Syrjällään: Rakennustyömarkkinoilla on näytön paikka

Talotekniikan toimihenkilöille saatiin työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen työehtosopimus, joka antaa vakaat olot ainakin maaliskuun 2016 loppuun.
Työntekijäpuolella sen sijaan on vuodenvaihteen jälkeen edessä tes-kierros Rakennusliiton päätettyä jäädä keskitetyn ratkaisun ulkopuolelle. Sinänsä liitto toteuttaa valitsemaansa politiikkaa, jossa uskotaan enemmän omiin muskeleihin kuin SAK-laisen kentän joukkovoimaan. Rakennusliiton mukaan alakohtaiset asiat jäävät tupoissa hoitamatta.
Kun muut työntekijäliitot tyytyivät niukkaan palkankorotukseen ja taistelivat sopimusmuutoksia, ay-kielellä ”heikennyksiä”, vastaan, rakennustyöväki ei empinyt ilmoittaa kärkeään: kunnon raharatkaisu. Rakennusliitto ei halunnut lähteä edes tunnustelemaan kokonaisratkaisua, koska se olisi antanut jäsenistölle viestin, että keskitetyn ratkaisun rahat riittävät. Raharatkaisua tukemaan liitto valmistelee joukon tekstiesityksiä, ay-kielellä ”laadullisia kysymyksiä”.
Ei tarvita kaksisiakaan ennustajan lahjoja sen toteamiseen, että keväthangilla rakentajat hakevat neuvotteluihinsa vauhtia Bulevardilta. Sieltäkään ei ymmärrystä lähes 2 miljoonan palkannauttijan saamien rahojen ja laadun ylittämiseen löydy. Tuloratkaisun yli käveleminen olisi tulevien tupojen hautajaiset; viesti siitä, että kun jäät pois keskitetystä ratkaisusta, saat enemmän kuin muut.
LVI-asennuksen ja LVI-TU:n strategiaan 2012-2015 sisältyy työntekijöiden työehtosopimuksen kokonaisuudistus. Lähtökohtana on varsinaisten tes-neuvottelujen ulkopuolella kirjoittaa tekstit kustannusneutraalisti ymmärrettävämpään muotoon aiempien tulkintojen muuttumatta. Asiasisältöihinkin voidaan puuttua, jos niistä saavutetaan yhteisymmärrys, mutta todelliset väännöt tapahtuvat neuvottelukierroksilla. Työnantajapuolen tavoitteena on työehtosopimus, joka mahdollistaa järkevän työnteon yritysten ja niiden asiakkaiden eri tilanteisiin. Uudistustyö on edennyt asiallisesti.
Rakentamisen ja LVI-asennuksen näkymät eivät ole syksyn aikana parantuneet, pikemminkin päinvastoin. Edes suhdannetilanne ei tue vaatimuksia tulosopimuksen ylittäviin ratkaisuihin. Vauhti kiihtyy ja puheet kovenevat helmikuuta lähestyttäessä. Rakennustyömarkkinoilla on näytön paikka
Jari Syrjälä, toimitusjohtaja
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry