Työnantajaliitosta koko alan äänitorveksi

LVI-TU:n juuret ulottuvat vuoteen 1922, jolloin viisi yritystä perusti Suomen Putkijohto- työnantajainliiton. Monien värikkäidenkin vaiheiden jälkeen alan eri työnantaja- ja elinkeinopoliittisten yhdistysten toiminta koottiin yhteen liittoon, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:hyn, joka aloitti toimintansa 2002.

Työsululla kommunismia torjumaan

1920-luvulla kommunismin pelko eli voimakkaana, mikä oli osaltaan vaikuttamassa tarpeeseen perustaa sinällään pienelle alalle oma työnantajayhdistys. Eri alojen työnantajaliitot antoivat maaliskuussa 1923 julistuksen, jonka mukaan ne neuvottelivat ja solmivat sopimuksia vain sellaisten ammattiyhdistysten kanssa, joiden edustajat eivät tiettävästi ole kommunisteja. Sen verran tilanne kuumeni, että heinäkuussa 1923 työnantajapuoli pisti toimeen putkityöläisten osalta kaksi kuukautta kestäneen työsulun. Seuraavan kerran sulutusta tarvittiin vasta 70-luvulla.

Jo vuonna 1923 Pohjoismaisessa työnantajakongressissa oli edustus Suomesta. Ruotsista saatiinkin apua muun muassa urakkasopimus- ja työtodistuskaavak-
keiden laatimiseksi. Ensimmäisen oman työehtosopimuksen nuori työnantajaliitto solmi 1927.

Palkkalupauksista Tammikuun kihlaukseen

Työnantajat ryhtyivät 30-luvulla antamaan palkkalupauksia, koska niillä ei ollut selkeää neuvotteluosapuolta Helsingin raastuvanoikeuden lakkautettua Suomen Ammattijärjestön alaosastoineen. Työnantajain keskusliitto antoi 1940 ns. ”Tammikuun kihlauksen”: julistuksen, jossa se tunnusti ammattiliitot ja niiden keskusjärjestön SAK:n neuvotteluosapuoliksi. Jatkosodan aikana 1944 keskusjärjestöt solmivat yleissopimuksen, johon putkijohtotyönantajat yhtyivät sodan päätyttyä.

1930-luvun lama näkyi pulana ja levottomuuksina. Rakennustuotanto putosi dramaattisesti, eikä muillakaan aloilla näkynyt helpottavia merkkejä. Vuosikymmenen alku oli työnantajaliitoille hiljaista aikaa, esimerkiksi vuonna 1931 koko maassa oli vain yksi lakko eikä Putkijohtotyönantajainliitolla ollut seuraavana vuonna minkäänlaista kosketusta työntekijäjärjestöjen kanssa.

Lamasta noustiin ja rakentaminen vilkastui. Annetut palkkalupaukset eivät enää riittäneet työntekijöille, vaan he alkoivat vaatia työehtosopimuksia, joita putkijohtotyönantajat tinkimättömästi vastustivat. Jyrkkä asenne maksoi, sillä liitto joutui vuonna 1937 korottamaan palkkoja kolme kertaa ennen kuin Metallityöväenliitto peruutti lakonuhan. Työvoiman niukkuuden ja työntekijäjärjestöjen harjoittaman painostuksen johdosta Putkijohtotyönantajainliitto ryhtyi kurssittamaan uutta työvoimaa.

Sotavauriot kiihdyttivät rakentamista

Rakentamista kiihdyttivät osaltaan vuoden 1940 olympialaiset, jotka oli tarkoitus pitää Helsingissä. Laskusuunta alkoi samalla hetkellä, kun Saksa 1. syyskuuta 1939 hyökkäsi Puolaan. Talvisota syttyi 30.11.1939 ja päättyi Moskovan rauhaan 13.3.1940. Talvisodan jälkeen ei talous ollut ehtinyt toipua merkittävästi, kun jatkosota alkoi kesäkuussa 1941. Välirauhan aikana rakentamista kiihdytti maan jälleenrakentaminen ja asuntopula. Tarvikkeiden niukkuudesta huolimatta syntyi runsaasti rakennushankkeita, joista monet oli sodan jatkuessa jätettävä kesken.

Tammikuun kihlauksen seurauksena työntekijät alkoivat esittää palkkavaatimuksiaan. Inflaatio oli runsaassa vuodessa 30 prosentin luokkaa, minkä johdosta putkialalla jouduttiin tuon tuosta käymään palkkaneuvotteluja. Pahimmillaan putkityöläisten palkat nousivat yli 20 prosenttia reilussa vuodessa. Markan arvo heikkeni edelleen, vuonna 1945 jopa 50 prosenttia, mikä johti valtioneuvoston päätökseen palkkojen vakiinnuttamiseksi. Linnarauhasta huolimatta Helsingin putkityöläiset järjestivät kahden viikon korpilakon.

