VastaMäkinen: Kumppanuus kehityskohteeksi

Rakentamisessa on taas näkyvissä vilkastumisen merkkejä. Ainakin meille kerrotaan niin. LVI-alalla ennustetta toki tukevat lisääntyvän uudisrakentamisen lisäksi korjausvelka ja paine energiatehokkuuden parantamiseen. Tilauskantaa ja tekemätöntä työtä kertyy siihen tahtiin, että odotuksille voi olla perusteitakin.
Samaan aikaan pitää todeta, että yleinen taloustilanne ei ole merkittävästi parantunut. Löysää rahaa ei ole kenelläkään. Rakentamiseen ja rakennusten ylläpitoon käytettävät eurot on käytettävä tehokkaasti. Prosessien tulee olla sujuvia ja toimintaa aidosti ohjaavia. Sopimusten sisällön on oltava ymmärrettävissä ja osapuolten sitouduttava niihin. Epäselvyyksien selvittelyyn tai työvaiheiden uusimiseen meillä ei enää ole varaa.
Uudenlaiset kumppanuus- ja yhteistyömallit ovat tulleet rakentamiseenkin. Mallit, joissa palkitsemisen kautta tavoitellaan hyvää lopputulosta, toimivat tehokkaan toiminnan suunnittelun lähtökohtana. Malleja voidaan kehittää uudisrakentamisen lisäksi korjausrakentamiseen ja kiinteistöjen ylläpitoon. Toiminnan synnyttämän lisäarvon ja sen kasvattamisen pitää olla kaikkien osapuolten aitona tavoitteena. Aito kiinnostus lopputuloksen laatuun innostaa osapuolia kehittämään toimintojaan ja tuomaan projekteihin parhaan mahdollisen osaamisensa.
Nyt on hyvä aika pysähtyä miettimään, mitä tekemällä kaikkien osapuolten toiminta saadaan kannattavalle kasvu-uralle. Siis, mihin keskitymme yhdessä? Mistä tulevaisuuden kumppanuutemme muodostuu? Miten keskinäinen luottamus varmistetaan? Mitä uutta on opittava? Mitä jätämme taaksemme?
Seuraava mahdollisuus saattaa jo odottaa sähköpostissasi.
Juha-Ville Mäkinen, erityisasiantuntija
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry