Seuraavat sata vuotta

Vuonna 1922 vast´ikään itsenäistynyt ja sisällissodan kokenut Suomi oli hyvin toisenlainen maa kuin sata vuotta myö­hemmin. Väestö eli pääosin maaseudul­la ja työtä tekevä väki hankki elantonsa olennaisilta osin maataloudesta sivuelinkeinoineen. Vesi nostettiin maalla ja joissakin kaupungeissakin vielä kaivoista, jos se ei kuivan kesän tai talven vuoksi ollut päässyt loppumaan. Isommat tar­peet tehtiin puuseissä, pienemmät nur­kalla, kunnes kunnalliset vesi- ja viemärilaitokset yleistyivät. Ilmanvaihtokojeina toimivat ovet, ikkunat ja hatarat seinät, edistyneimmissä huoneissa käytettiin painovoimaista ilmanvaihtoa. Raken­nukset lämmitettiin puilla, koksilla, kivi­hiilellä tai antrasiitillä. Hullujenhuoneelle olisi päässyt, kun olisi hourinut esimer­kiksi nollaenergiarakennuksista, lämmön talteenotosta tai lämpimän käyttöveden kulutuksen mittaamisesta, jäähdytykses­tä unelmoimattakaan.

Maailma on muuttunut vuodesta 1922 enemmän kuin kukaan olisi uskaltanut kuvitellakaan. Tulevaisuuden ennustamisen hankaluus on se, että sitä ei voi tutkia etänä eikä siinä voi olla paikalla. Lähivuosiin ja vuosikymmeniin voidaan tehdä erilaisia skenaarioita ja ennusteita, mutta sadan vuoden päähän ei kukaan osaa ennustaa. Tätä kirjoitettaessa eläm­me niin monen asian samanaikaista mur­rosta, että tarvitaan yliluonnollisia kykyjä aavistaa kehityksen suuntaa tai vauhtia.

Suomi on ollut itsenäisenä valtiona runsaat sata vuotta. Onko itsenäistä valtiota Suomi olemassa 2122? Mikä on Euroopan yhdentymisen ja Euroopan unionin kehitysvaihe matkalla kohti liit­tovaltiota? Vai onko EU hajonnut? Mihin suuntaan yhteiskunnan kehitys Venäjällä menee? Johtavatko Lähi-Idän, Afrikan ja Aasian levottomuudet uusiin kansain­vaelluksiin? Kysymyksiä on paljon, hyviä vastauksia vähän.

Pitkällä tähtäimellä maailmanlaajui­sina ongelmina ovat ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkene­minen, pandemioiden ehkäisy ja sosi­aalisesti kestävämmän yhteiskunnan rakentaminen YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Suomessa tätä keväällä 2021 kirjoitettaessa avainkysy­mys on koronan ja sen seurausten hallittu purkaminen. Se on vienyt ainakin maan hallituksen huomion niin, että ”vanhat” ongelmat, julkinen velka, huoltovaje ja alhainen työllisyysaste, on siirretty odot­tamaan aikaa tulevaa. Ikuisuuskysymyk­sinä ovat huono tuottavuuskehitys ja investointien vähäisyys sekä kasvava­na vaivana riittämätön osaamistaso ja vähäinen innokkuus jatkossa jaossa ole­viin töihin.

Koronavirus muutti suomalaisten työn­teko-, liikkumis- ja vapaa-ajan viettota­poja sekä asumismuotoja. Osa näistä muutoksista jää pysyviksi, mikä vaikut­taa toimitilatarpeeseen ja vapaa-ajan asuntojen rakentamishalukkuuteen. Työ ja vapaa-aika limittyvät, samoin kaksoisasuminen.

Ympäristö- ja energia-asioissa sata vuotta on ennemmin lyhyt kuin pitkä aika, vaikka nyt, ilmastonmuutoksen seurausten tupsahtaessa syliin, jokai­nen tekemätön vuosi tuntuu piinaavan pitkältä. Rakennuksissa käytetään noin 40 prosenttia Suomen energiankulutuk­sesta ja rakennettu ympäristö tuottaa noin kolmanneksen ilmastopäästöistä. Rakennusten ja erityisesti talotekniikan rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa korostuu jatkossa entistä selkeämmin. Rakentamiseen tulee lisää ekotehok­kuusmääräyksiä ja ilmastovaikutusmit­taristo. Uudisrakentaminen toimii väy­län avaajana, mutta vaikutusmassa on korjausrakentamisessa. Koska asuminen keskittyy kaupunkikeskuksiin, kaikkea ei kannata muuttotappioalueilla korjata. Osa Suomea tulee lähes muistuttamaan sodan tuhoamia alueita.

Muuttoliike on jo nyt johtanut siihen, että pääkaupunkiseudulla ja eräissä isoimmissa kaupungeissa asuntojen hinnat ja asumiskustannukset ovat nous­seet tasolle, johon monen pienituloisen varat eivät riitä. Epäonnistunut kaavoituspolitiikka on johtanut kierteeseen, jossa maanhinnan nousu on johtanut asunto­jen hinnan nousuun. Politiikan rooli asun­tomarkkinoiden ongelmien tasapainot­tajana ei ole onnistunut päätöksenteon kyvyttömyydestä ja hitaudesta johtuen. Ilman ryhtiliikettä negatiivinen kehitys jatkuu.

