Skip to Content

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni loka-joulukuussa 27 % vuodentakaisesta

Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia loka-joulukuun 2023 aikana yhteensä 5,5 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 27 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan rakennushankkeita valmistui 8,4 miljoonaa kuutiometriä, 32 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Rakennuslupien kuutiomäärä oli seitsemässä maakunnassa vuodentakaista suurempi

Vuoden 2023 loka-joulukuussa uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia tilavuudeltaan eniten Uudellemaalle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Pirkanmaalle. Maakunnista Kymenlaakson, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Päijät-Hämeen, Ahvenanmaan, Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan vuoden 2023 loka-joulukuun aikana myönnetty kuutiomäärä ylitti vuodentakaisen lupamäärän.

Rakennushankkeita valmistui vuoden 2023 loka-joulukuun aikana kuutiomäärällä mitattuna eniten Uudellemaalle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Pirkanmaalle. Eniten kasvua oli Ahvenanmaalle, Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle valmistuneissa rakennushankkeissa.

Koko maan tasolla rakennushankkeiden myötä valmistui 9 632 uutta asuntoa. Maakunnista eniten asuntoja valmistui Uudellemaalle, johon valmistui 5 396 asuntoa. Suurin kasvu valmistuneiden rakennushankkeiden asuntokappalemäärissä oli Ahvenanmaan ja Kanta-Hämeen maakunnissa vuodentakaiseen verrattuna.

Lähde: Tilastokeskus

Back to Top