Valtakunnansovittelijalla

Kun työnantaja- ja työntekijäliittojen neuvottelut menevät hakaukseen, tavataan Bulevardilla. Valtakunnansovittelija ryhtyy osapuolten pyynnöstä tai omasta aloit­teestaan toimenpiteisiin työriidan selvittämiseksi ja työtaistelun estämiseksi. LVI-TU on saanut vierailla valtakunnansovittelijan toimistossa sekä yksin että osana Talotekniikkaliittoa ja Rakennusteollisuutta.

Laillisesti työtaisteluun saa ryhtyä silloin, kun ala on sopimuksettomassa tilassa eli työehtosopimuksen voimassaolo on päättynyt eikä uutta sopimusta ole saa­tu aikaan.

Lain mukaan osapuolten on ilmoitet­tava työnseisauksesta tai sen laajenta­misesta vähintään 14 vuorokautta ennen valtakunnansovittelijan toimistoon ja vas­tapuolelle. Näin sovittelija saa tietoon­sa työnseisauksen syyt, alkamishetken ja laajuuden, jotta hän voi ryhtyä teh­täväänsä. Toisinaan käy myös niin, että uhkaava työnseisaus ja sen yksityiskoh­dat selviävät vastapuolelle vasta sovit­telijalle ja samalla toiselle osapuolelle jätetystä työriitailmoituksesta.

Työsulkua käytetty harvoin

Töitä seisottamaan haluava osapuoli on pääsääntöisesti työntekijäliitto; työnan­tajan julistamat työsulku-uhat ovat olleet harvinaisia, mutta lisääntyneet jonkin ver­ran parin viime vuosikymmenen aikana. Kun LVI-TU:n hallitus pohti ja jopa koeää­nesti työsulun julistamisesta 2010, liitto ei saanut toimenpiteelleen tukea keskus­järjestöltään. Vastaavasti kävi Sähkötek­niset työnantajat STTA:lle vuonna 2014: se erotettiin Kiinteistötyönantajista ja isoimmat työsulkua vastustaneet jäsen­yritykset erosivat liitosta. Tosin STTA julis­ti työsulku-uhan ilman EK:n lupaa ja se joutui lähtemään myös EK:sta.

Työsulussa työnantajat estävät työn­tekijöitä pääsemästä työpaikalle ja kes­keyttävät heidän palkanmaksunsa.

Yleinen linja ei kelvannut Rakennusliitolle 2018

Rakennusalan työntekijöiden neuvottelut uuden työehtosopimuksen aikaansaami­seksi aloitettiin tammikuussa 2018. Kun neuvotteluja oli käyty kaksi kuukautta, kaikille kahdeksalle Rakennusteollisuus RT:n sopimusalalle yhteisissä asiois­sa osapuolet olivat kaukana toisistaan sekä palkka- että tekstikysymyksissä. RT:n päätavoitteet olivat kahden vuoden sopi­mus ja jo muodostuneen yleisen linjan mukaiset palkankorotukset. Rakennusliit­to ilmoitti, ettei se suostu yleisen linjan mukaisiin palkankorotuksiin ja esitti vaati­muksensa, joka oli lähes kaksinkertainen yleiseen linjaan verrattuna.

Vanhojen sopimusten päätyttyä 28.2. Rakennusliitto ryhtyi järjestämään tiedo­tustilaisuuksiksi kutsuttuja työtaisteluja eri sopimusaloilla. Lisääntyvät tiedotusti­laisuudet ja kaikilla aloilla päällä ollut yli­työkielto alkoivat haitata töiden järjeste­lyä. Tahtia kiihdyttääkseen työntekijäliitto ilmoitti 20.3. antavansa lakkovaroituksen 4.4. iltapäivällä, mikäli neuvotteluissa ei tapahdu heidän toivomaansa edistystä. Lakko tulisi kestämään kaksi päivää viikos­sa neljän viikon ajan ja koskisi ehkä vain osaa toimialoista. Näinä aloina puheissa toistuivat rakennustuoteteollisuus, maa­laus ja LVI. Rakennusliiton strategiana oli aiheuttaa mahdollisimman suuret vahin­got vähäisillä omilla tappioilla. Irralliset lakkopäivät rikkovat rakennustuotteiden ja rakentamisen loogisen järjestyksen ja aiheuttavat määräänsä suurempaa vahin­koa muun muassa aikataulujen uudelleen järjestelyjen ja materiaalipulan johdosta.

