Urakkatyön sietämätön ihanuus
Henri Juva
Työnantajat ja työntekijät ovat LVI-alalla parista asiasta harvinaisen yhtä mieltä. Urakkatyö on alan ammattihenkilöille ainoa oikea palkkaustapa ja tuottavuuden tae. Ja ainakaan keskisuurissa ja pienissä yhtiöissä ei hurmoksella suhtauduta paikallisen sopimisen kattavuuden laajentamiseen.
Urakkapalkkaus ja paikallinen sopiminen eivät suoraan liity toisiinsa, mutta avarammat raamit paikalliselle sopimiselle voisivat rohkaista myös kokeiluihin, joilla urakkapalkkaus korvattaisiin – luvalla sanoen – nykyaikaisemmilla tavoilla sekä kohottaa tuottavuutta että palkita siitä.
Ei liene enää toimialaa, jolla kokonaisuutena urakkapalkkaus olisi niin laajalti käytössä kuin rakentamisessa ja sen sivu- ja alatoimialoilla kuten putkitöissä. Suorituspalkkaustyö on urakkatyön nykyajan sanamuoto, mutta tässä selvyyden vuoksi pysytään vanhoissa ilmauksissa urakkatyö ja urakkapalkka.
Pokasahasta motoon
Tekniikan kehitys voi edetä niin, että ahkerinkin osaaja jää jalkoihin. Ajatellaan puun korjuuta. Pokasaha soi ja hevospelillä tukit kuljetettiin tien varteen. Sitten käyttöön tulivat moottorisahat, jolloin puuta kaatui työpäivän aikana moninkertainen määrä käsipeliin verrattuna. Moottoripelit korvasit juhdat ja tänään puunkorjuun hoitavat satojen tuhansien eurojen hintaiset monitoimikoneet.
Metsurille maksettiin urakkapalkkaa sen mukaan, paljonko puuta kaatui. Yksinkertaista, helppoa ja oikeudenmukaista niin tekijälle kuin palkan maksajallekin. Ahkera ja vahva ammattimies pääsi hyville ansioille, mutta fyysisesti raskas työ kostautui lyhyinä työurina, kun tekeminen katkesi ennenaikaisesti vaivoihin ja sairauksiin.
Urakkatyöstä voidaan hyvällä syyllä käyttää ilmausta ”revitään työntekijän selkänahasta”. Kun työssä pitäisi jatkaa nykyistä pidempään, palveleeko repivä urakkatyö tätä tarkoitusta?
Ei metsäyhtiöllä olisi ollut syytä hankkia metsureilleen moottorisahoja, ellei samalla olisi muutettu urakkapalkkauksen ehtoja. Ei työnantajalta voi edellyttää investointeja kalliisiin työvälineisiin, jos niiden tuottavuuden lisä, enemmän puita pinoon, näkyisi vain työntekijän palkkakuitissa. Kun monitoimikoneet möyrivät metsiin, tarve muutoksille moninkertaistui.
Vertauksia putkiasentajan ja metsurin työnkuvista ei tietenkään pidä ottaa kirjaimellisesti. Jos näköpiirissä olisi jokin Ponssen monitoimikoneen kaltainen ihmelaite, jolla putkityöt hoituisivat moninkertaisella nopeudella, sellainen otettaisiin käyttöön, sanottaisiin työehtosopimuksessa mitä tahansa.
Työn organisointi
Ammattimiestenkin kesken esiintyy isoja eroja siinä, miten tekemisensä järjestävät. On erinomaista osaamista ja tietysti myös keskinkertaista. Yrityksen olemassaolon perusedellytyksen pitäisi olla siinä, että se osaa järjestää työt niin, että toiminta on tehokkaampaa kuin yksittäisten ammattilaisten tekemänä.
Työt vaiheistetaan. Kunkin ammattilaisen taitavuus pyritään käyttämään siinä, missä hänen osaamisensa pääsee parhaiten esille.
Ei ole realistista ajatella, että paraskaan osaaja olisi paras kaikissa työvaiheissa. Kun työmaa on vasta kuoppa, sen pohjalle asennetaan viemärit. Materiaalit ja työtavat vaihtuvat, tehdään vesijärjestelmät ja lämmitys. Lopuksi järjestelmät säädetään toimiviksi mittalaittein.
Nyt työnjako ja erikoistuminen johtavat liian usein siihen, ettei niihin paneuduta yrityksen sisällä vaan ne ostetaan palveluna ulkoa. Hyvänä – tai siis pahana – esimerkkinä lattialämmitys, jonka putkiliike ostaa alihankintana lattialämmitysputkistoihin erikoistuneelta yritykseltä.
