Työmarkkinoiden itsetuntemus

Hyvän itsetuntemuksen omaavan ihmisen kanssa on helppo neuvotella. Hän myöntää tietämättömyytensä, joustaa mielipiteissään tiedon kasvaessa ja tuntee empatiaa tarpeen vaatiessa. Hän tuntee myös vahvuutensa ja kuuntelee vastapuolta, jolloin faktojen pohjalta on helppo tehdä päätöksiä. Aidosti paikallisessa sopimisessa tarvitaan kummaltakin osapuolelta hyvän itsetunnon omaavia ihmisiä.

On pystyttävä asettumaan vastapuolen asemaan, jolloin kompromissien tekeminen on helpompaa, neuvottelut nopeutuvat, ja yhteinen työkalumme – yritys – pysyy kunnossa, kun energiaa saadaan suunnattua neuvottelujen jälkeen oleellisiin asioihin. Lopputuloksen saamisessa, neuvottelujen tarkoituksena ja tavoitteena ei saa olla voiman näyttö tai itsetuntemuksen nujertaminen vastapuolelta.

Suurin osa yrityksistä on huomannut, että työntekijät ovat yrityksen suurin voimavara. Myös työntekijät ovat huomanneet, että terveessä ja hyvinvoivassa yrityksessä on parasta työskennellä. Näillä asetelmilla ja kummankin osapuolen hyvällä osaamisella työehtosopimusasioihin ja työlainsäädäntöön on helppo aloittaa paikalliset neuvottelut.

Paikallista sopimista on tehty kautta aikojen yrityksissä. Aikaisemmin neuvotteluja on vaivannut pelko työmarkkinajärjestöjen puuttumisesta yrityksen sisäisiin asioihin, jotka todellisuudesta eivät heille kuulu. Nykyään kentällä on päätösten tekeminen otettu enemmän omiin käsiin. Ajatellaan, että antaa järjestöjen tapella ja kalisutella kirveitään, neuvotellaan me asiat selväksi, hoidetaan hommat ja nautitaan elämästä.

Olisiko järjestöjenkin aika tuntea parempaa itsetuntemusta vai onko kasvojen menettäminen edelleen kuoleman kysymys. Ei ole. Kasvoja ei tarvitse menettää hyvässä ja luottamuksellisessa neuvotteluilmapiirissä. Nuoremman sukupolven ihmisläheisempi ajattelutapa ja oma hyvinvointi saa aikaan sen, että ainaista kiistelyä politiikassa ja työmarkkinoilla ei yksinkertaisesti huvita seurata. Ne alkavat olla asioita, jotka eivät kiinnosta, koska omat asiat saa kuntoon paremmin suoraan neuvottelemalla ja hyvällä meiningillä. Kukapa haluaisi kiistellä ja tapella. Lähtökohtaisesti toivon ettei kukaan.

Hyvää kesää!

Ville Hälinen, puheenjohtaja
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry