. Myös edeltäjälleni Jarille nostan hattua siitä, että hän jaksoi järjestää sotilaallisella tarkkuudella hyvän perehdytysjakson työskennellessämme ensimmäisen kuukauden yhdessä. Kevään suurimman haasteen on asettanut koronakriisistä johtunut kenttäkierrosten voimakas supistuminen alun perin suunnitellusta. Olen vakuuttunut siitä, että myös tähän puoleen saadaan hyvä uusi startti kriisitilanteen nyt toivottavasti pikkuhiljaa normalisoituessa.
Rentouttavia kesäpäiviä!
Mika Hokkanen, toimitusjohtaja
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry
LVI-TU Blogit 6-2020