Valitut palat tekniikan kehittymisestä Osa 2: Kantovedestä kraanaveteen

Ilman vettä ei tulla toimeen paria päivää pitempää. Vettä on saatu vesistöistä ja lähteistä. Varsin varhain on osattu tehdä kaivoja, maanalaisia vesitunneleita ja maanpäällisiä vesikanavia. Varhaisimpia vesijärjestelmiä kylpyhuoneineen on löydetty Indus-kulttuurin alueelta jo 3 000 vuoden takaa. Saman aikakauden tekniikkaa edustaa myös Knossoksen palatsikeskus Kreetalla. Näiden jälkeen antiikin roomalaiset rakensivat suurempiin kaupunkeihin kehittyneet vesihuoltojärjestelmät viemäreineen.

Kunnallinen vesihuolto pelasti epidemioilta

Rooman valtakunnan rappeuduttua vesihuoltojärjestelmät jäivät hoitamatta. Kaupunkeihin tehtiin erillisiä kaivoja, joiden vesi kuitenkin saastui jätehuollon puuttuessa. Kolera ja muut kulkutaudit levisivät. Vasta 1800-luvulla havaittiin kaivovesien saastuminen ja hygieniaan alettiin muutoinkin kiinnittää huomiota; aloitettiin systemaattinen vesijohto- ja viemäriverkoston rakentaminen. Tapa levisi nopeasti ja Wien oli eräs ensimmäisistä moderneista vesilaitoksista. Siellä sveitsiläinen insinööri Robert Huberkin sai lisäoppia Baselin, Kölnin ja Bochumin jälkeen. Kun hänen työnantajansa tarjosi Wienin urakan jälkeen uusia projektikohteita, Huber valitsi Helsingin. Huber perusti oman yrityksen nimeltään Vesijohtoliike Huber Oy Ab. Huberin yhtiön tekemänä Helsinki ja myöhemmin moni muu suomalainen kaupunki sai vesihuol¬tojärjestelmänsä. Hesalaiset alkoivat kutsua vesijohtovettä huberilaiseksi. Huberin nimi on luettavissa vieläkin monen vessan ylähuuhtelusäiliön kyljessä.

Sisävessa ja kylpyhuone = mukavuuslaitos

Rakennusten sisävessoja ja kylpyhuoneita alettiin asentaa vasta kunnallisen vesihuollon laajetessa. Ensimmäinen vesihuuhdeltu vesistöön johtava vessa sallittiin Helsingissä 1888. Aiemmin oli tehty jokin yksittäinen laitos ilman sen kummempia lupia. 1900-luvun puolelle tultaessa Suuressa Maailmassa oli tarjolla erittäin hyvin varustettuja kylpyhuoneita, eli sieltä löytyi kaikki nykyaikaisen kylpyhuoneen varusteet poreammetta lukuun ottamatta.

Aluksi vesi lämmitettiin liedellä tai erillisellä kylpyvesilämmittimellä, jota voitiin lämmittää hiilillä tai koksilla, myöhemmin myös kaupunkikaasulla. Keskuslämmityksen yleistyessä saatiin lämmin käyttövesi lämmönsiirtimen ja varaajasäiliön avulla kattiloista. Aluksi saatettiin käyttövesi ja alin kerros lämmittää myös erillisellä höyrykattilalla. Lämminvesikattilan tuli sijaita kellarin lattiaa alempana, muulla tavoin oli vaikea saada kellarin painovoimainen veden kierto toimimaan. Sinänsä höyrylämmitys ei Suomessa yleistynyt ja hyvä niin. Höyrylämmitystä laajalti käyttävässä Yhdysvalloissa 1800-luvun puolella höyrykattilaräjähdyksiä sattui päivittäin ja Englannissakin liki viikoittain.

Vessojen huuhteluvesi vaati puhdistamoita

Jo roomalaisilla oli yhteisvessoja, joissa virtaava vesi hoiti huuhtelun. Roomalaisten jälkeen oltiinkin ulkohuussin ja potan varassa pitkään. Vessanpyttyjen huuhtelujärjestelmä oli kehitetty Englannissa jo 1700-luvun puolella. Suomessa vesivessat yleistyivät 1800-luvun loppupuolella. Tosin jo 1800-luvun alkupuolella oli joihinkin yksittäisiin kiinteistöihin asennettu vessoja ja lavuaareja oman kaivon huolehtiessa veden saannista. Arabian posliini- ja fajanssitehdas käynnistyi 1874 valmistamaan käyttöesineitä ja saniteettituotteita – joskin tavoitteena oli ensivaiheessa Venäjän markkinat.

