Vaihtoehtoiset putkiremonttimenetelmät saivat pitkän taistelun päätteeksi alan hyväksynnän

Putkiremonttibuumin alkaessa käydä kuumaksi haluttiin raskaiden saneerausten rinnalle löytää uusia ja entistä edullisempia menetelmiä. Osa näistä jäi elämään ja on tänäkin päivänä laajalti käytössä, osa menetelmistä ei koskaan saavuttanut suurta jalansijaa huonojen kokemusten, päästöjen tai lyhyen käyttöiän perusteella. Myös työn laatu oli paikoin vaihtelevaa, mistä alan maine kärsi.

Suomen putkiremonttimarkkinat alkoi­vat kasvaa 1990-luvun puolivälistä alkaen vauhdilla. Vuodesta 2000 vuoteen 2010 mennessä oli putkistojen korjaustarve jo kolminkertaistunut. Vuodesta 2010 eteenpäin arvioitiin putkiremonttien määrän jopa kaksinkertaistuvan seuraa­van vuosikymmenen aikana.

Rakennusten suuret ikäluokat paisuttivat remonttikantaa

Vuosituhannen vaihteessa Suomen ker­rostaloasuntokannasta entistä suurempi osuus alkoikin tulla niin sanotusti putkiremontti-ikään. Ensialkuun se kos­ki 1950-luvulla rakennettuja taloja, sit­ten vähitellen 1960- ja sitä myöhemmin rakennettuja taloja. Ajan kuluessa alkoi remontoitava kiinteistökanta paisua mer­kittävästi, etenkin kun päästiin suuriin ikä­luokkiin – eli 1970- ja 1980-luvuilla raken­nettuihin taloihin.

Suomi teollistui ja kaupungistui noi­den talojen rakentamisen aikaan hyvin voimakkaasti, ja suuri osa lähiöistäm­me koki syntymänsä juuri silloin. Siihen aikaan alkoi myös laajamittaisempi ele­menttitalorakentaminen, joka oli edullisempaa kuin paikallavalaminen, mutta laadultaan usein heikompaa – eikä sitä alkujaan oltu edes tarkoitettu pitkäikäi­seksi.

Kun työvoima on kallista ja siitä pelät­tiin syntyvän pulaa, alkoivat rakennuttajat, kiinteistöjen omistajat ja urakointiyrityk­set pohtia vaihtoehtoja putkiremonteille sekä linjasaneerauksille. Kovin kiivasta ei haku ollut, ennen kuin muutama pienem­pi yrittäjä tuli takavasemmalta ja alkoi ravistella alaa.

Pinnoitus ja sukitus vaihtoehdoiksi perinteisille remonteille

Tässä vaiheessa löytyikin kaksi uutta rat­kaisua: putkien pinnoitus ruiskuvalulla ja sukitus sujuttamalla. Molemmissa oli etunsa ja haittansa, mutta pääasiassa niillä pyrittiin välttämään raskas perin­teinen putkiremontti tai ostamaan reilusti lisäaikaa, ennen kuin sellainen oli välttä­mätöntä tehdä. Usein vanhoissa taloissa kuitenkin niin rakenteet kuin vesieristeet tai niiden puutteet johtivat väkisinkin ras­kaampaan malliin, tätä nykyä usein hybri­disaneeraukseen.

Putkien pinnoituksessa – usein puhu­taan dakitus tai dakki-menetelmästä – vanha putki pinnoitetaan sisäpuolelta uudelleen epoksihartsilla. Menetelmän etuja ovat nopeus ja edullisuus, mutta haittoina epätasainen laatu ja pinnoitteen paksuus putken taitteissa ja liitok­sissa sekä myöhemmin esiin nousseet bisfenolipäästöt. Jälkimmäinen nou­see ongelmaksi lähinnä käyttövesiput­kien pinnoituksessa, joita harvemmin tehdään.

