LVI-ala jatkaa nuorten suosikkina
Kevään yhteishaun perusteella voi hyvin sanoa, että nuorten kestosuosikki eli LVI-ala jatkaa hyvää menestystään opiskelupaikkaa hakevien keskuudessa. Talotekniikan perustutkintoon hakeneiden määrästä kertova vetovoimaluku kasvoi jälleen edellisvuodesta. Tänä vuonna se oli 1,66.
LVI-ala menestyi yhteishaussa hyvin verrattuna muuhun rakennusalaan. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n asiantuntijan Juha-Ville Mäkisen mukaan tämä viestii siitä, että nuorten keskuudessa on ymmärretty se tosiseikka, että LVI-alan työt eivät ole sidoksissa vain uudisrakentamiseen.
– Itse asiassa suurempi osa jäsenyritystemme liikevaihdosta tulee nykyään jo korjausrakentamisesta. Myös huolto on kasvanut merkittäväksi liiketoiminta-alueeksi, Mäkinen kertoo.
LVI-ala edelläkävijänä ammattikoulutuksessa
LVI-alan opetus on uudistunut viime vuosina ja alaa pidetäänkin monessa suhteessa edelläkävijänä tekniikan ja liikenteen alojen ammattikoulutuksessa. Mäkisen mukaan alan työmarkkinajärjestöt käyvät parhaillaan Opetushallituksen kanssa neuvotteluja siitä, miten palveluosaaminen ja siihen liittyvät ammattitaitovaatimukset voidaan liittää talotekniikan perustutkintoon.
– Yhteistyö Opetushallituksen kanssa on ollut erittäin sujuvaa ja tutkintovaatimukset ovat hyvin linjassa työelämän tarpeiden kanssa. Itse uskon, että alan tutkintojen työelämävastaavuus ja linjakas toiminta oppilaitoksissa ovat tärkeässä roolissa, kun suosion jatkumista ja jopa kasvua selitetään, Mäkinen sanoo.
Vetovoimaluku kertoo aloituspaikkojen ja niitä hakeneiden ensisijaisten hakijoiden suhteen eli kuinka monta ensisijaista hakijaa on ollut kutakin aloituspaikkaa kohden.
Lisätietoja
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry
asiantuntija Juha-Ville Mäkinen, p. 045 899 9388,
viestintäasiantuntija Pipsa Hiltunen, p. 0400 287 939,
Lehdistötiedote 14.5.2013