Projektivienti alkaa

LVI-urakoitsijoiden kansainvälistyminen alkoi 1970-luvulla suomalaisten rakennus­yhtiöiden vientiprojektien alihankkijoina. Kohdemaita olivat pääasiassa Lähi-idän maat ja Neuvostoliitto. Näissä vientirakentaminen kasvoi voimakkaasti niin, että rakennusvienti työllisti ulkomailla 1970-luvun lopussa kaikkiaan noin 10 000 hen­keä. Tästä määrästä lähes kaikki LVI-henkilöt olivat suomalaisia asentajia.

Pienemmät putki- ja ilmanvaihtourakoitsijat mukaan neuvostoprojekteihin

Kehityksen kannalta ratkaisevaa oli vuon­na 1972 Neuvostoliiton vientiprojekteja varten perustetun Finn-Stroin omistus­tausta. Rakennusyhtiöiden omistaman Finn-Stroin osakkaiksi ei tullut yhtään LVI-alan niin sanottua suurta toimijaa, vaikka näillä halua olisi ollut. Finn-Stroi hallitsi tilanteen toteuttamalla hyväksi havaittua menetelmää: ”Kun myydään pitää rakentaa monopoli, ja kun ostetaan pitää hajottaa monopoli”. Tällä strate­gialla Finn-Stroi alkoi pilkkoa LVI-urakoita rakennuskohtaisesti niin, että pienem­milläkin LVI-urakointiliikkeillä oli mah­dollisuus osallistua urakkakilpailuihin ja menestyä.

Tämä antoi monelle putki- ja ilman­vaihtourakoitsijalle mahdollisuuden vientitoimintaan vuodesta 1973 alkaen. Finn-Stroin suuret teollisuusurakat poh­joisemmassa Kostamuksessa ja eteläi­semmissä Svetogorskissa ja Sovetskissa tarjosivat töitä ja maantieteellisen kasvu­mahdollisuuden monelle pienemmälle LVI-alan yritykselle. Tätä mahdollisuut­ta hyödynsi myös Saimaan Putkityöt eli nykyinen Saipu Oy.

Muutoksia rakennusalan idänviennissä

Finn-Stroi oli antanut Neuvostoliiton raja­projekteissa hyvän alun vientitoiminnalle monelle LVI-urakoitsijalle ja jatkoi samalla toimintamallilla vielä 1980-luvun lopulle asti. Finn-Stroi sai kuitenkin 1980-luvulla kilpailijoikseen omat osakkaansa ja mui­ta rakennusliikkeitä, jotka alkoivat tarjota kohteita ympäri Neuvostoliittoa.

Tässä vaiheessa tapahtui selvää jakoa myös LVI-urakoissa. Suurimmat LVI-alan toimijat toteuttivat näitä kaukaisempia ja kooltaan suurempia rakennusyhtiöi­den saamia projekteja. Ilmanvaihto- ja putkiurakat pidettiin erillisinä urakoina eikä niiden yhdistämistä tässä vaihees­sa harkittu.

Ilmateollisuus hoiti tavaratoimituk­sen YIT:n Siperiasta saamaan Janbur­gin kyläprojektiin, Onninen ja Suomen Puhallintehdas urakoivat Pulkovska­ja-hotellia Leningradissa. Perusyhtymän toteuttamissa Metropol- ja Astoria-ho­telleissa Moskovassa ja Leningradis­sa LVI-urakointia tekivät muun muassa Hämeen Vesi ja Lämpö, Ilmateollisuus ja LVIS-voima.

Saipu kurkottaa rajaprojekteja kauemmas

Saimaan Putkityöt (Saipu) oli harvoja rajaprojekteista kauemmaksi Neuvos­toliittoon lähteneitä pienempiä LVI-ura­koitsijoita. Saipu toteutti Perusyhtymän urakoiman Kondrovan paperitehtaan putkityöt Moskovan eteläpuolelle. Ilman-vaihtotyöt hoiti Kondrovassa Aeromeka­no, joka oli tullut vahvasti mukaan IV-ura­koiden toteutukseen erityisesti Mosko­van alueella.

Neuvostoliiton ja Suomen välisen bila­teraalisen kaupan viimeisiä suuria raken­nushankkeita oli lihakombinaatin raken­taminen Rakvereen Tallinnan ja Narvan väliin. Lihakombinaatin toteutuksen sai urakakseen Ilpo Kokkilan johtama uusi yhtiö, SRV Viitoset Oy. SRV:n vuonna 1987 saama urakka herätti suuria tuntei­ta isoissa rakennusyhtiöissä ja erityisesti Perusyhtymässä, josta projektin henkilöt lähtivät uuteen yhtiöön.

Itse lähdin mukaan Rakvere-projektiin heti SRV:n perustamisen jälkeen suun­nittelun ohjauksesta alkaen. Sen jälkeen tehtäviini kuului LVI- ja sähkötöiden kil­pailuttaminen sekä myöhemmin valvon­ta. Hyvin nopeasti tuli selväksi, miten LVI- ja sähköurakoitsijoita oli sidottu ennakkotarjouksilla niihin rakennusyh­tiöihin, joiden kanssa tarjousta oli kehi­telty. Kyseltäessä tarjoushalukkuutta ns. suurilta LVI-alan urakoitsijoilta hyvin sel­viksi tulivat ohjeistukset ja sopimukset, joiden noudattamatta jättämisen pelät­tiin vaikuttavan tuleviin urakoihin.

Tähän SRV:ssä osattiin varautua ja toi­mia sen mukaisesti LVI-töitä kilpailutetta­essa. Näihin töihin saatiin pienemmiltä yhtiöiltä hyvät tarjoukset, ja neuvotte­lut urakoista alkoivat. Eräs suuri toimi­ja halusi kuitenkin tulla vielä mukaan, ja mukaantulon edistämiseksi ajan hengen mukaisesti yhtiö esitti kirjallisesti, että pienemmät yritykset eivät pysty toteut­tamaan putkitöitä kohteessa. Tällaisella toiminnalla oli tässä tilanteessa kuitenkin päinvastainen vaikutus.

Kohteen putkiurakoitsijaksi tuli Saipu ja ilmanvaihtourakoitsijaksi Aeromeka­no. LVI-töitä jaettiin myös pienempiin osiin, ja esimerkiksi putkieristysurakan sai Hämäläisten omistama EH-Eristys.

Työmaan LVI-töiden rakentaminen alkoi 1988 ja koko kohde valmistui etu­ajassa 1990. LVI-työt toteutuivat aikatau­lullisesti hyvin ja kustannustehokkaasti, ero kilpailijoiden LVI-töiden ennakkotar­jouksiin oli huomattava.

Koska rakentaminen Neuvostoliiton ja Suomen välillä oli bilateraalikauppaa, käytettäville laitteille ja materiaaleille oli asetettu kotimaisuusastevaatimus. Tämä aiheutti monenlaisia vääntöjä laitetoimit­tajien välille sekä keinotekoisia kotimai­suusastetavoitteluja. Kotimaisuusaste tarkoitti myös suomalaisen työvoiman käyttöä.

Kuva: Tiia Javanainen, Purotie Design