Skip to Content

Vuoden 2025 sähkösuunnittelija on Granlund oy

Vuoden sähkösuunnittelijan kunniakirjalla Helsingissä 11.9. palkittu Granlund oy on Suomen johtava talotekniikkasuunnittelija, toimialan aktiivinen kehittäjä ja energiatehokkuusajattelun edelläkävijä.

Yrityksen noin 1 600 työntekijää työskentelevät sähkö- ja talotekniikkasuunnittelun lisäksi esimerkiksi rakenne- ja arkkitehtisuunnittelijoina, energia-, vastuullisuus- ja kiinteistöalan konsultteina, rakennusprojektien johtajina ja valvojina sekä muissa vaativissa asiantuntijatehtävissä.

  • Asiakkaamme arvostavat asiantuntemustamme, laatua ja vastuullisuutta. Aiomme pitää näistä vahvuuksistamme kiinni jatkossakin, sekä jatkaa uudenlaisten ja innovatiivisten ratkaisujen tarjoamista asiakkaillemme kaikilla palvelusektoreillamme, yrityksen toimitusjohtaja Pekka Metsi kertoo.

Innovaatio- ja kehitystoiminta onkin Granlundilla merkittävässä roolissa. Viime vuonna yritys investoi peräti yhdeksän miljoonaa euroa esimerkiksi digivihreän siirtymän, datanhallintapalveluiden ja energiasektorin ratkaisujen kehitys- ja innovaatiotoimintaan.

Yrityksen asiantuntijoiden kädenjälki näkyy esimerkiksi talotekniikka-alan tietomallien yhdenmukaistamishankkeissa, data- ja tuottavuusratkaisujen kehittämisessä ja koko toimialaa edistävän Talotekniikka 2030 -hankkeen projekteissa.

Kuva: Vuoden sähkösuunnittelija -tunnustuksen ottivat vastaan Granlundin Tatu Svahn, liiketoimintajohtaja, sähkösuunnittelu, Topi Volama, liiketoimintayksikön johtaja, rakentamisen ja kiinteistökehityksen palvelut, ja Heikki Wilen, liiketoimintajohtaja, suunnittelu.

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry ja Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry valitsevat Vuoden sähkösuunnittelijan. Tunnustuksella nostetaan esiin esimerkillisesti toimivia sähkösuunnitteluyrityksiä ja sähkösuunnittelijoiden työn osaamisvaatimuksia.

Lähde: Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL

Back to Top