Syrjällään: Rakentamisen nousukausi uhkaa mennä talotekniikalta ohi

Suomen taloudessa ja rakentamisessa jatkuu kova meno. Kumpikin kasvaa tänä vuonna 3–4 prosentin vauhtia, ja ensi vuonna tahti hidastunee vain hieman.

Vuosi sitten ennustelaitokset povasivat vuodelle 2017 niukkaa talouskasvua, jos ollenkaan. Kuinka väärässä silloin oltiin – toivottavasti nyt ei olla. On ennustajia, joiden mukaan suhdanne saattaa jäädä lyhyeksi, huippu voi olla jo käsillä. Buumi voi sulaa vauhtisokeuden tuomiin ylisuuriin palkkavaatimuksiin ja niitä seuraaviin häiriöihin.

Syksyn liittokierros osoittaa, ulottuuko miesmuisti edes kymmenen vuoden taakse. On riski, että nyt tehdään samat virheet kuin talouskasvun kuumentamina vuosina 2007 ja 2008. Silloinen liittokierrosharjoitus olisi kannattanut tehdä ensin hiirillä laboratoriossa, sen verran persiilleen se meni. Lisämausteen neuvotteluihin tuovat tällä kertaa julkisen sektorin lomarahojen leikkaukset ja auki jäänyt työaikalakiuudistus.

Talotekniikka ei ole kunnolla päässyt rakentamisen valtavirtaan. Laskettavaa kyllä riittää, ja töitäkin tarttuu kiinni, mutta jotakin on pielessä. Lainaan tuoreen LVI-suhdannekyselyn erästä kommenttia: ”Ei ole maakunnassa rakennusbuumista tietoakaan, eikä hintatasosta päätellen juuri muuallakaan.” Yhteenveto suhdannekyselyn tuloksista.

Balance Consultingin lokakuussa tekemän LVI-toimialatilaston mukaan mediaaniyrityksen liikevaihto kasvoi vuonna 2016 edeltävästä vuodesta 5,3 %. Käyttökatekin parani 0,7 prosenttiyksiköllä, mutta liiketulos pysyi samalla tasolla ja nettotulos jopa laski. Suomalaisten talotekniikkafirmojen tilanteesta kertoo jotakin, että tämän vuoden aikana kolme isoa yritystä on antanut toimitusjohtajilleen potkut epätyydyttävän kannattavuuskehityksen takia.

Jos rakentamisen nousukausi olisi vasta alkukiimoissaan, LVI-asennuksen heikkoa menestystä voisi selitellä rakentamisen jälkipäässä tulevana ja hedelmät myöhemmin poimivana toimintona. Nyt tähän poimintaan ei taideta ehtiä. Alalla on ylikapasiteettia, ja tarjonnan ja kysynnän välinen ero pitää hintatason kehnona. Lähitulevaisuuden näkymät ovat määrällisesti hyvät, mutta tuloksenteon haasteet pysyvät kovina.

 Jari Syrjälä, toimitusjohtaja
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry