RT: Tiedonantomenettelyssä pieniä käynnistysvaikeuksia
Heinäkuussa voimaan astuneen ilmoitusvelvollisuuden ensimmäiset ilmoitukset on annettu syyskuun alussa.
Verottajalle kertyi 87 000 urakka- ja henkilötietoilmoitusta. Kotitalouksien ilmoitukset mukaan laskettuina ilmoituksia tuli yhteensä 91 000. Ilmoitusten yhteenlaskettu arvo oli 27,7 miljardia euroa.
– Kaikki ei vielä toiminut kitkattomasti, mikä on ymmärrettävää näin valtavien tietomäärien liikuttelussa. Monissa yrityksissä on tuskailtu uusien käytäntöjen aiheuttamaa työtä. Parannettavaa on, jotta järjestelmä saadaan toimimaan ilman ylimääräisiä ponnistuksia, sanoo Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Tapio Kari.
Verohallinnon palvelu ruuhkautui eivätkä kaikki ilmoittajat saaneet tietojaan läpi. Suomi.fi-palvelussa ilmoittamisen takarajaa siirrettiinkin viikolla.
Veronumero.fi-palvelussa urakkatietojen ilmoittaminen sujui hyvin, mutta ongelmia oli jossain määrin työntekijäilmoitusten kanssa. Järjestelmän kautta lähti 4100 raporttia syyskuun alussa.
– Tämä syksy on vielä eräänlaista harjoitteluaikaa, kun verottaja on myöntänyt huojennuksia tiettyjen tietojen ilmoittamiseen. On silti välttämätöntä tehdä ilmoitukset joka kuukausi ja jokaisesta sopimuksesta. Maaliskuussa pitää sitten ilmoittaa tammikuun osalta täydet tiedot eli myös laskutiedot, Tapio Kari muistuttaa.
– Rakennusalan on tärkeä saada ilmoitusvelvollisuus pelaamaan ja verottajan valvonnasta täysi hyöty irti. Kun hoidamme tämän kunnolla, ei myöskään ole tarvetta enää uusille keinoille.
Lisätietoa RT:n sivuilta