Oppivelvollisuuden suunniteltu yläikärajan nousu 18 vuoteen velvoittaisi kaikkia nuoria olemaan kirjoilla oppilaitoksissa, kunnes tuo maaginen vapauden ikä koittaa. Siihen asti koulutuksen järjestäjä, käytännössä kunta tai kuntayhtymä, olisi velvoitettu tarjoamaan opiskelupaikan kaikille alueellaan asuville oleville nuorille. Miten tällainen voidaan järjestää?
Tänä vuonna kevät toi mukanaan koulutuksen järjestäjien markkinoiman ns. kesäopparin eli opiskelijan loma-ajaksi tehtävän oppisopimuksen. Nähtäväksi jää, mitä syksy vie mennessään. Toivottavasti ei myös niitä oikeita oppisopimuksia.
Ammatillisen koulutuksen reformi tuli ja syntyi ”uusi ammatillinen koulutus”, kuten Opetushallitus mielellään julistaa. Uudistuksen yhtenä tavoitteena oli parantaa ammatillisen koulutuksen laatua ja työelämävastaavuutta. Laatua valvomaan asetettiin toimialakohtaisesti joukko valtakunnallisia työelämätoimikuntia.
Vuoden vaihteessa voimaan tullutta ammatillisen koulutuksen reformia markkinoitiin suureen ääneen muutoksena, joka lisää oppilaitosten ja työelämän yhteistyötä. Työssäoppimisen määrää kuulemma kasvatettaisiin. Opiskelijan arviointikin tapahtuisi työpaikoilla ja siinä olisi aina mukana työelämän edustaja. Puhumattakaan siitä, miten koulutuksen työelämävastaavuus parantuisi niin laadullisesti kuin määrällisesti. Maailma siis voisi pelastua.