Sotien jälkeen sekä työnantajain että työntekijäin järjestöt lujittuivat muun muassa siten, että ammattiyhdistykseen kuulumaton työntekijä oli tuntematon käsite. Vastapainoksi työnantajataholla järjestöjen turvaa hakivat pienimmätkin yksityisyrittäjät. Sosiaalipoliittinen lainsäädäntö kasvoi, mikä johti siihen, että työnantajaliitot joutuivat vahvistamaan lainsäädännöllistä osaamistaan.

Liiton 25 ensimmäisen vuoden toimintakertomuksissa on kuvattu lyhyesti kunkin vuoden rakennustoiminnan laajuutta, koska liiton työnantajarooli sai ponnistuspohjansa rakentamisesta ja sen aaltoilusta. Muutoin Putkijohtotyönantajainliitto käsitteli elinkeinoasioita vain siltä osin kuin ne koskivat työelämäkysymyksiä yhdistyksen varsinaisella toimialalla. Palkka- ja muut työehtoihin liittyvät neuvottelut pitivät liiton kanslian kiireisenä.

Lakoilla yritettiin kaataa tasavallan hallitus

Seuraava 25-vuotiskausi alkoi työehtoneuvotteluilla, sillä putkityöntekijät irtisanoivat työehtosopimuksen. Uusi sopimus saatiin aikaiseksi, mutta kosmoskyniä
oli tuskin ehditty pöydälle laskea, kun Metallityöväen Liitto esitti 30 prosentin palkankorotusvaatimuksen ja työntekijät lakkoilivat eri puolilla maata. Putkijohtotyöntekijöiden lakkoherkkyys johtui työntekijäliittojen, Suomen Metallityöväen Liiton ja Suomen Putkimiesliiton, reviiritaistelusta. Putkimiesten lakkoilu oli myös osa laajempaa poliittisten lakkojen kokonaisuutta, jonka tarkoituksena oli kaataa maan hallitus.

Poliittiset lakot levisivät rakennusalalle ja siellä erityisesti putkitöihin. Putkitöiden pysäyttäminen seisautti nopeasti rakennustyömaat. Kun lakkoilu oli jatkunut pitkään, putkityönantajat julistivat alalle materiaalisulun, joka oli kohdistettu järjestäytymättömiin yrityksiin. Liiton kynnet eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi vahvat lakon lopettamiseksi, sillä huomattava osa putkiliikkeistä ei kuulunut järjestäytyneisiin työnantajiin.

Lakoista ei päästy uudelle vuosikymmenelle tultaessakaan, vuoden 1951 lakko kesti kahdeksan kuukautta. Yleislakko 1956 kesti kolme viikkoa. Suomen Putkimiesliiton lakkauttamisen jälkeen vuonna 1957 sen osastot liittyivät Suomen Rakennustyöläisten Liiton ammattiosastoiksi, ja kahden SAK:laisen liiton keskinäinen riitely häiritsi vakavasti työrauhaa. Suomen Metallityöväen Liiton putkiammattiosastot liittyivät lopulta Rakennustyöläisten Liittoon vuonna 1973.

LVI-Urakoitsijaliitto perustetaan ajamaan yrittäjäpoliittisia asioita

Elinkeinoasioihin saatiin tuntumaa, kun Rakennusteollisuusliiton ehdotus rakennusalan sivu- ja alaurakoitsijoiden sopimusehdoiksi ja niihin liittyviksi sopimuslomakkeiksi lähes kuuden vuoden työrupeaman jälkeen hyväksyttiin 1967. Samana vuonna liittokokouksessa esitettiin tutkimus, joka selvitti putkiasennusliikkeen kannattavuutta ja kustannusrakennetta.

Putkijohtotyönantajainliitto solmi 1975 palvelusopimuksen työehtosopimusasioista Suomen Rakennusteollisuusliiton kanssa. Elinkeinoasiat jäivät ajan yleisen käytännön mukaisesti sopimuksen ulkopuolelle. Samalla ryhdyttiin pohtimaan vaihtoehtoja urakoitsijapoliittisten asioiden hoitamiseksi ja lopputuloksena päätettiin vuonna 1976 perustaa näiden tehtävien järjestämiseksi oma yhdistyksensä. Putkijohtotyönantajainliitto toimi uuden järjestön, LVI-Urakoitsijaliiton, kummina. Nyt alalla oli omat liittonsa työmarkkinapoliittisten ja yritystoiminta-asioiden hoitamiseksi.

LVI-Urakoitsijaliiton toiminta käynnistyi verkkaisesti. Toimitusjohtaja aloitti vuoden kuluttua liiton perustamisesta maaliskuussa 1977, omat toimitilat saatiin syyskuussa ja sihteeri asettui taloon lokakuussa. Kiireettömälle liikkeellelähdölle oli luonnollinen syy: varojen vähyys. Tyhjästä aloittaneen liiton jäsenmaksukertymä oli sen verran vähäinen, että se ei mahdollistanut reippaita manöövereitä. Alkuvuosien toimintasuunnitelmien yleisin sana oli ”pyritään”.
1970-luvun loppuvuosien ja 1980-luvun toiminnasta ei ole käytettävissä hallinnon pöytäkirjoja tai muuta lähdeaineistoa.

