RT: Rakentaminen yhä kasvussa Pohjoismaissa
Rakentamisen suhdanne jatkuu myötätuulessa, joka tosin voi muuttua puuskittaiseksi, toteaa Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen pohjoismaisia rakennusmarkkinoita koskevassa katsauksessa.
Poikkeuksellisen korkealle tasolle kohonnut asuntotuotanto on toiminut kasvun ajurina Suomen lisäksi naapurimaissa. Uusien asuntojen rakentamisen kiivain vaihe on nyt ohitettu. Norjassa ja Ruotsissa asuntojen hinnat kääntyivät laskuun viime vuonna. Asuntomarkkinoiden ylikuumenemisen vuoksi Oslossa ja Tukholmassa asuntojen hinnat olivat viime vuoden lopulla noin yhdeksän prosentin laskussa.
- Suomi on asuntotuotannon ja -markkinoiden näkökulmasta Pohjoismaiden mallioppilas. Muut maat saavat kateellisena katsella maltillista asuntojen hintakehitystä ja kotitalouksien velkaantumista sekä runsasta uudisrakentamista. Erityisesti parin viime vuoden aikana Suomen tilanne on kohentunut selvästi edukseen, toteaa Sami Pakarinen.
Rakentamisen työllisyyskehitys on ollut Pohjoismaissa noususuhdanteen myötä hyvin vahvaa. Rakentamisen työllisiä ennakoidaan olevan tänä vuonna Pohjoismaissa yhteensä vajaat 940 000 henkeä. Lisäystä parin vuoden takaisiin lukuihin olisi tällöin yli 45 000 henkilöä.
Lue lisää RT:n sivuilta.