Timo Nummela Suomen Yrittäjien hallitukseen

Tammelalainen Vesinummela Oy:n toimitusjohtaja Timo Nummela valittiin Suomen Yrittäjät ry:n hallitukseen liittokokouksessa Turussa 19.10.2018. Nummela näkee tärkeänä muun muassa paikallisen sopimisen edistämisen sekä kaksinkertaisen verotuksen poistamisen.

Tammelan Yrittäjien puheenjohtajana vuosina 2014–2017 toimineella Timo Nummelalla on vankka kokemus yrittäjyydestä ja luottamustoimista. Tällä hetkellä Nummela toimii Talotekniikkaliitto ry:n hallituksessa sekä Rakennusteollisuus RT ry:n edustajistossa. Lisäksi hän on ollut Suomen Yrittäen hallituksen varajäsenenä sekä Työmarkkinavaltuuskunnassa.

  • Työmarkkina-asiat ovat lähellä sydäntäni. Erityisesti paikallisen sopimisen edistäminen on tärkeää. Myös henkilöön kohdistuvaa irtisanomista pitää helpottaa, ei kuitenkaan tuotannollisten ja taloudellisten syiden irtisanomisperusteiden kustannuksella, Timo Nummela sanoo.

Nummelan mukaan kaksinkertaisen verotuksen poisto tulisi olla Suomen Yrittäjien ykkösagendalla.

  • Jo kertaalleen verotettujen varojen nostoa osinkoina pitää helpottaa listaamattomissa yrityksissä. Itse kannatan lämpimästi ”Viron mallia”,  jossa yritysveroa ei ole ja verot maksetaan vasta kun varoja nostetaan yrityksestä. Näin vältytään kaksinkertaiselta verotukselta.
  • Vierastan myös liikevaihto- ja henkilörajoja arvonlisäverotuksen määrittämisessä sekä yt-toiminnassa. Usein ne vain vääristävät kilpailua. Yt-raja pitäisi saada 49 henkilöön, kuten EU:n säännöksissä sanotaan. Nykyinen 20 hengen raja on keinotekoinen ja melkoinen kasvun este monelle yrittäjälle.

Timo Nummela toimi vuosina 2001–2011 LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n hallituksessa ja johtokunnassa sekä hallituksen varapuheenjohtajana 2007–2011. Lisäksi Nummela toimi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n edustajiston varajäsenenä 2007–2011 sekä Rakennusteollisuus RT ry:n työmarkkinavaliokunnassa 2007–2008.

Lataa kuva: Timo Nummela

Vesinummela Oy on vuonna 1980 perustettu perheyritys. Timo Nummela astui isänsä jalanjäljille vuonna 1987, joten takana on yli 30 vuotta yrittäjäelämää. Putkiremontteja tekevä Vesinummela työllistää 12 henkilöä ja liikevaihto on reilu kaksi miljoonaa euroa.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Timo Nummela p. 0500 904 097,

Mediatiedote 19.10.2018