Rohkea päätöksenteko nostaa Suomen jaloilleen

LVI-Päivillä Tampereella puhunut Teknologiateollisuuden puheenjohtaja Jari Paasikivi pitää syntynyttä kasvu- ja työllisyyssopimusta vallitseviin olosuhteisiin nähden kohtuullisena, mutta riittämättömänä. Jotta Suomi nousisi kannattamattomuuden alhosta, tarvitaan syntyneen sopimuksen lisäksi dynaamisuutta ja rohkeutta päätöksentekoon.

–  Sopimus ei tee autuaaksi: se on pieni askel oikeaan suuntaan. Sopimus pienentää esim. hieman työvoimakustannusten kuilua Ruotsiin ja Saksaan verrattuna. Se myös rohkaisee hallitusta tekemään yritystoiminnan ja työllisyyden kannalta hyviä päätöksiä tulevaisuudessakin, EK:n työvaliokunnan jäsenenäkin toimiva Jari Paasikivi toteaa ja jatkaa:

–          Huonoa sopimuksessa oli yrityskohtaisen osion vähyys. Kasvu vaatii isoja ratkaisuja. Esim. yritysveron lasku on jo iso lähes miljardiluokan juttu, mutta muut esitetyt ratkaisut ovat hyvin pieniä. Jotta maahan syntyisi 200 000 uutta työpaikkaa, tarvitaan kanttia tehdä suurempia päätöksiä. Valitettavasti vain Suomesta puuttuu rohkeutta keskustella ja päättää asioista, niin elinkeinoelämässä, työmarkkinapuolella kuin valtion tasolla.

Yritysten päivitettävä liiketoimintansa

Suomi on tällä hetkellä vaikeassa tilanteessa. Nokian struktuurimuutos ja finanssikriisi ovat heikentäneet Suomea ja koko Eurooppaa. Yritykset eivät ole pystyneet uusiutumaan pärjätäkseen globaalissa kilpailussa: pörssiyrityksistä yli puolella liikevoitto jää alle 5 %.  Yritysten tuottavuuden pitää nousta, jotta ne pystyvät investoimaan, kehittämään uusia liikeideoita sekä kansainvälistymään.

Suomalaisia perinteisesti työllistäviltä aloilta on hävinnyt kymmeniä tuhansia työpaikkoja, kun taas julkinen sektori on kasvanut 30 000 työpaikalla. Suomella ei ole enää varaa ylläpitää näin raskaaksi rakennettua hyvinvointivaltiota.

– On muistettava, että julkisen sektorin kustannukset vyöryvät myös yrityksille. Suomi tarvitsee rakennemuutoksia, ja ne ovat iso johtamiskysymys. On tehty runsaasti pieniä päätöksiä, mutta ei niitä, joita olisi tarvittu rakenteen tervehdyttämiseen. Suomi kykenee sopeutumaan maailmantalouden muutoksiin ja markkinoiden uusjakoon vain rohkeammalla ja nopeammalla päätöksenteolla. Nyt joka ongelmaan laaditaan uusi laki.

Keskitetty järjestelmä vie dynamiikan

Paasikiven mukaan keskitetty kasvu- ja työllisyyssopimus on kuitenkin aina staattinen.

–  Yrityskohtainen sopiminen toisi tarvittavaa dynamiikkaa. Meidän pitäisi miettiä miten päätöksiä voisi tehdä joustavammin ja dynaamisemmin, jotta maamme kilpailukyky ja tuottavuus taataan. Nyt ei ole aika pelata valtapoliittista peliä vaan vaihtaa uusi vaihde: dynaaminen tekemisen meininki ja rohkea johtajuus. Normiyhteiskunnan aika byrokratioineen on ohi, Paasikivi lataa.

Lisätietoja
Teknologiateollisuus: puheenjohtaja Jari Paasikivi, p. 0500 530 375,
LVI-TU: viestintäasiantuntija Pipsa Hiltunen, p. 0400 287 939,