Perusparannusmarkkinoille tunkua Uudenmaan LVI-urakoinnissa
LVI-asennuksen suhdannekyselyn mukaan puolet uusmaalaisista LVI-urakoitsijoista näkevät korjausrakentamisen nykytilanteen hyvänä. Sen sijaan perusparannusmarkkinoille tulevat uudet toimijat kiristävät kilpailua entisestään.
Korjausrakentaminen on kirinyt uudisrakentamisen ohi Uudellamaalla: pääkaupunkiseudun LVI-asennusyritysten liikevaihdosta 53 % tulee korjausrakentamisesta. Vastaajista 52 % näkeekin korjausrakentamisen nykytilanteen vähintään hyvänä. Valtaosa (70 %) kyselyyn vastanneista arvioi tilanteen pysyvän ennallaan vuodenvaihteen yli, ja vain 13 % arvioi sen heikkenevän (25 % muu Suomi).
Markkinoille uusia pelaajia
Peräti puolet vastaajista ennustaa liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna. Keväällä LVI-alan kannattavuus oli heikko vain 13 %:lla, nyt jo 42 % vastaajista arvioi sen heikkenevän. Etelä-Suomessa urakkahintakilpailu on muuta maata rankempaa, sillä hintataso on laskenut keväästä 6,4 % (3,2 % muu Suomi). Tilanne on kuitenkin hieman rauhoittunut, sillä alkuvuonna laskua oli 10,2 %.
– Ensi vuonna on jaossa 100 miljoonaa euroa perusparannushankkeisiin. Se houkuttaa markkinoille uusia pelaajia, joilla ei ole kokemusta vastaavista kohteista, toimitusjohtaja Jari Syrjälä LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä varoittaa.
Uudisrakentaminen pohjalukemissa
Viime vuosien laskusuunta uudisrakentamisessa jatkuu myös Uudellamaalla. Vastaajista yli puolet näkee nykytilanteen heikkona, ja 30 % arvioi sen heikkenevän yhä kevättä kohti.
LVI-alan tilauskanta on laskenut keväästä yli kahdella kuukaudella: töitä riittää nyt vain 3,4 kuukaudeksi. Kolmannes pääkaupunkiseudun yrittäjistä ennustaa tilauskannan laskun edelleen jatkuvan.
Tutustu LVI-asennuksen suhdannekyselyn Uudenmaan tuloksiin (pdf)
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n lokakuussa 2013 toteuttamaan suhdannekyselyyn vastasi 24 uusmaalaista jäsenyritystä, jotka työllistävät noin 550 LVI-alan ammattilaista.
Lisätiedot
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry
Toimitusjohtaja Jari Syrjälä, p. 050 3525 120,
Viestintäasiantuntija Pipsa Hiltunen, p. 0400 287 939,
Mediatiedote 2.12.2013