Pekka Vehmaskangas – kosmopoliitti Porin murteella

Pekka Vehmaskankaan putkityöura urkeni, kun hänet 16-vuotiaana haettiin heinäpellolta pomarkkulaisen Saarinen & Pojat -yrityksen palvelukseen. Kansakoulu oli siihen mennessä käyty, lopusta sivistyksestä huolehti elämän koulu. Pekka lienee maantieteellisesti kattavimmin reissannut suomalainen putkiasentaja. Kielitaidoksi riitti pitkä Pori.

Oltuaan viisi vuotta Saarisen palveluksessa Vehmaskangas lähti kansainvälistymään Ruotsiin Eskilstunaan. Töiden ohella hän suoritti ruotsalaisen ammattipassin, vaikka kielitaidosta ei ollut tietoakaan. Sen jälkeen ei hirvittänyt rakentaa kansainvälistä uraa Belgiassa, Englannissa, Intiassa, Irakissa, Italiassa, Jugoslaviassa, Kiinassa, Latviassa, Neuvostoliitossa ja Venäjällä, Puolassa, Romaniassa, Ruotsissa, Saudi-Arabiassa ja Virossa. Kaikkiaan reissuja oli yli 100, usein käytiin etukäteen katsomassa paikat. Mutta ensin hän hankki lisää työkokemusta ja perusti oman yritykse

Kotimaisin opein ulkomaille

Ruotsista palattuaan Vehmaskangas meni Porin Vesi- ja lämpörakenteen palvelukseen. Seuraavaksi oppia haettiin Länsi-Onniselta, sitä seurasivat Huber ja Puolimatka. Huberin aikaan mahtui vuoden mittainen keikka Porvoon öljynjalostamolla.

Sitten koitti yrittäjyyden aika. Vehmaskangas perusti 1976 Vehmasputki ky:n yhdessä Matti Lehdon kanssa. Seuraavana vuonna palkattiin ensimmäinen asentaja ja siirryttiin isompiin tiloihin Niittymaalle.

Ensimmäisellä reissulla 1981–82 rakennettiin Naaraharju Oy:n kanssa hallia Saudi-Arabiaan. Seuraavana vuonna oli vuorossa raskaan kaluston halli Bagdadiin Irakiin; tilaajana oli Saddam Hussein.

Vehmasputken kansainvälinen toiminta lähti nousukiitoon, kun Pekka tapasi Kullaan metsäkoulun urakassa Rakennushallituksen tarkastaja Mikko Parron. Kun Rakennushallitus lakkautettiin, Parro siirtyi ulkoministeriöön LVI-tarkastajaksi. Hänellä oli hyvät kokemukset Vehmasputkesta metsäkoulun lisäksi Mustialan ja Loimaan maatalousoppilaitosten sekä Järvenpään emäntäkoulun putkitöistä. Vehmasputkesta tuli suurlähetystöjen ja muiden valtion ulkomaisten kohteiden luottourakoitsija.

Reissuilla sattuu ja tapahtuu. Seuraavassa Pekka Vehmaskangas jakaa muutamia mieleen painuneita sattumuksia ulkomaankomennuksiltaan.

Kansan palatsia Bukarestissa ihmettelemässä

Ensimmäinen ulkoministeriön komennus suuntautui Romaniaan, jossa tehtävänä oli lähetystön kahden kattilan vaihto. Kattilat matkasivat ulkoministeriön kuljetuksella, vaihtajat lentokoneella. Vanhoja kattiloita tuli purkamaan 12 mustalaista lakeerikengät jaloissaan. Purkamiseen olisi tarvittu lekaa, jota ei koko kaupungista löytynyt. Riskejä paikalliset kuitenkin olivat, neljä miestä sijoitti 1 000 kilon kattilan monttuun köysillä laskien. Rehellisyydestä ei pisteitä herunut, sillä työn touhussa yksi romanialainen kävi kähveltämässä jääkaapista suomalaisten säilykepurkit. Muina tuomisina olivat kuohukerma, HK:n Sininen lenkki ja Oltermanni-juusto, joka meni lähetystölle.

