Vuoden 2019 sähköurakoitsija on HSK Sähkö Oy

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on valinnut Vuoden 2019 Sähköurakoitsijaksi HSK Sähkö Oy:n. Yrittäjäpariskunta Johanna ja Hannu Kauppi vastaanottivat tunnustuksen Sähköurakoitsijapäivillä Hämeenlinnan Aulangolla 21.11.2019.

HSK Sähkön toiminta käynnistyi viisitoista vuotta sitten Pohjois-Pohjanmaan Kalajoella. Tänä päivänä yritys on reilun 10 miljoonan euron vuosittaista liikevaihtoa tekevä ja noin 70 henkilöä työllistävä sähköurakointiyritys, jolla on toimipisteet Kalajoen lisäksi Rovaniemellä ja Oulussa. Palvelutarjonta ja asiakaskunta ovat poikkeuksellisen laajat.

  • Osaamiseemme kuuluu perinteisen talotekniikan lisäksi sähköverkon- ja tievalaistuksen rakentaminen ja telematiikka. Teemme töitä pienasuintaloista ja niiden remonteista esimerkiksi kauppakeskuksiin ja ydinvoimalaitoshankkeista kesämökkeihin saakka. Julkisella rakentamisella on suuri painoarvo, kertoo Hannu Kauppi.

Hän ennakoi, että mm. aurinkosähkövoimaloiden yleistyminen tuo merkittävän bisnesmahdollisuuden voimaloiden koon kasvaessa.
Infrarakentamisen puolella HSK Sähkön asiakkaisiin kuuluu isoja verkkoyhtiöitä kuten Elenia, Caruna, Korpelan Voima ja Savon Voima. Elenian kanssa HSK Sähkö on toteuttanut historiansa suurimman urakan viisivuotisen ja 15 miljoonan euron suuruisen rakentamissopimuksen muodossa.

Osaaminen keskiössä

Kaupit näkevät alan tulevaisuuden myönteisenä. Sähköisen talotekniikan osuus rakentamisessa lisääntyy koko ajan kehittyvän tekniikan myötä. Yksi haaste on osaamisen pysyminen uuden tekniikan vauhdissa. Käänteisesti tarkastellen näissä on kuitenkin nähtävissä mahdollisuus, koska kyseessä on kasvava markkina.

  • Liikevaihdon kasvattaminen ei ole meille kuitenkaan itseisarvo. Mutta jos se järkevästi syntyy vakavaraisuutta vaarantamatta, emme näe sille esteitä, Hannu Kauppi huomauttaa.

Näköpiirissä on, että yrityksen työntekijämäärä vielä kasvaa. Täysin ongelmatonta se ei ole ja Kaupit esittävätkin huolensa siitä, miten varmistaa ammatillisen koulutuksen omaavien osaavien työntekijöiden saaminen Kalajoen kaltaisiin maaseutupitäjiin, kun koulutettu väki suuntaa isoihin kaupunkeihin.

Tyytyväinen asiakas on paras laatumittari

HSK Sähköllä on käytössään ISO 9000 standardiin perustuva toimintajärjestelmä, jota päivitetään joustavasti tarpeen mukaan. Kaupeille konkreettinen ja paras laadun mittari on asiakkaan tyytyväisyys lopputulokseen. Yritys sain vuosi sitten keskeiseltä asiakkaaltaan ”Laadukkainta projektiurakointia” -tunnustuksen.

  • Meille laatu tarkoittaa sitä, että asiakkaan ongelma tai tarve on ratkaistu niin, että asiakas tilaisi työn meiltä uudelleenkin. Laatua ilmentää myös se, että työt toteutetaan kustannustehokkaasti, standardeja ja lainsäädäntöä noudattaen.

Lähde: Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL