Sähköistysala ennakoi rakentamisen suhdanteen muutosta

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:n ja Sähkösuunnittelijat NSS:n jäsenistön keskuudessa toteutettuun suhdannetiedusteluun vastanneet yritykset uskovat uudisrakentamisen aktiivisuuden vaimentuvan. Korjausrakentamisen odotetaan kuitenkin kasvavan edelleen.

Kuluva vuosi näyttää vielä hyvältä sekä työkannan että toiminnan tuloksellisuuden näkökulmasta. Tarjouskyselyiden määrän kehitys puolestaan ennakoi ekonomistienkin raportoimaa korkeasuhdanteen taittumista.

Selvä enemmistö vastaajista arvioi kokonaistuotannon pysyvän nykyisellä tasolla tulevan puolivuotiskauden aikana. Tuotannon vähenemistä ennakoivia vastaajia on kuitenkin selvästi enemmän kuin kasvua odottavia. Näiden suhdetta mittaava saldoluku onkin negatiivinen ensimmäisen kerran sitten syksyn 2015.

Kasvuodotuksia edelleen korjausrakentamisessa, suurin lasku odotuksissa asuntotuotannon osalta Viime keväänä kolme vastaajaa kymmenestä odotti asuntotuotannon edelleen kasvavan. Tulevan puolivuotiskauden aikana vastaajista enää vain 10 prosenttia uskoo kasvuun, 40 prosenttia arvioi tuotannon vähenevän.

Tarjouskyselyt vähentyneet – työkannat kasvaneet

Tarjouskyselyjen määrän kehitys heijastaa niin ikään suhdannenäkymien muutosta: ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen tarjouskyselyjen vähentymistä raportoiva joukko on kasvua raportoinutta suurempi.

Työkannat ovat kohtuullisella tasolla kummallakin ammattikunnalla. 30 prosentilla vastaajista työkanta on viime kyselystä kasvanut ja 52 prosentilla pysynyt samana kuin puoli vuotta sitten. Työkannan mediaani on 4 kuukautta.

Sähköistysalalla vallitseva tiukka kilpailutilanne näkyy töiden hinnoittelussa. Kustannustason noususta huolimatta kolme vastaajaa neljästä kertoo hintojen pysyneen ennallaan eikä töiden hinnoittelun uskota muuttuvan seuravankaan puolivuotiskauden aikana.

Odotukset tulostason kehityksestä ovat pysyneet edelliseen kyselyyn nähden ennallaan. 30 prosenttia vastaajista näkee toimintansa tuloksen muodostuvan kuluvana vuonna aikaisempaa paremmaksi ja yli puolet saman tasoiseksi kuin edellisenä vuonna.

Kysely lähetettiin maaliskuussa sähköpostitse STUL:n ja NSS:n jäsenistölle. Tiedusteluun vastasi kaikkiaan 227 yritystä. Vastausprosentti oli 14.

Lisätietoa STUL:n sivuilta.