Omat eväät olivat tuiki tarpeelliset, mutta tarpeeseen ne paikallisillekin menivät. Torilla oli myynnissä ainoastaan peukalonpään kokoisia nahistuneita omenoita. Käypä maksuväline oli Kent-aski. Autoja ei Romaniassa juurikaan ollut, mutta bensiiniasemilla oli 500 metrin jonot, ihmiset jonottivat kanisterit käsissään. Ainoa havaittu auto oli presidentti Ceausescun Renault, Romaniassa valmistettuna nimeltään Dacia, jolla presidentti huristeli ilman turvamiehiä.

Bukarestin nähtävyys on Ceausescun palatsi, jonka rakentaminen aloitettiin 1984. Paikalla asuneille annettiin yksi kuukausi, joillekin vain yksi päivä, aikaa etsiä itselleen uusi asunto, sitten tulivat puskutraktorit. Asunto meni 40 000 bukarestilaiselta.

Rakennuksen lattiapinta-ala on 330 000 neliömetriä ja siinä on 12 maanpäällistä kerrosta ja 6 kellarikerrosta. Huoneita löytyy 1 100. Arkkitehteja oli 700, rakennustyöläisiä 100 000.

Idean palatsiinsa Nicolae Ceausescu sai vierailullaan Pohjois-Koreassa. Hän halusi samanlaiset hulppeat fasiliteetit kuin Kim Il-sung. Romanian kansa ei ymmärtänyt maan isän Kansan palatsiksi kutsuman rakennuksen tärkeyttä vaan teloitti Ceausescun.

Rintapistoksia kiinassa

Matkatessa Suomesta Pekingiin oli nestetasapainoa hoidettu juoksevin lääkkein ja olo perillä oli hieman hontelo. Pekka makasi sängyssä ja hätääntyi jonkin verran, kun sydämen kohdalta alkoi pistää. Hän nousi pystyyn ja totesi, että säilykepurkin avaajahan se siellä rintataskussa oli painamassa.

Kaasuhitsausvälineitä ei Kiinan matkalle otettu mukaan. Kun tuli tarve tehdä juotos, Pekka otti riksan ja lähti ajelemaan, kunnes löysi rakennustyömaan. Siellä hän elekielellä näytti, mitä tarvitsi. Paikallinen ammattiveli suoritti hitsauksen, Pekka maksoi työstä ja palasi takaisin samalla riksalla.

Kiinan lähetystöön vietiin ulkoilmauima-altaan kulmia diplomaattitullin kautta. Takaisin lähdettäessä syntyi hässäkkä, sillä kellään ei ollut maahansaapumisleimaa ja yhdeltä jopa puuttui viisumi. Asian selvittämiseksi haettiin aina vain suurempia päälliköitä. Lopulta leimakoneille käännettiin vanhoja päivämääriä ja viisumittomalle sanottiin, että voit lähteä, kun et ole tullutkaan.

Intiassa työvoimaa riitti joka lähtöön

Delhin suurlähetystön palosuojaputkistoa vedettäessä olisi tarvittu kaivinkonetta, betonivalua kun olisi pitänyt saada aikaiseksi maanpinnan tasalle 200 metriä. Kaivinkonetta ei mistään löytynyt, mutta purkuhommiin lähetettiin kaksi miestä. Vehmaskangas ilmoitti, että homma ei etene ja aikaa on vain kaksi viikkoa. Seuraavana aamuna paikalla olikin sitten 70 miestä.

Toiselle reissulle jäähdytystä uusimaan lähdettiin seitsemän miehen voimin. Määrästä ei ollut apua, sillä työkalukonttia ei löytynyt mistään. Kun sitten tuli aika lähteä joululomalle Suomeen, kontti löytyi Kalkutasta. Työkalut saatiin levitettyä, ja siellä ne odottelivat joulun yli. Palattaessa tehtiin pitkää päivää, sillä kuukausi oli mennyt hukkaan konttia etsiessä.

Delhin ilma oli niin saastunut, että haluttuja jäähdytystehoja ei saavutettu. Yöllä oli kosteutta, ja lika jämähti aurinkopaneelien pintaan. Väkirikkaassa maassa löydettiin työllistävä ratkaisu: joka aamu tuli parikymmentä naista pesemään aurinkopaneelit.

Välillä piti suorittaa paikallishankintoja. Delhin vanhassakaupungissa oli suomalaisen mittapuun mukaan tosi suuri tarvikeliike. Tavarat olivat taivasalla ja aurinkolippa toimi konttorina. Isäntä oli asiakasta vastassa ja tiedusteli, kävisikö tee. Siinä sitten vaihdettiin kuulumisia parikin tuntia. Tarpeen kuultuaan isäntä lähetti jonkun hakemaan 15 mm:n kapillaarin osia. Kiirettä ei myöskään ollut laskun tekemisessä, vaikka Pekalla olisi ollut kiire töitä jatkamaan. Oppi oli, että muutaman pienenkin osan hakemiseen pitää varata 3–4 tuntia.

Delhistä lähdettäessä asentajalla oli putkitongit käsimatkatavaroissa. Taisi tullimiehellä itsellään olla tonkien tarvetta, sillä vaihtoehdot olivat vähissä; joko putket jäävät tähän tai sitten lähdetään takahuoneeseen ”pitkään selvitykseen”.

Liikenteenohjaajana Roomassa

Suomen Rooman-instituutin omistama huvila Villa Lante kaipasi lämmitysjärjestelmän uusimista. Matkaan lähdettiin kahdella autolla, työkalut olivat pakussa ja miehet asuntoautossa, jossa yövyttiin myös Villa Lanten pihassa. Tarvikkeet menivät ministeriön rahtina.

Tarkkaa kuvaa siitä, missä Villa Lante sijaitsee, ei ollut. Pietarinkirkon aukea oli maamerkki, mutta siitä ajettiin umpikujaan. Siinä joutui suomalainen putkimies toimimaan italialaisena liikenteenohjaajana, jotta karavaanin etenemissuunta saatiin käännettyä.

Ennakkokäsitys oli, että lämpökanava oli kunnossa ja suomalaiset hoitavat sen molemmat päät. Kun italialainen urakoitsija ei hoitanut hommiaan, lähdettiin takaisin Suomeen, jossa tilattiin lämpökanavat. Osa niistä on edelleenkin hukassa.

Uudelle reissulle lähdettiin laiva–lento-koneyhdistelmällä. Matkalla Turkuun huoltoasemalla tankattiin bensiiniä dieselautoon. Loppukyydin tarjonnut tuttu rakennusyrittäjä sai painaa kaasua tosissaan, jotta ehdittiin Kapellskärin laivaan.

Jugoslavian reilut rajamiehet

Balkanin sodan aikana lähdettiin Jugoslavian pääkaupunkiin Belgradiin vaihtamaan patteriventtiilit ja lämpökattilat sekä lähetystössä että residenssissä. 750 kiloa kantavaan peräkärryyn lastattiin 1 000 kilon kattila, tarvikkeet ja 150 litraa dieselöljyä; huoltoasemilla kun ei ollut myynnissä kuin puuleluja. Yli 2 000 kilon kuorman kanssa päästiin Jugoslavian rajalle, jossa rajamiehet kehottivat yöpymään. Muuten suomalaiset ryöstettäisiin ja ammuttaisiin.

Reiluja rajamiehet muutenkin olivat; Pekan taistelijapari Teuvo lähti heidän kanssaan ryyppäämään ja vieraanvaraisuutta riitti aamukuuteen saakka, jolloin matka jatkui.

Epilogi

Vuonna 2006 toteutettiin Pekan toiveesta yritysjärjestely, jossa hän myi alkuperäisen Vehmasputken liiketoiminnan uudelle Vehmasputkelle. Tämä yritys jatkaa Pekan luomaa polkua tekemällä useita yhteistyöprojekteja ulkoministeriön kanssa muun muassa Delhissä, Riadissa, Tukholmassa, Lontoossa ja Moskovassa.

Nykyisen Vehmasputken hallitus on vuosisuunnittelukokoustensa yhteydessä käynyt tutustumassa useimpiin Pekan aikanaan tekemiin kohteisiin ympäri maailmaa ja hyviksi ne todennut.

Kuva: Tiia Javanainen, Purotie Design