RT: Rakentamisessa ei vielä hyytymisen merkkejä
Rakentaminen on saanut lisävauhtia muun talouden piristymisestä eikä talouskasvu ole enää yksin rakennusalan harteilla. Rakennusteollisuus RT arvioi, että rakentaminen kasvaa tänä vuonna neljä prosenttia tai vähintäänkin yhtä kovaa kuin koko Suomen talous. Rakentamisen määrä on nyt ylittänyt finanssikriisiä edeltävän tason.
- Uudisasuntotuotannossa on noustu poikkeuksellisen korkealle tasolle, eikä äkkipudotus ole lähiaikoinakaan todennäköinen ainakaan kasvukeskuksissa. Edessä on nähtävästi pehmeä lasku, sillä kuluttajien kysyntä virkoaa selvästi ja korvaa mahdollista sijoittajakysynnän vähenemistä. Talouden myönteinen kehä ruokkii nyt vihdoin itseään, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen toteaa tyytyväisenä.
Toimitiloissa hyvää virettä riittää varsinkin pääkaupunkiseudun toimistorakentamisessa, vaikka vielä ollaan jäljessä 2000-luvun parhaista vuosista. Teollisuuden rakennusinvestoinnit ovat yhä kohmeessa, mutta niiden ennakoidaan kääntyvän kasvuun vientikysynnän elpymisen myötä.
Pakarinen ei odota 40 miljoonan kuution rajapyykin rikkoutuvan talonrakentamisen aloituksissa tässä noususuhdanteessa. Tänä vuonna toteutunee 39 miljoonaa, josta tullaan ensi vuonna vähän alaspäin. Kuutiomäärissä jäädään keskimääräisen tason alapuolelle huolimatta asuntoaloitusten kappalemääräistä huippulukemista, sillä asuntojen keskikoko on pienentynyt viime vuosina huomattavasti.
Korjausrakentamisessa kasvu on hieman hidastunut osin työvoimapulan vuoksi. Hallituksen ja suurimpien kaupunkien valmistelemat toimenpideohjelmat koulujen ja muiden julkisten palvelurakennusten tervehdyttämiseksi tuovat jatkossa töitä sekä korjaus- että uudisrakentamiseen.
Rakentamisen työllisten määrä noussee 185 000 henkilöön, ja ensi vuodeksi odotetaan vielä kasvua 2 000 henkilöllä. Rakennusalan työllisyyskehitys on ollut keskeinen ajuri koko Suomen työllisyyden paranemisessa.
Lue lisää RT:n sivuilta