Ympäri käydään ja karille ajetaan

Alkuvuonna 1990 LVI-Urakoitsijaliitossa valmistauduttiin liittofuusioon Vesi-, Lämpö- Ilmastointiurakoitsijaliitto VeLU:n ja Ilmastointiurakoitsijayhdistyksen kanssa. Hankkeesta on tässä kirjassa oma artikkeli ”Kolmas kerta sinetöi yhteen menon”. Tämän hankkeen kaaduttua LVI-Urakoitsijaliitto ja Ilmastointiurakoitsijayhdistys ryhtyivät ripeästi toimenpiteisiin uuden yhdistyksen, Lämpö- Vesijohto- ja Ilmastointiurakoitsijoiden Liiton, perustamiseksi. Uusi liitto syntyikin, mutta nimellä LVI-Erikoisurakoitsijat. Ehdotettu nimi kun oli liian lähellä Vesi- Lämpö- Ilmastointiurakoitsijaliitto VeLU:a.

Helppoa ei LVI-Erikoisurakoitsijoiden startti ollut. Jo joulukuussa 1991 puheenjohtajisto totesi taloudellisen tilanteen sellaiseksi, että järjestöllä ei ole varaa mihinkään ylimääräisiin hankkeisiin. Vuoden kuluttua joulukuussa 1992 hallitus piti yhdistyksen taloudellista tilaa niin huolestuttavana, että yhdistyksen purkaminen ja yhdistäminen Putkijohtotyönantajainliittoon oli välttämätöntä. Molempien liittojen hyväksyttyä järjestöjen yhdistämistä koskevan sopimuksen uusi liitto, LVI-Urakoitsijat, pääsi aloittamaan keväällä 1993.

LVI-Erikoisurakoitsijoiden perustamisen aikoihin Suomen talous kääntyi selvään laskuun, ja laman merkit alkoivat voimistua rakentamisessa ja LVI-urakoinnissa. Tiedottamisen ja koulutuksen tarve kasvoi, sillä vuonna 1991 astuivat voimaan uusi liikevaihtoverolaki ja tuotevastuulaki. Markan devalvointi 12 prosentilla samoihin aikoihin toi lisämausteensa soppaan. Hallitus vetäytyi Ikaalisiin selviytymisseminaariin, jonka tuloksina syntyneitä lamalääkkeitä jaettiin jäsenille. Lakiasioita varten LVI-Erikoisurakoitsijoilla oli käytössään juristi. Koulutus- ja kurssitoiminta oli olosuhteisiin nähden vilkasta.

Suomen taloustilanne oli osaltaan jouduttamassa yhteen työnantaja- ja elinkeinopoliittiseen liittoon menoa. Yritykset olivat taloudellisesti tiukilla, eikä jäsenmaksun maksaminen kahteen liittoon viehättänyt. Muutoinkin pienissä yrityksissä on henki, että kaikki palvelut pitää saada yhdestä liitosta ja yhdellä jäsenmaksulla. Työnantaja-asioiden kohde on selkeämpi kuin usein pitkäjänteistä työtä vaativien yrittäjäpoliittisten aiheiden kirjo.

LVI-Urakoitsijat-liiton alkutaival kärsi lamasta, ja niinpä toimiston vahvuus jouduttiin sopeuttamaan kahteen henkilöön. Liiton talous oli kädestä suuhun elämistä. Ratkaisuksi löydettiin ero Rakennusteollisuuden Keskusliiton tuki- eli lakkorahastosta jäsenyyden ja palvelusopimuksen jatkuessa itse Keskusliittoon. Tukirahastosta irrotetut varat sijoitettiin Kiinteistöosakeyhtiö Yrjönkatu 13:n osakkeisiin ja sijoitusvakuutukseen.

Liitto syntyi 80-vuotiaana

LVI-Urakoitsijat juhli 75-vuotistaivaltaan syyskuussa 1997 järjestämällä vastaanoton ja iltajuhlan. Kasikymppisten ”juhlinta” tapahtui etuajassa Tampereella elokuussa 2001, kun 62 LVI-Urakoitsijoiden ja Vesi- Lämpö- ja Ilmastointiurakoitsijaliitto VeLU:n jäsentä perusti LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n. Lopputulema oli, että monivaiheisen ja yhdistysrikkaan historian jälkeen Suomessa on yksi LVI-urakointiyrityksiä edustava työnantaja- ja toimialaliitto, joka aloitti toimintansa vuonna 2002. Voi sanoa, että LVI-TU syntyi 80-vuotiaana ja on nyt pirteä 100-vuotias.

Lähteet:
Seppänen Lauri: Pitkä putki. LVI-alan työnantajatoimintaa 1922–2012. Saarijärvi 2012.
Similä Yrjö: Putkijohtotyönantajainliitto 1922–1947.
Helsinki 1947.
Liittojen pöytäkirjat ja muu aineisto.

Kuva: Tiia Javanainen, Purotie Design