LVI-urakoitsijat odottavat tasaista kyytiä loppuvuodelle

Talotekniikan LVI-asennusyritykset ennustavat rakentamisen laskusuunnan pysähtyvän tänä vuonna. Putkiremonttien tarve ja kysyntä kasvavat edelleen, ja uudisrakentamisen alamäen odotetaan loivenevan syksyllä. Tiukka markkinatilanne kuitenkin nakertaa alan yritysten kannattavuutta.

Viime vuoden loppukiri antoi vauhtia ja uskoa yritysten alkuvuoteen. LVI-urakoinnin volyymi kasvoi jonkin verran, ja arvo säilyi edellisvuoden tasolla 3,1 miljardissa eurossa. Urakoitsijoiden luottamus tulevaan on selkeästi parempi kuin syksyllä ennakoitiin.

Uudisrakentaminen nihkeää, korjaaminen kasvaa

Uudisrakentamisen osuus LVI-asennusyritysten liikevaihdosta on lähes 40 %, ja uustuotannon volyymin lasku näkyy urakoitsijoiden arvioissa sekä tämän hetken että tulevan syksyn tilanteesta. Nykytilaa kuvataan kehnoksi ja puolen vuoden tähtäimellä on odotettavissa vain lievää kohennusta.

Rakennuskannan ikääntyessä taloteknisiin peruskorjauksiin on todellista tarvetta. Korjausrakentamisen hyvän vauhdin uskotaan kiihtyvän vielä jonkin verran syksyyn mennessä. Tosin heikko talouskasvu on vähentänyt rohkeutta muiden kuin asuinrakennusten korjaamiseen.

−  Taloyhtiöiden välttämättömien putkiremonttien käynnistämistä jarruttavat epävarma taloustilanne, tärkeiden tukien loppuminen sekä pankkien varovaisuus ja marginaalien nosto, LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtaja Jari Syrjälä arvioi.

Markkinatilanne haastaa kannattavuuden ja henkilöstön

Yritykset arvioivat, että vuodesta tulee taloudellisesti tiukka. Kustannukset nousevat, mutta niitä ei pystytä siirtämään hintoihin. Kapasiteetin vapautuminen on johtanut kiristyvään kilpailuun ja hintojen laskuun. Kyselyyn vastanneet ilmoittivat tehtyjen ja tarjottujen urakkahintojensa pudonneen viime syksystä 5 %.

−  Kieltämättä nyt on ostajan markkina. Urakoitsijoiden ei kuitenkaan kannata ottaa työllistämistöitä eikä lähteä talkoisiin työmaille, Syrjälä sanoo.

LVI-alan tilauskanta ja työllisyystilanne ovat melko hyvät: tilauskantaa riittää runsaaksi neljäksi kuukaudeksi ja tällä hetkellä lomautettuna on vain 5 % työvoimasta. Vaikka yritykset arvioivat vähentävänsä lähiaikoina henkilöstöään, pätevästä työnjohdosta on pysyvä pula.

LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n maaliskuussa 2013 toteuttamaan suhdannekyselyyn vastasi 81 jäsenyritystä, jotka työllistävät lähes 5 900 LVI-ammattilaista.

Katso suhdannekyselyn tulokset (pdf)

Lisätiedot

LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry

Toimitusjohtaja Jari Syrjälä, p. 050 3525 120

Viestintäasiantuntija Pipsa Hiltunen, p. 0400 287 939

Lehdistotiedote 10.4.2013