Skip to Content

Rakentamislupien kuutiomäärä väheni 4 % vuoden takaisesta elokuussa 2025

Uudisrakentamiseen rakentamisluvan saaneiden rakentamistoimenpiteiden kuutiomäärän vuosisumma väheni 4 % vuoden takaisesta elokuussa 2025. Rakentamislupia myönnettiin 29 miljoonalle kuutiometrille syyskuun 2024 ja elokuun 2025 välisenä aikana. Rakennushankkeita valmistui ajanjaksolla 30 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 3 % vuoden takaista vähemmän.

Rakentamislupien kuutiomäärä oli vuoden takaista suurempi kahdeksassa maakunnassa

Uudisrakentamiseen myönnettyjen rakentamislupien kuutiomäärän vuosisumma oli elokuussa 2025 suurin Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Kuutiomäärä oli kahdeksassa maakunnassa suurempi kuin vuotta aiemmin.

Valmistuneiden rakennushankkeiden kuutiomäärän vuosisumma oli elokuussa 2025 suurin Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kuutiomäärä kasvoi kuudessa maakunnassa.

Koko maassa valmistui syyskuun 2024 ja elokuun 2025 välisenä aikana 18 050 uutta asuntoa, mikä oli 37 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Maakunnista eniten asuntoja valmistui Uudellemaalle, johon valmistui 9 716 asuntoa. Valmistuneiden uusien asuntojen määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna vain Kymenlaakson maakunnassa.

Lähde: Tilastokeskus

Back to Top