Rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2024 touko-heinäkuussa 13 % vuodentakaisesta
- Uutinen
Uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia vuoden 2024 touko-heinäkuun aikana yhteensä 7,8 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 13 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Rakennushankkeita valmistui ajanjaksolla 6,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 29 % vuodentakaista vähemmän, kertoo Tilastokeskus.
Vuoden 2024 touko-heinäkuun aikana uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia kuutiomäärällä mitattuna eniten Uudellemaalle ja Pirkanmaalle. Seitsemässä maakunnassa touko-heinäkuun aikana myönnetty kuutiomäärä ylitti vuodentakaisen lupamäärän.
Rakennushankkeita valmistui tilavuudeltaan eniten Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen. Viidessä maakunnassa valmistuneiden rakennushankkeiden kuutiomäärä kasvoi vuodentakaisesta.
Koko maan tasolla rakennushankkeiden myötä valmistui touko-heinäkuun aikana 4 457 uutta asuntoa, mikä oli 57 % vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Maakunnista eniten asuntoja valmistui Uudellemaalle, johon valmistui 2 127 asuntoa. Valmistuneiden uusien asuntojen määrä kasvoi vuodentakaiseen verrattuna vain Kymenlaakson maakunnassa.
Lähde: Tilastokeskus