LVI-urakointia öljymaissa

Rakennusvienti öljymaihin Irak, Iran, Kuwait, Saudi-Arabia ja Libya oli huipussaan 1970-luvun lopulta 1980-luvun puoliväliin. Monissa projekteissa suomalaiset ra­kennusliikkeet eivät palkanneet suomalaisia LVI-urakoitsijoita, vaan toimivat pai­kallisten yritysten ja heidän työntekijöidensä kanssa. Rakennusyhtiöiden tavaksi tuli palkata myös suomalaisia putki- ja iv-asentajia omaan palvelukseensa ja heille LVI-työnjohtoa, joka hankki paikalliset materiaalit.

Bagdadin konferenssipalatsin rakentaminen

Kuuluisin suomalaisten toteuttama pro­jekti Lähi-idässä oli vuonna 1978 alka­nut Bagdadin konferenssipalatsi, jota rakennettiin sitoutumattomien maiden konferenssia varten. Vaativan palatsin pääurakoitsija oli suomalaisten rakennus­liikkeiden yhteenliittymä IRCO Group, johon kuuluivat Polar, Palmberg, Lem­minkäinen ja Teräsbetoni.

Projektiin valittiin putkiurakoitsijaksi Onninen, mutta ilmastointiurakoitsijak­si tuli belgialainen Continental Air Conditioning. Tämän yhtiön vähemmistö­osakuuden Are osti myöhemmin 1983. Työvoimana Onninen käytti suomalaisia asentajia.

Merkittävää alan kannalta oli se, että vaativan LVI-suunnittelun sai tehtäväk­seen Ekono. Vaikka Ekono oli alansa huippu Suomessa, kohteen vaativuus ja sen suunnittelussa käytetyt ASHRAE-normit olivat haastavia suomalaisille suunnittelijoille. Kongressisalista oli Ekonossa tehty pienoismalli. Sen avulla tarkistetut ilmastointiratkaisut olivat mieleen jäävää seurattavaa ja varmasti ainutlaatuista toimintaa siihen aikaan Suomessa.

Kohde muistetaan myös taloudellisista vaikeuksista, joita sovitteli jopa ulkomi­nisteri Ulf Sundqvist. Kohteen tilannetta vaikeutti vielä sota, joka syttyi vuonna 1980 Irakin ja Iranin välille.

Ompelukonetehdas vai asetehdas Libyaan?

Toinen suuri suomalaisten urakoima kokonaisuus oli Perusyhtymän Libyassa vuosina 1980–1984 toteuttama asetehdas ja koulutuskeskus, josta myös nimeä ”ompelukonetehdas” käytettiin. Olin mukana projektissa koko tarjousvaiheen ja suunnittelun sekä rakentamisen ajan paikan päällä Libyassa.

Kaikki suunnitteluun liittyvät asiat neu­voteltiin ja käsiteltiin Moskovassa. Tämä tarkoitti lähes pysyvää oleskelua Mosko­vassa vuoden ajan.

Projektin tilaajana oli Neuvostoliiton ulkomaisten taloussuhteiden valtionko­mitea, jonka teknisen osaston GTD vastasi käytännössä projektista. Lopullinen tilaa­ja oli Libyan armeijan organisaatio, jolle suomalaisten mukanaolo toteutuksessa oli selvästi toivottu ratkaisu.

Tehtaaseen tuli tuhansia työstö- ym. koneita, joista suunnittelun tarvitsemat lähtötiedot (paineilma, kaasut, vedet, höy­ryt, lämmöntuotanto ja sähkötiedot jne.) saatiin poikkeuksellisen hyvin ja tarkasti. Kohteen kerrosala oli mittava, 200 000 neliömetriä, sisältäen tehdaskompleksiin kuuluvaa tilaa ja muun muassa testausra­kennuksen.

LVI-asennuksen kokonaisarvo oli suuri, ja tekniikka poikkeuksellisen vaativa sisäl­täen suomalaisesta näkökulmasta ainut­kertaisia ratkaisuja.

