Skip to Content

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2024 helmi-huhtikuussa 5 % vuodentakaisesta

Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia vuoden 2024 helmi-huhtikuun aikana yhteensä 7,8 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 5 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärän pitkään jatkunut väheneminen näkyy nyt valmistuneiden rakennushankkeiden alhaisissa luvuissa.

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä oli vuodentakaista suurempi kahdessatoista maakunnassa

Vuoden 2024 helmi-huhtikuun aikana uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia tilavuudeltaan eniten Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen. Kahdessatoista maakunnassa helmi-huhtikuussa myönnetty kuutiomäärä ylitti vuodentakaisen lupamäärän.

Rakennushankkeita valmistui helmi-huhtikuun välisenä aikana kuutiomäärällä mitattuna eniten Uudellemaalle ja Pirkanmaalle. Kasvua vuodentakaiseen kuutiomäärään verrattuna oli vain Satakuntaan valmistuneissa rakennushankkeissa.

Koko maan tasolla rakennushankkeiden myötä valmistui helmi-huhtikuussa 5 244 uutta asuntoa. Maakunnista eniten asuntoja valmistui Uudellemaalle, johon valmistui 2 668 asuntoa. Valmistuneiden uusien asuntojen määrä kasvoi vain Ahvenanmaan maakunnassa vuodentakaiseen verrattuna.

Lähde: Tilastokeskus

Back to Top