RT: Hankkeiden lykkääntyminen nyt suurin uhka rakennustuotannolle

Rakentaminen on jatkunut odotettua vähemmin häiriöin korona-aikana eikä tilanne ole suuresti muuttunut kevään jälkeen. Uhkakuvissa nousevat hankkeiden siirtymiset, julkisen kysynnän ja sijoittajakysynnän heikentyminen sekä hankerahoituksen saatavuuden vaikeutuminen. Rakennusteollisuus RT toteutti kolmannen koronan vaikutuksia koskevan kyselyn jäsenyrityksilleen elokuussa.

Yli neljännes Rakennusteollisuus RT:n koronakyselyyn vastanneista yrityksistä on kohdannut käytännössä hankkeen tai tilauksen lykkääntymiseen koronaepidemian seurauksena. 64 prosenttia vastaajista piti tilaajien lykkäämispäätöksiä todennäköisinä.  

Sijoittajakysynnän ja julkisen kysynnän vähenemisen koetaan haittaavan nyt enemmän kuin keväällä. Sen sijaan kuluttajakysyntä ja korjausrakentaminen ovat pitäneet pintansa vähän paremmin.  

  • Parempaa hetkeä julkisille investoinneille ei pysty keksimään. Hankkeiden lykkäämisen sijaan varsinkin kuntien kannattaa ennemminkin aikaistaa suunnitelmia. Pakolliset hankkeet ja korjausvelka kannattaa nyt kääntää palvelemaan talouden elpymistä ja työllisyyttä, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo toteaa. 

Yli 60 prosenttia yrityksistä vastasi, että hankerahoituksen ehtyminen haittaa tuotantoa tällä hetkellä. Lähes kaksi kolmesta vastaajasta arvioi hankerahoituksen saatavuuden vaikeutuvan jatkossa, mikä heijastuu etenkin asuntotuotantoon.

Rakennusalan yritykset ovat saaneet pidettyä tuotantonsa varsin hyvin käynnissä kesäkuukausien aikana. Huoli toiminnan hidastumisesta ja työmaiden tai tehtaiden sulkemisesta koronan vuoksi on hieman helpottanut epidemian suvantovaiheen aikana. Epävarmuus tulevaisuudesta on kuitenkin edelleen suurta. Koronakriisin arvioidaan vaikuttavan rakentamiseen viiveellä.

  • Vaikka kesällä uutisoitiin muutamilla työmailla olleista tartuntaryppäistä, ne on saatu hoidettua ja niistä on otettu opiksi. Valtaosa yrityksistä kokee esimerkiksi liikkumista ja työmaatoimintaa koskevien omaehtoisten rajoitusten haittaavan jossain määrin toimintaa, mutta nämä ovat välttämättömiä epidemian pitämiseksi kurissa, Jouni Vihmo sanoo.

Rakennusteollisuus RT:n kolmas koronakysely toteutettiin 4.–13. elokuuta. Verkkokysely lähetettiin RT:n kaikkien toimialojen jäsenyrityksille, joita on yhteensä lähes 2 800. Kyselyyn vastasi 391 yritystä.

Katso tulokset LVI:n osalta.

Katso tulokset kokonaisuudessaan

Lisätietoja Rakennusteollisuus RT