LVI-tekniikan hankinnan kannalta oli välttämätöntä tehdä erilaisia hankinta­paketteja riittävän kilpailutilanteen var­mistamiseksi. Pelkästään vedenkäsittely­järjestelmän arvo oli niin suuri, että sillä hetkellä Suomessa oli vain muutama yhtä suuri putkiurakka. Urakan sai Vesikemia, jolle puolentoista kilometrin syvyydestä tulleen porakaivoveden laatu tuotti suu­ria takaiskuja.

Jäähdytyslaitteet hankittiin suoraan Ranskasta Trane Ltd:stä, jolle kauppa oli suurin laitekauppa vuonna 1982. Suomalaista jäähdytyslaiteosaamista edusti kaupassa yrittäjätaivalta aloittava Heikki Lahdenperä (nykyinen Chiller Oy).

Varsinaisen putkiurakan kannalta vai­keutena oli se, että kohteen ylivoimai­sesti suurin kokonaisuus oli prosessiputkitukset. Suomalaisista LV-urakoitsijoista ei juuri apua ollut, eikä Perusyhtymässä haluttu päätyä ulkomaisiin urakoitsijoi­hin, vaikka tarjouksia oli käytettävissä.

Tarvikkeet kotimaasta, tekijät Filippiineiltä

Lopulta ratkaisu löytyi, kun Perusyhty­mä-konserniin kuuluva PPTH oli hävinnyt kohteen teräsrakenteiden valmistuksen. Sen jälkeen prosessiputkiurakka alkoi kiinnostaa, ja sopimuksen sai PPTH.

Tämä sopi mainiosti tilanteeseen, sillä perinteiset LV-putkityöt päätettiin tehdä omana työnä. Tarvikkeet hankittiin Suo­mesta ja työntekijät Filippiineiltä. Hannu Lahti ja Ilkka Kousa hoitivat ongelmitta LV-työt filippiiniläisten kanssa valmiiksi. PPTH vastasi isojen ja vaativien putkien urakasta käyttäen työvoimana filippiini­läisiä asentajia. Tämä oli Perusyhtymän pyyntö. Perusyhtymä käytti kaikissa rakennustöissä filippiiniläistä työvoimaa eikä se halunnut työmaalle suomalaisia asennusmiehiä.

Poikkeus tästä oli Jokilaakson Eris­tys, joka sai putkieristysurakan. Jaakko Saranne, joka oli Jokilaakson Eristyksen omistaja, lupautui lähtemään Filippii­neille valitsemaan itselle putkieristäjiä Perusyhtymän käyttämältä välittäjältä. Matka jäi Jaakolle turistimatkaksi, ja hän sai luvan käyttää suomalaisia eris­täjiä. Mukana oli Timo Saranne, joka on nyt isänsä jatkaja yrityksessä. Tarkkana miehenä Jaakko halusi vielä myöhem­min vahvistuksen verottajaa varten, että matka Filippiineille oli tilaajan pyyntö.

Ilmanvaihtourakan tarjoajia oli riit­tävästi. Tilaajan halu toimia kotimai­sen yhtiön kanssa oli helppo toteuttaa. Ilmateollisuus oli juuri myyty Nokialle, ja toimitusjohtaja Erkki Öhrlingillä oli halu laajentaa vientiä myös Lähi-itään ja Poh­jois-Afrikkaan.

Kilpailu ilmanvaihtourakasta

Ratkaisua urakoitsijan valinnassa joudut­tiin kuitenkin siirtämään eteenpäin, sillä Lounais-Lämmön Arvo Halonen oli koon­nut yhtiöryhmän, joka tarjosi ilmastoin­tiurakan. Tarjoushinta oli sellainen, että se oli helppo ohittaa tarjouksen kalleu­den vuoksi. Saimme kuitenkin ylimmältä johdolta ohjeen käydä neuvottelua myös tämän tarjoajan kanssa. Hyvin nopeasti selvisi syykin, Polar kun oli ostanut Lou­nais-Lämmön. Ilmateollisuus Heikki Lam­minahon johdolla onnistui urakassaan hyvin ensimmäistä kertaa filippiiniläistä työvoimaa käyttäen.

