LVI-insinööreistä on pulaa

Taantumasta huolimatta Suomesta löytyy aloja, joilla kärsitään työvoimapulasta. Esimerkiksi LVI-alalla on jatkuva pula pätevistä toimihenkilöistä: erityisesti LVI-alan insinöörikoulutuksen saaneet henkilöt ovat etsittyä väkeä.

–  Töitä olisi hyvin tarjolla, asiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat ry:stä vahvistaa ja jatkaa:

–   Tilanne on kehittynyt tähän suuntaan jo pidemmän aikaa. LVI-alan koulutuspaikkoja ammattikorkeakouluissa on viime vuosina hienoisesti lisätty. Siitä huolimatta aloituspaikkamäärät ovat jääneet riittämättömiksi, vaikka hakijoita on ollut hyvin ja käytännössä kaikki valmistuneetkin ovat työllistyneet.

Korjausrakentaminen lisää kysyntää

Juha-Ville Mäkinen ennustaa LVI-insinöörien tarpeen lisääntyvän entisestään. Ennuste perustuu erityisesti kahteen tekijään: korjausrakentamisen määrään ja tiukentuviin rakennusten energiatehokkuusvaatimuksiin.

– Ympäristöministeriön arvioiden mukaan korjausrakentamisen tarve tulee kasvamaan nykyisestä seuraavat 15 – 20 vuotta. Myös rakennusten energian kulutukselle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen lisää LVI-suunnittelijoiden, LVI-projektipäälliköiden ja LVI-valvojien tarvetta, Mäkinen sanoo.

Uusia koulutusvaihtoehtoja tarvitaan

Mäkinen pitää LVI-alan insinöörikoulutuksen laatua erinomaisena ja kehuu alan opettajien osaamista ja sitoutumista työhönsä korkeatasoiseksi. Uusia vaihtoehtoja kuitenkin tarvitaan LVI-alan työnjohtopulan pienentämiseen.

–  Hyvä vaihtoehto on LVI-alalle suuntautunut rakennusmestarikoulutus, joka valmistaa erityisesti LVI-projektien johtotehtäviin. Tosin tämä vaihtoehto on toistaiseksi tarjolla vain pääkaupunkiseudulla, Mäkinen toteaa.

 

Lisätietoja

LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry
Asiantuntija Juha-Ville Mäkinen, p. 045 899 9388, juha-ville.makinen(at)lvi-tu.fi
Viestintäasiantuntija Pipsa Hiltunen, p. 0400 287 939, pipsa.hiltunen(at)lvi-tu.fi

Tiedote 9.9.2013