Tekniikka kehittyy tulevana satavuotis­kautena voimakkaammin kuin kuluneena jaksona. Sähkö ja höyry käynnistivät edel­liset teolliset vallankumoukset. Koronan jälkeen ihmisten ja tavaroiden liikkumi­nen sekä tiedon vaihto palaavat ensin ennalleen ja sitten jatkavat kasvuaan. Tulevaisuuden arvioinnin kannalta mie­lenkiintoinen kysymys on, millaisia digi­talouden, tieto- ja viestintäteknologian vaikutukset ovat.

Talotekniikan rooli rakentamisessa ja kiinteistönpidossa tulee kasvamaan edelleen. Talotekniikka on eturintamas­sa ratkaisemaan ilmastonmuutokseen ja uusiin energialähteisiin liittyviä kysymyk­siä. Teollisuuden osuus lähenee asen­nusta tehdasvalmisteisten komponent­tien myötä. Energiatehokkuuden ohella korostuvat kestävän kehityksen kysymyk­set, esimerkiksi osaratkaisujen, materiaa­lien ja rakennuksilla syntyvien jätteiden ympäristötehokkuuteen liittyvät asiat.

Talotekniikan ympärille luodaan suun­nittelun, toimituksen, asennuksen, yllä­pidon ja oheis- sekä jatkopalvelun käsit­täviä konsepteja. Linjasaneerauksiin on kehitettävä vähemmän aikaa vieviä ja häiriöttömiä korjausrakentamisratkaisuja.

Työmarkkinoilla niin Euroopassa kuin Suomessakin voimistuvana ilmiönä on työntekijöiden järjestäytymisasteen ale­neminen. Tämä on myrkkyä ammattiyh­distysliikkeelle, sillä työehtosopimuksen yleissitovuuden menettäminen tarkoit­taa, että kyseisellä alalla toimivat työnan­tajat eivät ole velvollisia noudattamaan alalla mahdollisesti olevan tai olevien tessien määräyksiä, elleivät oman jär­jestäytymisensä perusteella ole siihen sidottuja. Yleissitovuuden häviäminen taas puolestaan johtaisi ammatillisen järjestäytymisen edelleen alenemiseen. Seurauksena on, että työntekijöiden mie­lenkiinto taistella sellaisten työehtojen puolesta, joita oma työnantaja ei nou­data, on vähäinen. Toisaalta työpaikoilla, joissa työntekijöiden järjestäytymisaste on korkea, työhäiriöherkkyys on suuri. Tällä hetkellä metsä- ja teknologiateolli­suudessa ollaan siirtymässä työpaikka- ja työntekijäkohtaiseen sopimiseen. Selvää on, että muilla aloilla arvioidaan kehitys­tä näillä aloilla ja arvioidaan omaa liik­kumatilaa.

Yritys- ja työpaikkakohtainen sopi­minen on useissa Euroopan maissa laajempaa kuin Suomessa. Paikallisen sopimisen lisääntyminen johtanee kah­densuuntaiseen kehitykseen työnanta­jien järjestäytymisessä: suuret yritykset, jotka pärjäävät paikallisissa neuvotteluis­sa omin voimin, eivät välttämättä tarvit­se työnantajaliiton tukea. Pienet yrityk­set, joissa ei ole sopimusoikeudellista osaamista, tarvitsevat valtakunnallisen ”manuaalin” ja neuvottelutukea.

Työnantaja- ja yrittäjäpoliittisia järjestö­jä tarvitaan jatkossakin, mutta niiden rooli ja tehtävät tulevat muuttumaan. Kehitys johtanee suurempiin kuin yhden toimialan järjestökokonaisuuksiin. Myös Euroop­pa-tasoinen sopiminen ja sääntely lisään­tyvät. Kun maat ja maaryhmät integroi­tuvat entistä voimakkaammin toisiinsa, suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän elintila kapenee. Työmarkkinajärjestöjen vaikutusvalta talous- ja yhteiskuntapoliitti­sina toimijoina heikkenee, ja kolmikanta­ratkaisut vähenevät tai loppuvat tyystin.

Viimeisen sadan vuoden aikana Suomi on kokenut mullistuksia, joista edes suu­rimpia on ollut mahdotonta nähdä kovin paljon etukäteen. Aina niihin on sopeu­duttu, eikä ole perusteltua olettaa, että seuraavat sata vuotta toisivat sen kum­mempia mukautumisongelmia. Teknolo­gisen kehityksen myötä monia ammat­tikuntia ja -nimikkeitä tulee häviämään, mutta uusia luodaan tilalle. Onko talotek­niikan monitaitaja, työnimeltään sähkö­putkimies, jossain muodossa yksi niistä?

Kuva: Tiia Javanainen, Purotie Design

Lähteet:

Hagner Börje: Kun isoisä Fläktiltä pajatuhottimen osti. Tampere 2016.
Heinonen Sirkka & Ratvio Rami(toim.): Asumisen tulevai­suutta ennakoimassa. VTT:n tutkimusraportti. Espoo 2007.
Juuti Petri S., Katko Tapio S. ja Rajala Riikka P.: Sata vuotta vesihuoltoa Suomessa 1917–2017. Tampere 2017.
Paiho Satu ym.: Talotekniikan kehityslinjat. VTT tiedotteita 2379. Espoo 2007.
Pölönen Perttu: Tulevaisuuden identiteetit. Keuruu 2020.
Rouvinen Petri, Vartia Pentti, Ylä-Anttila Pekka: Seuraavat sata vuotta. Helsinki 2007.