Alan uranuurtajia olivat Dakki Fin­land Oy, myöhemmin Putkireformi, joka myytiin Consti-konsernille vuonna 2010. Alkuvaiheen yrityksiin kuuluivat myös Suomen Putkipinnoitus Oy ja Poxytec Oy, joka muista poiketen käytti menetelmää myös käyttövesijohtojen pinnoi­tuksessa.

Kun vielä viime vuosikymmenen vaih­teessa vastaavia yrityksiä oli alalla kym­meniä, on määrä sittemmin romahtanut yrityskauppojen ja yritysten toiminnan hiipumisen myötä. Vuoden 2011 lopulla ”rakenteita rikkomattomia” -viemärei­den kunnostajia, eli sukittajia ja pinnoit­tajia, oli Suomessa noin 40 ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 50 miljoonaa euroa.

Sujuvasti Englannista

Sujutusmenetelmä (Insituform) kehitet­tiin Englannissa 1970-luvun alussa ja se levisi nopeasti Eurooppaan. Lopullises­ti se löi itsensä läpi, kun menetelmän haltijan alkuperäinen patentti raukesi vuonna 1994 ja menetelmä tuli kaikkien valmistajien ulottuville.

Alkujaan sujutus oli tarkoitettu isom­pien vesi- ja viemäriverkostojen kor­jauksiin kaupungeissa ja haastavien tai ruuhkaisten kohteiden alla suoritettaviin no-dig eli kaivamattomaksi korjausme­netelmäksi. Sittemmin tekniikkaa alettiin soveltaa myös rakennusten sisäpuo­lisiin viemäreihin.

Sujutuksessa saneerattavalle osuu­delle vedetään uusi putki, joka pienen­tää putken halkaisijaa, mutta vastaa lujuudeltaan ja kantavuudeltaan uutta putkea. Puhutaan sukkasujutuksesta.

Kiinteistöjen sisäpuolisten putkien saneerauksessa käytetään termiä sukitus. Sukittamalla voidaan kunnostaa putkistoja, joissa on useita mutkia, koon muu­toksia sekä haaroja. Sukitettaessa haarat tukkeutuvat, minkä jälkeen ne avataan robottiporalla sekä tiivistetään erillisellä runko- tai haarayhteellä.

Asennusvaiheessa sukka on elasti­nen ja pehmeä, mutta kovettuessaan se muodostaa itsekantavan, uuden putken vanhan viemäriputken sisälle. Suomes­sa sukitus alkoi yleistyä 2000-luvulla ja nykyään suuri osa viemäriremonteista toteutetaan vastaavan kaltaisilla mene­telmillä.

Suomessa alan uranuurtajia ovat tans­kalaisen päämiehen maahamme vuonna 1993 perustama tytäryhtiö Aarsleff Oy, Oy KWH Pipe Ab, joka fuusioitui Upono­riin vuonna 2012 ja Nordic Renovation Group, joka sittemmin meni konkurssiin.

luksi Aarsleff asensi sujutusputkia vain kuntien ja kaupunkien viemäreihin, mutta vuonna 1997 se aloitti kiinteistö­jen pohjaviemärien ja sadevesipystylinjo­jen sujutukset. Suomen mittavin viemärisaneeraushanke toteutettiin vuonna 2013, kun Aarsleff saneerasi noin 1,7 kilometriä pitkän ja halkaisijaltaan 1 400 ja 1 600 millimetrisen kokoojaviemärin Helsingin Tapaninkylässä.

Toimiala järjestyy ja hiipuu

Kaivamattomia ja vaihtoehtoisia mene­telmiä kiinteistösaneerauksissa käyttävät yritykset päättivät järjestäytyä oman toi­mialan etuja ajavan valtakunnallisen kes­kusjärjestön alaisuuteen vuonna 2009. Näin syntyi MoMent – Modernit viemäri-saneerausmenetelmät ry.

Yhdistyksen jäseninä olivat kaikki alan merkittävimmät yritykset. Sen jäseneksi hyväksyttiin Suomessa toimivien moder­nien viemärinsaneerausmenetelmien pa-issa työskenteleviä yrityksiä sekä muu­ten alasta kiinnostuneita toimijoita ja yhdistyksiä.

Yhdistyksen toiminta kuitenkin hii­pui vähitellen ja se liitettiin vuonna 2019 Suomen kaivamattoman tekniikan yhdistys ry:hyn. Vaihtoehtoisia menetel­miä tarjoavia itsenäisiä yrityksiä on jäl­jellä enää kourallinen. Osa hiipui, osa fuusioitui toisen toimijan kanssa ja osa myytiin isommille toimijoille. Aikaa myö­ten vaihtoehtoiset menetelmät ovat kui­tenkin vakiinnuttaneet paikkansa talotek­niikka-alalla.

Tänä päivänä taloyhtiöissä päädytään­kin hyvin usein hybridiremonttiin, jossa käyttövesiputkisto vedetään pintaveto­na huoneistoon ja viemärit sukitetaan. Edellytyksenä tietysti on, että esimerkiksi märkätilojen rakenteisiin ei ole syytä tai tarvetta kajota. Mikäli ne ovat rakenne- ja kosteusteknisesti vanhentuneet, on syytä harkita perinteistä putkiremonttia ja lin­jasaneerausta.

Alkuvaiheen sujutuskokemuksia Oulun seudulta

Oulun Veden eläkkeellä oleva verkosto­päällikkö Olli Kaasila oli mukana kokei­lemassa ensimmäisiä viemärisujutuk­sia 1980-luvulla. Kokemukset osoittivat menetelmän toimivuuden, joskin rajoit­teitakin oli.

Oululaiset kävivät ensin Vaasassa tutustumassa menetelmään vuonna 1983. Siellä vuorattiin ratapihan alittava 300-millimetrinen betoniputki. Nähtyään menetelmän toimivan sellainen päätet­tiin tilata Ouluunkin ja hanke toteutettiin seuraavana vuonna.

Merikoskenkadun viemärin korjaus­hankkeen toteutti norjalainen urakoitsija, jonka työntekijät olivat tanskalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia. Siis aitoa poh­joismaista yhteistyötä.

Kaasila muistelee, että ensi alkuun oli vähän kieliongelmiakin norjalaisten kans­sa. Sitten urakoitsija palkkasi Pohjois-Suo­mesta meänkielisen insinöörin Tornionjoelta, joka toimi Suomessa tulkkina.

Materiaali sujutukseen tuotiin Englannista, jossa sujutuksia oli tehty jo aiem­min. Siellä Insituform-menetelmä oli kehitetty vanhojen ja rapistuvien tiilikanavien vuoraukseen.

Oulussa korjattava 235-metrinen putki oli profiililtaan munanmuotoinen, mikä asetti omat haasteensa. Lisäksi putkesta oli lohjennut paloja pois ja sen päällä kulki vilkasliikenteinen katu, eli hanke oli kokonaisuutenakin vaativa.

Vaikka paloja puuttui putken seinämistä, sukka saatiin sujutettua paikoilleen ja se tilkitsi aukot. Isoin ongelma olivat haarat. Silloiset robotit, joilla haarat käytiin leik­kaamassa auki, eivät olleet kovin kehit­tyneitä.

Suuaukoilta parin metrin etäisyydellä sijainneet kaivojen haarat avattiin käsity­nä, eli miehet ryömivät ahtaaseen put­keen ja toiset vetivät heidät sieltä pois. Kovin iso mies ei putkeen edes mahtunut. Työporukassa oli kuitenkin pieni tanskalainen mies, joka kävi leikkaamassa aukot. Miehen jalkoihin sidottiin köysi, jolla hänet vedettiin takaisin.

Alkuperäiset ja ensimmäisinä sujutetut viemärit ovat edelleen käytössä ja hyväs­sä kunnossa.

Kuva: Tiia Javanainen, Purotie Design