Mitä ilmeisimmin ilmastointiurakan onnistuminen vaikutti siihen, että Noki­an omistama Ilmateollisuus halusi vah­vaksi toimijaksi Lähi-idän markkinoille. Tällaista halua syntyi varmasti siitä, että Are oli mennyt osakkaaksi belgialaiseen CACC-yhtiöön, joka tarjosi myös tähän urakkaan ilmastointiurakan.

Libyan urakan jälkeen Ilmateollisuus ottikin uuden askeleen kansainvälisty­misessä ja perusti Itävaltaan yhtiön tarkoituksena vallata Lähi-itää. Tulokset jäi­vät kuitenkin laihoiksi, ja toiminta loppui varsin pian. Toimiminen suomalaisten rakennusvientiyhtiöiden suojassa aliurakoitsijana oli kuitenkin turvallisempaa kuin toimia aliurakoitsijana ulkomaisille pääurakoitsijoille tai suoraan tilaajille. Ei tullut eteen kansainvälisiä sopimustek­nisiä ongelmia, tuntemattomien normien tuomia toteutusongelmia eikä valuutta­riskejä.

”Ompelukonetehdas”-urakassakin Perusyhtymä teki suomalaisten urakoitsi­joiden kanssa urakat Suomen markoissa. Ainoastaan ulkomaisten urakoitsijoiden tai toimittajien kanssa sopimusvaluutan piti olla dollari, mikä oli Perusyhtymän sopimusvaluutta. Näin tapahtui myös jäähdytyslaitetoimittaja Tranen kans­sa, vaikka Tranen halu oli tehdä kauppa Ranskan frangeissa.

Myöhemmin Tranen sopimuksen teki­jä kiitti erityisesti sitä, että olimme olleet tiukkoja sopimusvaluutan kanssa. Tämä tarkoitti Tranelle sopimushinnan kasvua 1,6-kertaiseksi dollarin kurssinousun joh­dosta, mikä toi saman hyödyn Ranskan frangille kuin Suomen markalle.

Jos tiukkaa valuuttapolitiikkaa olisi käytetty suomalaisille LVI-urakoitsijoil­le, nämä olisivat päässeet nauttimaan hyvistä kurssivoitoista, jotka jäivät nyt Perusyhtymälle.

Öljymaiden ihme hiipuu

Suomalaisilla LVI-urakoitsijoilla ja suoma­laisilla LVI-asentajilla öljymaiden ihmettä kesti noin kymmenen vuotta.

LVI-alan yritykset selvisivät koettele­muksista hyvin, jopa taloudellisesti, vaik­ka suomalaisilla pääurakoitsijoilla olikin vaikeuksia. Kokemukset kolmansien mai­den työvoiman käytöstä olivat opettavai­sia. Toimintatavat piti sopeuttaa paikal­lisiin tilanteisiin ja vaatimuksiin. Saatua kokemusta ei voi väheksyä.

Suomalaisille LVI-asentajille työsken­tely ulkomailla antoi paljon, olivatpa he suomalaisen LVI-urakoitsijan tai raken­nusliikkeen palveluksessa. Vaikka työtä jouduttiin tekemään haastavissa olo­suhteissa, rahan takia matkaan lähte­neet asentajat eivät pettyneet pitkistä työpäivistä huolimatta. Muistiinpainuvia kokemuksia jättivät myös alueella käydyt sodat ja muut kriisit.

Loppu LVI-töille tuli 1980-luvun lopul­la. Kokemuksia oli saatu, ja Euroopassa odottivat uudet ja yllättävät muutokset.

Kuva: Tiia Javanainen, Purotie Design