Nuoret työntekijät
Kun urakkaryhmä luonnollisesti pyrkii maksimoimaan oman suorituksensa, sen jäsenten kannalta on tärkeää, että tekijöiden suoritustaso on lähellä toisiaan tai sitten osaamiset täydentävät toisiaan. Vapaamatkustajia ei suvaita.
Vajaan ammattiosaamisen on vaikea kehittyä, kun urakkaryhmään ei oteta mukaan. Erityisesti nuorilla ja vasta ammattikoulutuksensa päättäneillä hyljintä voi johtaa uran vaihtoon ennen kuin se on alkanutkaan.
Urakkaryhmän sisällä tehdään toisaalta paljon sellaista, jossa ammattimiesten taidot menevät hukkaan. Lähilogistiikka eli tarvikkeiden siirtely työmaa-alueella lienee tästä selkein esimerkki.
Uudet tuotteet ja työmenetelmät
Nykyisen urakkapalkkauksen perusteet sovittiin kolme vuosikymmentä sitten. Erittäin yksityiskohtainen ”musta kirja” hylättiin, hinnoittelu yksinkertaistui, saatiin väljyyttä toimintaan ja yhteistyö yhtiöissä parani, kun hinnoitteluun liittyvät riidat vähenivät.
Työmenetelmien, materiaalien ja tuotteiden kehitys kuitenkin jatkuu, vieläpä kiihtyen. Työehtosopimuksen hinnoittelun piiriin uutuudet saadaan vasta viiveellä. Sellaistakin on sattunut, että asennukselle määritellään hinta, joka tekee tuotteesta elinkelvottoman. Ja teollisuus kokee, että uutuuksien markkinoille pääsy tarpeettomasti viivästyy.
Puolivalmisteiden – ”rakentamisen einesten” – käyttö on vähäistä, kun uhkana on, että asentamisesta pitää maksaa kahteen kertaan. Sen vuoksi pattereissa ei ole termostaattia valmiiksi paikoillaan eikä pesualtaita tuoda työmaalle hana ja kannakkeet tehtaalla kiinnitettyinä. Paljon muutakin voitaisiin siirtää tehtäväksi työmaaolosuhteita parempaan ympäristöön.
Tuottavuus
Tuottavuuden kehittymisen tulisi olla perustana ansioiden lisääntymiselle. Kun rakennusalalla yritykset eivät kohtaa juurikaan ulkomaista kilpailua, hintakilpailu käydään samanlaisia palkkausperusteita käyttävien kotimaisten toimijoiden kesken. Eletään kierteessä, jossa karsitaan kustannuksia, kinataan urakkahinnoista eikä kehitykseen ole varaa. Ei liioin tarvetta, kun koetaan, että kehitys kasvattaa vain työntekijöiden palkkapussia.
Käsitteenä tuottavuus on rakentamisessa aina ollut kiistanalainen käsite. Miten sitä mitataan? Onko sitä ylipäätään? Autotehtaat kilpailivat pari vuosikymmentä sitten sillä, miten vähän työtunteja kokoonpanolinjalla kului yhden auton kokoamiseen.
Tuottavuus eittämättä paranee, jos kahden identtisen rakennuksen LVI-järjestelmä jälkimmäiseen valmistuu edellistä pienemmällä tuntimäärällä. Vaikeus tulee muun muassa siinä, ettei kahta identtistä rakennusta käytännössä tehdä, sen verran nopeasti asiat muuttuvat.
Kun LVI-järjestelmän tekemisen tuottavuutta nostetaan, omaa työtä vähennetään. Selvää kannibalismia, sanoo kriittinen ammattilainen. Kyllä, siitä on kysymys!
Jos työmaaruokala kieltäytyisi einesten käytöstä ja keskittyisi tekemään mahdollisimman paljon itse, annosten hinnat karkaisivat. Samoin karkaisivat ruokailijat.
Arvonsa tuntevat gourmet-ravintolat kuorivat perunansa ja raastavat porkkanansa itse. Herkkuja harvoille, kun hinta karkaa monen ulottuvilta eikä silti aistivaraisesti ole helppoa huomata eroa esivalmistettuun. LVI-alalla toimimme tähtiravintolan tavoin. Ellemme itse opi työmaaruokalan toimintatavoille, joku muu tulee sen tekemään.
Kuva: Tiia Javanainen, Purotie Design