Skip to Content

Talotekniikkaliitto tapasi kansanedustaja Antti Kurvisen

Mika Hokkanen, Antti Kurvinen ja Simon Elo eduskuntatalossa.

LVI-TU:n toimitusjohtaja, Talotekniikkaliiton varatoimitusjohtaja Mika Hokkanen ja Talotekniikkaliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö Simon Elo tapasivat 11.6.2026 kansanedustaja Antti Kurvisen (kesk). Kurvinen toimii keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Tapaamisessa keskusteltiin talotekniikka-alan ajankohtaisesta suhdannetilanteesta ja näkymistä ennen tulevia eduskuntavaaleja. Lisäksi keskusteltiin tuoreen kotitalousvähennystutkimuksen tuloksista.

Talotekniikkaliiton puolesta esitettiin, että kotitalousvähennyksen pitäisi olla nykyistä ennakoitavampi. Kotitalousvähennyksen ehtoja on viime vuosina muutettu usein. Lisäksi olisi tärkeää vahvistaa Suomen asuinrakennuskannan keskimääräistä energiatehokkuutta, jotta voidaan vastata tiukentuvaan rakennusten energiatehokkuuden sääntelyyn. Kotitalousvähennyksen ehdoissa erityishuomio olisi perusteltua olla energiaremonteissa.

Kansanedustaja Antti Kurvinen toi tapaamisessa esille, että keskusta on ottanut aktiivisesti kantaa rakennusalan tilanteeseen. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen on huomauttanut, että aikaisemmalla leikkauspäätöksellä oli välittömät ja konkreettiset seuraukset suomalaiseen yhteiskuntaan: palveluiden kysyntä väheni, yritysten tilauskirjat ohenivat ja työpaikkoja menetettiin.

Keskusta arvioi, että kotitalousvähennys on tehokas tapa tukea työllisyyttä, helpottaa arkea, torjua harmaata taloutta ja vahvistaa palveluyrittäjyyttä eri puolilla Suomea.

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ”peräänkuuluttaa kotitalousvähennysjärjestelmän kokonaisvaltaista uudistamista”. Edustaja Kurvinen tukee tässä puolueen puheenjohtajan linjaa ja on kiinnostunut kuulemaan talotekniikka-alan ajatuksia kotitalousvähennyksen kehittämisestä.

Talotekniikkaliitto on LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n ja Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n yhteisjärjestö, jonka tärkeimpänä tehtävänä on taloteknisten toimijoiden elinkeinopoliittinen edunvalvonta.

Back to Top