VastaMäkinen: Epidemian loppu häämöttää – Mihin ammatillinen koulutus palaa?

Erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry

Koronaepidemia on tuonut muutoksia arkeemme. Pääosa niistä on onneksi tilapäisiä. Kaipuu normaaliin on suurta. Eristäytyminen ja talouden hiljeneminen ahdistavat. Myös koulutuksen osalta poikkeusaika aikanaan päättyy, mutta mihin siellä palataan?

Työelämän näkökulmasta poikkeusajat ovat tarkoittaneet työssäoppimisen ja näyttöjen rajua vähenemistä. Jos muutoksen syytä kyselee, vastaus tulee nopeasti. Lainsäädäntöön tuli viime kesänä muutoksia, joiden nojalla näytöt voidaan nyt järjestää muuallakin kuin aidoissa työtilanteissa. Työssäoppimisen laajuudesta sekä näyttöjen arvioijista koulutuksen järjestäjä päättää itse normaaleinakin aikoina.

Säädös on tilapäinen ja sen mukaan epidemiasta johtuvista syistä näyttö voidaan järjestää tekemällä muitakin tehtäviä. Opetushallituksen mukaan syyt tarkoittavat tilanteita, joissa yrityksen toiminta on jouduttu ajamaan alas. Työpaikalla ei voida tehdä näyttöjä, koska siellä ei tapahdu mitään tai työpaikan henkilöstö on lomautettuna. Muuten piti jatkaa normaalisti, toki noudattaen viranomaisten suosituksia.

Tätä on ihmetelty. Epidemiasta huolimatta työmaat pyörivät normaalisti koko syksyn 2020. Siitä huolimatta työssäoppimista tai näyttöjä ei toteutettu entisessä määrin. Lähiopetus ja vapaa-ajan riennot pyörivät tuolloin vielä normaalisti, eikä työmaalle tuloa pidetty minään terveysriskinä. Työssäoppijoita odotettiin monessa yrityksessä. Suurempi kohu ja huoli muuntoviruksen muodossa tuli vasta joulun jälkeen.

Toivottavasti kyse ei ollut oppilaitosten halusta käpertyä sisäänpäin omaan maailmaansa. Paikkaan, jossa ei tarvitse perustella ulkopuolisille tekemisiään. Paikkaan, jossa asiat tehdään mukavasti työsalissa. Halusta palata turvalliselle 1980-luvulle. Silloin reformit tai muut kotkotukset eivät häirinneet. Jos kyse on tästä, niin siitä pitää päästä irti. Ammatillinen koulutus pitää saada sille uralle, jolla se ehti olla jo 25 vuotta.

Tuona aikana tehtiin valtavia harppauksia laadun parantamiseksi. Asioita muutettiin isolla kädellä. Tutkintoihin tuli osaamisperusteisuus ja työelämän sai tulla mukaan toteutukseen. Meillä on kesken viimeisimmän uudistuksen loppuun vieminen ja uusikin on jo tulossa. Nyt kun tunnelin päässä alkaa olla taas valoa, meidän ehkä pitäisikin välttää paluuta entisiin aikoihin.

Mennään mieluummin tulevaisuuteen ja tehdään siitä yhdessä entistä aikaa parempi!

Juha-Ville Mäkinen, erityisasiantuntija
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry

LVI-TU Blogit 2-2021