Sovittelun osalta Rakennusliitto ilmoitti, että se ei tule hyväksymään sovit­telijan antamaa sovintoesitystä ja liiton puheenjohtajat eivät tule osallistumaan sovittelijan vetämiin neuvotteluihin.

Huhtikuun alussa neuvottelutilanne Rakennusliiton kanssa oli edelleen jumissa. Suurin syy tilanteeseen oli työntekijöiden ylisuuret palkankorotukset, jot­ka johtuivat Rakennusliiton halusta murtaa työnantajien yhtenäinen palkankorotuslinja. Kun Rakennusteollisuus RT:n hallitus päätti kokouksessaan 4.4. pitäytyä ylei­sen linjan mukaisissa palkankorotuksissa, Rakennusliitto ilmoitti samana päivänä jat­kuneissa neuvotteluissa betoniteollisuu­den seitsemään yritykseen kohdistuvasta lakosta. Talotekniikkayrityksiä uhkasi myös Sähköliiton lakkovaroitus.

Lakkoilmoituksen saatuaan työnantajat peruivat sovitut neuvottelupäivät ja neu­vottelut siirtyivät valtakunnansovittelijan vetovastuulle.

Rakennusteollisuus ärsyyntyi ja ryhdistäytyi

Sekä sovittelijan johdolla käydyt että osa­puolten keskinäiset neuvottelut etenivät nihkeästi. Rakennusliitto ilmoitti uusista tiedotustilaisuuksista ja lakoista, jotka LVI-asennuksen osalta kohdistuisivat kol­meen LVI-TU:n hallituksen jäsenen yrityk­seen.

Vastatoimena RT antoi jäsenliitoilleen suosituksen työsulun julistamisesta kaikille sopimusaloille siten, että sulku kohdistuu Rakennusliiton jäseniin. LVI-TU:n hallitus oli (varautuen tilanteen kiristymiseen) val­tuuttanut jo joulukuussa 2017 johtokunnan tekemään tarvittaessa ripeästi sulkupää­töksen. Kaikki sopimusalat tekivät vastaa­vat päätökset siten, että työsulku alkaa 9.5. Alkamista siirrettiin sittemmin päivällä.

Työsulku on järeä toimenpide, jonka tarkoituksena tässä tapauksessa oli jou­duttaa lakkoilun lopettamista ja sopi­mukseen pääsemistä. Rakennusliiton valitsema repaleisten lakkojen tie olisi pahimmillaan voinut pitkittää kriisiä syk­syyn saakka ja aiheuttaa mittavia vahinkoja niin rakennusyrityksille kuin sivullisillekin. Sulun tavoitteena oli minimoida työtais­telutoimien kokonaiskesto ja -vaikutukset.

Paine kasvoi, kun työsulun alkaminen helatorstaina 10.5. läheni. Päänavaus tapahtui aattoiltapäivällä, ja illan tulles­sa kaikilla sopimusaloilla oli neuvottelu­tulokset. Neuvottelutulosten mukaiset sopimukset takasivat rakennusalalle työ­rauhan kahdeksi vuodeksi yleisen linjan lievästi ylittävin palkankorotuksin.

Jälkikäteen voi työnantajapuolel­ta todeta, että kun giljotiini ja moukari pistetään sirppiä ja vasaraa vastaan, val­mista syntyy. Rakennusliiton tiukan linjan johdosta sovittelijalla ei ollut eväitä viedä sovittelua eteenpäin, sovintoehdotuksen jättämisestä puhumattakaan.

Työsulku jäi kokeilematta ja kokemat­ta. Valtaosa yritysedustajista piti synty­nyttä ratkaisua hyvänä, mutta oli niitä­kin, joita jäi kismittämään, ettei kunnon kamppailuun päästy. Hyvä näin. Työtais­teluissa voi voittaa yksittäisiä taisteluja, mutta hävitä sodan. Paras strategia on voittaa taisteluitta. Uhka toimii usein tehokkaimmin silloin, kun sitä ei joudu­ta käyttämään. Näin toimi työsulku-uhka tässä tapauksessa.

Oma kysymyksensä olisi ollut rivien tiiviinä pysyminen kummassakin leirissä työsulun alettua.

Talotekniikkasopimus revittiin kahtia

Talotekniikan ja LVI:n kannalta merkit­tävimmät tapaamiset olivat valtakun­nansovittelijan toimistolla maaliskuus­sa 2002. Neuvottelut Talotekniikka-alan työehtosopimuksen uudistamiseksi oli aloitettu joulukuussa 2001, mutta ne oli­vat edenneet niin tahmeasti, että helmi­kuun lopulla oltiin sovittelijalla. Palkko­jen lisäksi auki oli monia vaikeita asioita, hiertävimpänä Rakennusliiton kannalta putki- ja sähköasentajien palkkataulukoi­den sulauttaminen yhteen, mikä työn­tekijäliiton mukaan oli luvattu yhdistet­täessä vuonna 1998 LVI-asentajien ja sähköasentajien sopimukset Talotekniik­ka-alan työehtosopimukseksi. Kiista oli pitkälti kahden työntekijäliiton välinen: Sähköliitto totesi, ettei heillä ole mitään sitä vastaan, että putkiasentajien palkat nousevat, mutta eivät ne saa saavuttaa sähköasentajien ansioita.

Neuvottelukunnat oli kutsuttu sovitte­lijan toimistoon 5.3. aamupäivällä. Koko päivän ja seuraavan yön jatkuneiden neu­vottelujen jälkeen valtakunnansovittelija Juhani Salonius jätti sovintoehdotuksen, jonka Rakennusliitto hyväksyi ja Sähkö­liitto hylkäsi. Rakennusliitto ilmoitti myös siirtävänsä 7.3. alkavaksi ilmoittamansa työtaistelun kahdella viikolla käynnistääk­seen Talotekniikkaliiton kanssa neuvot­telut työehtosopimuksen solmimiseksi.

Sähköasennuksessa alkoi lakko 7.3. Samana päivänä pitämässään kokouk­sessa LVI-TU:n hallitus päätti, että läh­tökohtana on irtaantuminen sähköalan kanssa yhteisistä taulukoista ja tavoittee­na on Talotekniikan LVI-toimialan työeh­tosopimus.

Talotekniikan LVI-toimialan työehtoso­pimus syntyi 20.3.2002. Iso osa neuvot­telumurheista poistui, kun Sähköliitto ei ollut sopijaosapuolena. Palkkataulukoi­den yhdistäminen kuitattiin tämän sopi­muksen allekirjoituksella.

Lyhyestä sovintoehdotus kaunis

Rakennusliitto halusi vauhdittaa vuo­den 2011 työehtosopimusneuvottelu­ja jättämällä helmikuun puolivälissä ja uudelleen maaliskuun alussa ilmoituk­sen ylityökiellosta ja lakoista kaikilla sen sopimusaloilla. Kyseessä oli enemmän voimannäyttö- kuin -käyttöhalu, kysees­sä olisivat olleet vuorokauden mittaiset työnseisaukset. Asiat oli ratkaistu alakoh­taisissa neuvotteluissa; vain palkankoro­tusten taso oli sopimatta.

Ensimmäistä lakkovuorokautta edel­tävänä iltana valtakunnansovittelija Esa Lonka kirjoitti varmaan yhden lyhyimmis­tä sovittelijan toimistossa kirjoitetuista sovintoehdotuksista. Yhdelle A4:lle mah­tuva teksti käsitti palkkojen korottamisen ja yrityskohtaisia kannustavia palkkausjärjestelmiä kehittävän työryhmän.

Osapuolet hyväksyivät sovintoehdo­tuksen. Joskus Bulevardilla käyntiä tar­vitaan järjestöjen sisäpolitiikkaan; synty­nyttä ratkaisua on helpompi puolustaa, kun voi sanoa sen tulleen sovittelijalta.

Kiista työsuojeluvaltuutetun asemasta nousi mittansa suuremmaksi

Kevään 2008 neuvotteluissa oli kaik­kien sopimusalojen ns. isossa pöydäs­sä sovittu koko rakentamista koskevista yhteisistä asioista: muun muassa kahden vuoden sopimuskaudesta, sopimusten kustannustasosta, isyys- ja äitiysvapaista sekä sairauspoissaolojen menettely-tapaohjeista. Edellä mainitut muutosesitykset tulivat työntekijäliitolta; työn-antajien muutosesitykset eivät ole neu­vottelupöydissä menestyneet.

Isoimmille sopimusaloille talonraken­nukseen ja tuoteteollisuuteen oli myös saatu neuvottelutulokset. LVI:ssä varsi­naisista tekstikysymyksistä ei oltu päästy neuvottelemaan, koska Rakennusliitto oli asettanut kynnykseksi heidän tulkintan­sa hyväksymisen työsuojeluvaltuutettua koskevassa asiassa. Kysymys kulminoitui kahteen asiaan: ammattialakohtaisen työ­suojeluvaltuutetun valintaan ja työsuojeluvaltuutettua koskevien määräysten soveltamiseen alle 20 hengen yrityksiin.

Työsuojeluvaltuutettua koskeva kiis­ta oli molemmille osapuolille enemmän periaatteellinen kuin käytännöllinen ja sai arvoaan suuremman merkityksen. Sovitteluun lähdettäessä 8.3. muut sopi­musalat olivat varpaillaan LVI:n tilanteen johdosta, koska tukitoimet olisivat voi­neet aiheuttaa häiriöitä jo neuvottelutulokseen päässeillä aloilla ja häiritä vielä meneillään olleita neuvotteluja.

Valtakunnansovittelija Juhani Salonius perehtyi huolellisesti asiaan ja jätti jo samana päivänä sovintoehdotuksen. Sen mukaisesti talotekniikkayrityksis­sä voidaan paikallisesti sopia, että eri alojen työntekijät valitsevat yhteisen työsuojeluvaltuutetun. Ellei muuta ole sovittu, valitaan työehtosopimuskohtai­nen, ei ammattialakohtainen, työsuoje­luvaltuutettu. Jos alle 20 työntekijän yrityksiin valitaan työsuojeluvaltuutettu, häneen noudatetaan yleissopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä.

LVI-TU:n hallitus käsitteli sovinto­ehdotusta seuraavana aamuna klo 9. Kutsu sovitteluun oli tullut hyvin lyhyellä, vajaan vuorokauden ilmoitus­ajalla, eikä niin lyhyenä aikaikkunana ollut mahdollista koota yrityksiä edus­tavia neuvottelijoita Bulevardille. Tämä ärsytti selvästi eräitä hallituksen jäseniä. Tietäen LVI-työnantajien periaatteelli­sen vastustuksen työsuojeluvaltuute­tun aseman muuttamiseen Salonius painotti, että jos tämä sovintoehdotus ei mene läpi, hän ei ota asiaa uudelleen käsiteltäväkseen ainakaan muutamaan kuukauteen. Hallituksessa ilmeni myös näkemyksiä, ettei sovittelijan ehdotus ole mikään siinä ilmoitettu kokonaisuus, joka on sellaisenaan joko hyväksyttävä tai hylättävä, vaan se on vasta neuvot­teluaihio.

Näistä lähtökohdista lähdettiin käsit­telemään sovintoehdotusta. Valtakun­nansovittelijan terveisten lisäksi tote­sin, että käsillä on paras tulos, johon toimiston neuvottelijat pääsivät ja jos parempaa halutaan yrittää, pitää vaih­taa neuvottelijoita. Ja varautua pitkään, lakkojen ryydittämään neuvonpitoon.

Keskustelussa käytettiin puheenvuo­roja, joissa oli selvää halua haastaa työn­tekijäliitto haastamisen vuoksi. Puheen­johtaja Henri Juva oli tilanneherkkä, ja hänen ehdotuksestaan hallitus dele­goi tes-tilanteeseen liittyvät päätökset ja sovintoehdotuksen käsittelyn johto­kunnan tehtäväksi.

Samana päivänä pidetyssä puhelin­kokouksessa johtokunta totesi, että var­sinaisista tes-asioista ei ole vielä päästy neuvottelemaan, ja sovintoehdotuksen myötä neuvottelut saadaan jatkumaan. Johtokunta päätti, että sovintoehdotuk­sen yleissopimuksen työsuojeluvaltuu­tettua koskeva sovintoehdotus käsitel­lään hallituksessa osana hyväksyttävää kokonaisratkaisua.

Johtokunta totesi myös, että liiton henkilökunta on toiminut sovintoehdo­tuksen syntymiseen johtaneissa neuvot­teluissa asianmukaisella tavalla ja nauttii edelleen hallinnon luottamusta.

Sovittelun kohteena olleeseen työ­suojeluvaltuutetun asemaa koskevaan asiaan ei ole tarvinnut sittemmin palata.

TUPO:n soveltaminen ratkaisulautakuntaan

Keväällä 2003 syntyi Rakennusliiton kans­sa näkemyseroja vuosiksi 2003–2004 solmitun tulopoliittisen kokonaisratkai­sun (TUPO) soveltamisesta LVI-alalle. Eri mieltä oltiin erityisesti korotustekniikasta ja laskentapohjasta TUPO:n mukaisen kustannusvaikutuksen sisällä.

Voimassa olleessa työehtosopimuk­sessa oli keväiden 2003 ja 2004 pal­kankorotuksista samasanaiset klausuu­lit, joiden mukaan yleiskorotus ja sen mukaiset perustuntipalkkojen, urakka­palkkojen ja lisien korotukset määräy­tyvät Teollisuuden ja Työnantajain Kes­kusliiton yleisen palkankorotuslinjan ja -ajankohdan perusteella. LVI-TU muis­tutti kevään 2002 neuvottelukierroksella sovitun, että jos TUPO tulee, korotukset ovat sen mukaiset.

Rakennusliiton tekemän vastaesityk­sen mukainen taulukkopalkkojen korotus ensimmäiselle vuodelle oli 63–67 senttiä eli lähes nelinkertainen TUPO:n 17 sen­tin keskimääräiseen säännöllisen työajan ansiokorotukseen ja lähes kaksinkertai­nen verrattuna alan TUPO-raamin (2,6 %) mukaiseen 35 sentin korotukseen. Koko sopimuskaudelle Rakennusliiton koro­tusesitykset olisivat tuoneet taulukoihin 39–60 senttiä korkeamman lopputulok­sen kuin työnantajan esitys.

Osapuolten näkemykset olivat hyvin etäällä toisistaan, niinpä asia päätet­tiin jättää ratkaisulautakunnan päätet­täväksi. Tähän antoi mahdollisuuden voimassa oleva sopimus. Sen mukaan molemmat osapuolet valitsevat ratkai­sulautakuntaan yhden jäsenen ja nämä valitsevat yhdessä puheenjohtajan. Olin alustavasti kysynyt valtakunnansovit­telija Juhani Saloniusta ratkaisulauta­kunnan puheenjohtajaksi. Salonius oli myös Rakennusliiton ehdokas ja hän antoi tehtävään suostumuksensa. LVI-TU nimesi edustajakseen lautakuntaan asiamies Pertti Aaltosen ja Rakennus­liitto II puheenjohtaja Hannu Kosken.

Toimeksiannon mukaisesti ratkaisu­lautakunta otti kantaa vain palkanko­rotusten tasoon ja ajankohtiin. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen, ja se oli LVI-TU:n esityksen mukainen.

Palkankorotusvaatimusten ja -tarjous­ten tulkinta on oma laskento-opin lajin­sa, johon ei valmista edes lukion pitkän matematiikan oppimäärä. Työmarkkina­kielessä puhutaan kustannusvaikutuk­sesta, johon kuuluvat palkan ja erilaisten lisien korotusten lisäksi tekstimuutosten aiheuttamat kustannukset. Näiden ns. laadullisten tekijöiden vaikutukset voi­vat olla merkittäviä. Monesti osapuolet lopuksi asettavat kustannusvaikutuksen sopivaksi sopimuskauden pituutta sää­tämällä.

Sovittelijan toimistossa ei herkutella

Sovittelijan toimistoa ei voi kutsua kuli­naristien kohtauspaikaksi: tarjoilu koos­tuu vesikannuista. Neuvottelijoiden pitää järjestää ruokahuoltonsa eväin tai lähet­tämällä joku neuvottelijoista hakemaan purtavaa. Jos neuvottelutilanne ei ole hektinen, neuvottelukunnat pitävät sovit­telijan suostumuksella yleensä kunnon ruokatauot hyviksi tunnetuissa ravitse­musliikkeissä.

LVI:n ja sähkön neuvotellessa yhteises­tä Talotekniikka-alan työehtosopimuk­sesta 2002 neuvottelukuntia ei päästetty pois valtakunnansovittelijan toimistosta vaan sovittelija kehotti pistämään ruu­an noutajat liikkeelle. Työnantajapuo­lelta matkaan lähtivät kello 22:n maissa LVI-neuvottelija Pasi Lindholm ja sähkö­neuvottelija Mauri Huomo.

Puolenyön maissa Bulevardille jääneet alkoivat raa­pia nälissään massujensa pohjia ja yrit­tivät vimmatusti saada matkapuhelimil­la hakupartiota kiinni siinä kumminkaan onnistumatta. Aamukahden jälkeen Lind­holm ja Huomo saapuivat runsaat eväät mukanaan. He olivat ostaneet Manner­heimintien ja Kalevankadun kulmassa olevan grillikioskin tyhjäksi. Edeltävät neljä tuntia hakijat olivat hauskuttaneet itseään ja naisia tanssiravintola Wanhassa Kellarissa, joka aiemmin tunnettiin mie­histen miesten paikkana.

Bulevardille ei saa kanta-asiakaskorttia

Talotekniikan toimihenkilöiden ensim­mäisen työehtosopimuksen osapuolina toimihenkilöjärjestöinä olivat Teknisten Liitto TL, Suomen Teollisuustoimihen­kilöiden Liitto STL ja Svenska Tekniska Funktionärsförbundet i Finland STAF. Myöhemmin toimihenkilöitä edusti ensin Toimihenkilöunioni TU ja yhdistymis­järjestelyjen jälkeen Ammattiliitto Pro. Myös työnantajapuolen kokoonpano vaihteli vuosien kuluessa. Viimeksi sol­mitussa työehtosopimuksessa työnan­tajapuolelta sopimuksen neuvottelivat LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU, Palve­lualojen työnantajat PALTA ja Sähkötek­niset työnantajat STTA.

Toimihenkilöiden sopimusneuvotte­lujen johdosta ei ole tarvinnut valtakun­nansovittelijaa vaivata.

Kuten edellä kerrotusta ilmenee, LVI-ala on usein päässyt sopimukseen Bule­vardilla. Valtakunnansovittelija Esa Lonka oli syksyllä 2009 puhumassa LVI-Päivillä seuraavan kevään työmarkkinanäkymis­tä. Tilanne LVI-asentajien ja eristäjien osalta ei näyttänyt helpolta. Tilaisuuden juontajana kysyinkin Lonkalta, voisiko sovittelijan toimistoon saada kanta-asia­kaskortin ja jopa kerätä bonuspisteitä. Lonka toivotti tervetulleeksi palvelujen käyttäjäksi tarvittaessa, mutta kanta-asia­kaskorttia hän ei luvannut.

Kuva: Tiia Javanainen, Purotie Design