Syrjällään: Työmailla rauha, ja aika monella hyvä mieli

Rakennustyömaille saatiin työrauha, kun perjantaina 7.3. työnantajia edustava Rakennusteollisuus RT ja työntekijöiden Rakennusliitto saivat kaikkia sopimusaloja koskevassa ns. isossa pöydässä auki olleet asiat pakettiin. Sitä ennen oli päästy neuvottelutuloksiin kahdeksaa sopimusalaa koskevissa neuvotteluissa, siis myös LVI:ssä.

Isossa pöydässä kovin vääntö oli sopimuskauden pituudessa ja palkankorotuksissa. Toisaalta niihin ei juurevasti psykologiaa eikä matematiikkaa tarvittu: yli 90 % palkansaajista oli jo 2+1 – vuotisen ja maltilliset korotukset sisältävän keskusjärjestösopimuksen piirissä.

Neuvottelut käytiin, sillä työntekijät päättivät jo varhaisessa vaiheessa jäädä mahdollisen keskitetyn ratkaisun ulkopuolelle. Rakennusliitto lähti hakemaan tuhtia raharatkaisua, koska työllisyys- ja kasvusopimuksen synnystä ei ollut varmuutta, eivätkä rakennusmiehet sen syntymiseen uskoneet. Kun keskitetty malli syntyi, Rakennusliitolle tuli kiire vaihtaa kärki laadullisiin asioihin eli sopimusten teksteihin.

Arvelin marraskuussa, ettei niillä lähtökohdilla ilman Bulevardilla käyntiä sopimusta synny. Väärässä olin. Rakennusliitto ei jättänyt työtaistelu-uhkauksia. Se laski, ettei sovittelija voi yhdelle alalle antaa enempää kuin muut ovat saaneet. Rakentamisen omien tekstikysymysten levittäminen sovittelijan pöydälle taas olisi ollut aikamoista arpapeliä, sieltä kun olisi voinut tulla mikä tahansa pikavoitto.

Lopputulos noudattelee työllisyys- ja kasvusopimusta sekä sopimuskauden että palkankorotusten osalta. Se on myös viesti siitä, että jäämällä pois keskitetystä ratkaisusta ei saa enempää kuin muut.

Liiton hallitus käsittelee LVI-toimialan neuvotteluratkaisua perjantaina 14.3. Hyväksytyn sopimuksen soveltamisohjeet lähetetään aikanaan jäsenyrityksille, ja ne löytyvät myös kotisivuilta.

Jari Syrjälä, toimitusjohtaja
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry