Syrjällään: Tilauksessa loiva lasku

Rakentamisen nopeimman kasvun vaihe koettiin viime vuonna, ja tuotanto vähenee sekä tänä että ensi vuonna. Rakentamista vauhditti erityisesti lähihistorian ennätyslukemiin 44 000–45 000 aloitukseen noussut asuntotuotanto. Jatkossa aloitukset putoavat useilla tuhansilla, ja niiden määrä lähenee vuotuista tarpeen mukaista tasoa, joka lienee jatkossa runsaat 30 000.

Alan toiveissa on loiva laskuliuku tavanomaisen vuoristoradan sijaan. Rakennuslupien kappalemäärä ja kuutiot vähenivät viime vuoden lopulla reippaasti, ja sama suunta jatkunee tänä vuonna. Myymättömien uusien asuntojen määrän kasvu ja asuntokaupan hiipuminen jarruttavat uusien hankkeiden käynnistymistä. Useilla seutukunnilla tarve on kyllästetty moniksi vuosiksi.

Korjausrakentaminen jatkaa tasaista kasvua. Aktiviteettia pitää yllä vanheneva asuntokanta ja tekemättä jätetyt kunnossapitotoimet. Valmiiksi suuri korjausvelka on kiivaan uudisrakentamisen varjossa päässyt edelleen kasvamaan. Rakennusten kehno kunto, huono sisäympäristö ja energiahukka tarvitsevat ripeitä ja riittävän syvälle meneviä toimenpiteitä. Taloteknisille modernisoinneille on tilausta pitkälle tulevaisuuteen. Lainsäädännöllä pyritään helpottamaan korjausten käynnistämistä ja rahoitusta mahdollistamalla purkava uudisrakentaminen lievemmin päätöksentekoperustein.

Rakentamisen suhdannekäänne on käsillä, sille ei mitään voi. On pitkälti alan omissa käsissä, miten se vaikuttaa yksittäisten yritysten toimintaedellytyksiin. Talotekniikassa ja LVI-asennuksessa on erinomaisia mahdollisuuksia pärjätä laskusuhdanteessa, sillä tekemätöntä työtä riittää; jossain uudiskohteissa, toisaalla saneerauksessa.

Jari Syrjälä, toimitusjohtaja
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry

Blogit 4-2019