Vessavesien ympäristövaikutuksista nousi polemiikkia varhain. Vähitellen – hyvinkin viivytellen – alettiin rakentaa puhdistamoita. Vesistöjen likaantumista pidettiin luonnollisena ilmiönä. Varsinkin teollisuus kunnostautui suurten vesialueiden veden pilaamisessa. Vesiin menivät sellutehtaiden jäteliemet, paperitehtaiden huuhteluvedet elohopeoineen, elintarviketeollisuuden juureksien yms. puhdistus- ja kuorimisvedet ja monet muut prosessi- ja sihtivedet. Teollisuusvesien puhdistamot tulivat pakollisiksi kaikkialla lopullisesti vasta 1970-luvulla.

Myös pienpuhdistamojen tarpeeseen herättiin

Maaseudulla vesihuolto toimi pitkään vintti- tai vinssikaivon ja luonnonvesien avulla. Vessana toimi ulkokäymälä. Jätökset levitettiin pelloille karjanlannan mukana. Ravinteet olivat kierrossa. Vesivessojen yleistyessä maaseudullakin oli tarvetta pienpuhdistamoille. Kokonaisia pakettiratkaisuja betonisten kaivoista rakennettavien sijaan oli tarjolla esimerkiksi Upolta (Uponorilta) jo 1960-luvulla. Harva sellaisia kuitenkaan hankki, ellei oma uimavesi ollut uhattuna.

Kotimainen teollisuus heräsi

Saniteettipuolen putkistojen, varusteiden ja kalusteiden saanti oli pitkään tuonnin varassa. Högforssin tehtaat aloitti tosin jo 1800-luvun puolella joidenkin putkiventtiilien teon. Kylmävesiputkina käytettiin kuumasinkittyjä putkia kierreliittimineen. Kupariputkien kotimainen valmistus alkoi jo 1940-luvulla.

Vesijohtokalusteiden laatu parani roimasti, kun istukkaventtiileistä siirryttiin yksiotesekoittajiin ja palloventtiileihin, joissa oli keraamiset pinnat. Tällaiset eivät käytännössä vaatineet huoltoa. Aiemmin istukkaventtiileiden tiivisteiden vaihto ja tiivistepintojen hiominen oli tavanomaista huoltotyötä, jota muun muassa talonmiehet suorittivat. Termostaattiset suihkusekoittajat ja hanat yleis¬tyivät 1970-luvulla. Pian yksiotehanat korvasivat erilliset lämmin- ja kylmävesihanat.

Öljykriisi katkaisi ammeiden käytön

Ammeiden käyttö loppui käytännössä joksikin aikaa liki tyystin 1970-luvun öljykriisiin. Tilalle tulivat suihkunurkkaukset seinämineen ja suihkukaapit. Suihkukaappeja voi pitää pomminvarmana vaihtoehtona verrattuna suihkunurkkaan, jossa vedellä valellaan lattia- ja seinäpintoja. Suihkukaappiin nukahtami¬nen on vaikeaa, eikä varsinaisen lattian kaivoa voi siten tukkia. Valitettavasti kunnollisen kokoisia suihkukaappeja ei mahdu useimpiin kylpyhuoneisiin – kiitos Aravasäännösten ja niiden matkijoiden. Ammeet ovat osittain tulleet takaisin. Poreammeinnostus alkoi 1980-luvun lopussa, mutta laantui 1990-luvun la-maan. Ehkä niin on parempi, sillä poream¬me vaatii tilan lisäksi myös hyvän ilmanvaihdon.

Uima-altaat tulivat pientaloissa ja jopa joissakin kerrostaloissa suosituiksi 1960-luvulla, nehän edustivat liki amerikkalaista unelmaa. Aika pian suosio hiipui vastavirtalaitteista ja päälle vedettävistä haihdutusta minimoivista suojakansista huolimatta. Altaat edellyttävät hyvää ilmanvaihtoa ja ilman ja veden lämmittäminen vie energiaa. Moni allas on täytetty soralla tai toimii varastona.

Osa 1: Lämmitys
Osa 3: Muovin valtakausi alkoi
Osa 4: Ilmanvaihto
Osa 5: IV – Betonikammiokoneista valmiisiin paketteihin

Kuva: Tiia Javanainen, Purotie Design